Siirry sisältöön

Keskustelun ylistykseksi

Jos et ole lukenut Merete Mazzarellaa, olet menettänyt yhden elämän vaiheet kirjallisuudessa. Nyt, yli 70-vuotiaana, kirjallisuuden emeritaprofessori on julkaissut toistaiseksi kiehtovimman ja antoisimman teoksensa Elämän tarkoitus. Houkutteleva pohdintojen kokoelma tarttuu juuri siihen, mikä askarruttaa meitä viimeistään vanhuudessa – mutta nuoruudessa samoihin aiheisiin uppoutuminen vasta olisikin tarpeen.

Anna-Maija Järvi-Herlevi
Julkaistu 30.1.2017
Kuvassa Merete Mazzarella. Kuva: Karoliina Ek

Merete Mazzarellan nautittavan selkeät, eheät lauseet liukuvat ajatuksesta toiseen. Niistä rakentuu pohja seuraavalle kappaleelle, ja viimein luvulle. Mazzarella vie, kenties jopa johdattaa, lukijaa kohti koko teoksen viimeistä sanaa. Matkalla hän käyttää viittoina sitaatteja Camus`n, Tolstoin, Homeroksen, ties kenen teoksista. Hän tarttuu yhtä lailla salonkikelpoisiin aiheisiin, kuten maailmankuvaan, sattumaan, kohtaloon ja valintaan tai suruun, kuin usein väistettyihin: pahuuteen, anteeksiantoon, hyvään elämään.

Lukukokemus innostaa. Se vaikuttaa kuin pitkä, luottamuksellinen keskustelu syvällisen ihmisen kanssa.  Kirjoittaessaan maailmankuvasta Mazzarella lainaa iäkkään intiaaninaisen sanoja ”Elän elämää, jota en ymmärrä”, ja uskon monen meistä nyökkäävän. Mekin elämme; lapsuuden arjen ympäristöt katoavat, alati muuttuva teknologia pakottaa meidät käyttämään ajan välttämättömän laitteen turhanaikaisen näppäilyn opetteluun sen sijaan, että voisimme tehdä sellaista mistä aidosti, koko olemuksellamme nautimme. Kielen uudissanat särkevät käsitekartat.

”Mitä tehdä, kun omaa maailmankuvaa järjestelmällisesti murretaan?” kysyy Mazzarella, eikä tee sitä retorisesti.

Hänen tekstinsä avaa lukijan ajatusmaailmaa ja tekee tilaa vakavalle, syvälliselle ja väistämätöntä käsittelevälle pohdiskelulle. Jotain lausetta lukiessani halusin pysähtyä kysymään katekismusmaisesti: ”Mitä se on?” ja selvittää mielessäni vironneiden ajatusten eri ulottuvuudet perusteellisesti. Vaikka lukukokemus onkin nautittava, sen ei pidä olla kiireinen.

Elämän tarkoituksen viimeisillä sivuilla kirjailija antaa kenties vilpittömään, kenties hieman itseironiseen sävyyn neuvon, jonka aion vielä sisäistää: ”Vanhemmiten tulee entistä tärkeämmäksi sekä kysyä että kuunnella. Jos vanhana pitää itse huolen puhumisesta, sanottava käy pian vähiin.”

”Kauttaaltaan keskusteleva, ajatuksia vaihtava ja dialoginen maailma olisi lähes ihanteellinen maailma. Sellaiseen maailmaan mahtuisi erimielisyyttä – hyvän keskustelun tavoitteena ei välttämättä ole yksimielisyys – mutta siinä ei olisi terrori-iskuja.”

Ja tosiaan, kirjoitettuaan Pandoran lippaasta, josta kaikki hirveydet pääsivät valloilleen maailmaan, Mazzarella muistuttaa, että sen pohjalla oli toivo. Hän ei kuitenkaan säästä viimeistä sanaa itselleen, vaan luovuttaa sen saksalaiselle runoilija Rainer Maria Rilkelle, joka kirjoitti: ”Suhtautukaa kärsivällisesti kaikkeen ratkaisemattomaan ja pyrkikää rakastamaan kysymyksiä sinänsä.”

Merete Mazzarella: Elämän tarkoitus. Suomennos Raija Rintamäki. Tammi 2017.

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset