Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Frisbeegolfissa jokainen heitto on aina omanlaisensa

Frisbeegolfissa jokainen heitto on aina omanlaisensa

Huimaan suosioon Suomessa noussut frisbeegolf innostaa liikkumaan ikään katsomatta.

Teksti Annika Nyström
Julkaistu 27.3.2023
Kuva SFL/Miika Rajala

Vaimon pojan frisbeegolfkiekoista se lähti, muistelee kokkolalainen Aimo Palosaari harrastuksensa alkutaipaletta, joka alkoi viitisen vuotta sitten. Kuudenkymmenen vuoden rajapyykin ylittäneelle, paikallisseura West Coast Disc Golfersiin kuuluvalle heittäjälle, on sittemmin kertynyt jo kattava kokoelma kiekkoja.

Suomen frisbeegolfliiton arvion mukaan Suomessa on vähintään kerran vuodessa heittäviä yli miljoona, aktiiviharrastajia noin 200 000 ja seurojen järjestämään toimintaan osallistuvia noin 50 000 ihmistä. Mistä lajissa ja sen suosiossa on kyse?

Palosaaren mukaan lajissa yhdistyy useampi koukuttava tekijä.

– Jokainen heitto on aina omanlaisensa. Aina oivaltaa jotain uutta ja parannettavaa tekemisessään. Hyvät välineet ovat kohtuuhintaisia ja heittopaikkoja on runsaasti. Frisbeegolf on sosiaalinen urheilulaji, ja onhan siinä terveydellinenkin puolensa.

Suomesta löytyy jo yli 900 rataa. Palomäen mukaan aloittelijalle sopivimpia ovat puisto­maiset radat, joissa on helppo liikkua ja joissa kiekko ei pääse kovin helposti eksymään.

Frisbeegolf mielletään usein kesälajiksi, mutta talvellakin lajia voi harrastaa ja talviratoja löytyy runsaasti. Talviolosuhteet asettavat toki harrastajalle omat haasteensa.

– Välillä olen heitellyt lähes päivittäin, mutta hiukan on pitänyt talvella hellittää. Liukas keli on myrkkyä tällaiselle jo kukkeimman kimmoisuutensa ja joustavuutensa menettäneelle seniorille, toteaa Palosaari.

Harrastaminen kaveriporukassa on frisbeegolfissa yleistä. Palosaari heittelee 2–6 hengen porukassa, mutta arvioi neljän hengen porukan ihanteellisimmaksi kokoonpanoksi.

– Pieni kilpailu on aina paikallaan. Huonoa heittoa voi selitellä tuulella, sateella, ja millä tahansa keliolosuhteilla, vinkkaa Palosaari pilkettä silmäkulmassaan.

 

3 x vinkit

1 Ota mukaan pitävät kengät sekä putteri ja midari. Putterit ovat pyöreäreunaisia ja hitaita kiekkoja, jotka on helpointa hallita. Lähestymiskiekot eli midarit ovat hitaampia ja helpommin hallittavia kuin draiverit. Draiverit ovat teräväreunaisia ja nopeita kiekkoja ja edellyttävät hyvän heittotekniikan.

2 Frisbeegolfradat.fi-sivustolta löydät lähimmät radat. Varmistu aina ennen kuin heität kiekkoa, että pelialue on vapaa ja on turvallista heittää. Frisbeegolfradat sijaitsevat julkisissa puistoissa, joissa voi olla myös muita ulkoilijoita.

3 Muista lämmitellä ennen heittojen aloittamista. Lämmittelyliikkeisiin voi lukeutua esimerkiksi hartioiden, käsien ja lantion pyörittely sekä vastakkaiset sormet varpaat -liike.

 

Frisbeegolf

Frisbeegolfin ideana on heittää frisbee maalikoriin mahdollisimman vähillä heitoilla. Peliväylä aloitetaan heittämällä avausheitto. Seuraava heitto suoritetaan siitä paikasta, mihin edellinen heitto pysähtyi. Läheltä koria suoritettua heittoa kutsutaan putiksi.

Kun väylä on pelattu loppuun, siirrytään seuraavalle väylälle.

Frisbeegolfrataan kuuluu yleensä 9 tai 18 väylää. Väylien pituudet vaihtelevat 50 metristä aina 300 metriin. Par kertoo väylän tai koko kentän ihannetuloksen.

Lisätietoa: frisbeegolfliitto.fi

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi