Siirry sisältöön

Kestävyysjuoksu jäi elämään

Nousevan aortan aneurysman diagnoosi yllätti oululaisen juoksijan vain pari päivää ennen maratonia. Yhdeksän kuukautta avosydänleikkauksesta taittui 86 kilometriä Kolin jylhissä maisemissa elämää juhlien.

Minna Ruotsalainen
Julkaistu 14.5.2014
Päivitetty 7.9.2018

Oululainen talouspäällikkö, kestävyysjuoksuharrastaja Visa-Pekka Larivaara, 38, muistaa selkeästi synkät tunnelmat reilun vuoden takaa saatuaan sydänultrassa rinta-aortan aneurysman diagnoosin. Kuten yleensä tautia sairastavilla, mitään oireita ei ollut. Tilanne selvisi aivan sattumalta normaalissa lääkärintarkastuksessa. Kaikki lähti liikkeelle, kun työpaikkalääkäri otti puheeksi suvussa esiintyneen verenpainetaudin, johon Larivaaralla on ollut lääkitys parikymmenvuotiaasta.
– Diagnoosi oli kauhea shokki, joka aiheutti pelkoa, itkua ja epävarmuutta. Olin juossut riskillä tietämättä mistään mitään. Kaikki oli loistavasti, olin löytänyt elämään uuden vauhdin ja juoksuharrastuksen juuri muutama vuosi aiemmin. On varmasti kamalimpia diagnooseja kuulla, että omassa sydämessä on jotain vikaa, Visa-Pekka Larivaara muistelee.

Aortan tyvessä sijainnut laajentuma oli leveydeltään jo yli viisi senttiä, repeämän riski suuri. Kahden päivän päässä siintänyt maraton jäi juoksematta. Onneksi tilanne ehti selvitä ajoissa, matka olisi voinut koitua kohtalokkaaksi.
– Olen mitä onnellisin mies, että diagnoosi tehtiin ajoissa. Vaikka silti tuntui, kuin matto olisi vedetty alta. Tähänkö kaikki päättyy, ja joudunko lopettamaan minulle tärkeän harrastuksen, johon suhtaudun lähes lapsenomaisella innolla. Jäin miettimään, kuinka tarpeellista varsinkin itsensä äärisuorituksiin asettaville kuntoilijoille olisivat erilaiset terveydentilan tutkimukset.

Kumpuilevia polkuja

Larivaara innostui pitkien matkojen juoksusta muutamia vuosia sitten. Elämään löytyi vihdoin koko aikuisiän kaivattu harrastus, joka tarjoaisi vastapainoa työlle. Aiemmin, kun työpäivät saattoivat venyä helposti yli kymmentuntisiksi.

Kestävyysjuoksu, jossa saa haastaa itsensä fyysisesti ja henkisesti liikkumalla luonnossa, koukutti salakavalasti. Oikeastaan voisi puhua kovaa vauhtia suosiota kasvattavasta polkujuoksusta, jossa juoksijat haluavat asfaltin sijasta kokea vaihtelevaa maastoa, kallioita, männynkäppyröitä ja aitoja elämyksiä luonnosta.
– Juoksun aikana on myös loistavaa käydä läpi päässä pyöriviä ajatuksia. Kymmenien ja satojen kilometrien pituiset kestävyysjuoksut voivat ehkä kuulostaa hullulta ja tasapaksuiselta puurtamiselta, mutta jotain todella koukuttavaa siinä on, Larivaara naurahtaa selittäessään innostustaan.

Juoksuharrastuksesta tuli lopulta eräänlainen pelastusrengas. Aika diagnoosin ja leikkauksen välillä kului osittain epätoivossa ja sumussa. Ajoittainen hajamielisyys sai lähipiiristä ymmärrystä, kun ajatukset olivat tulevassa leikkauksessa ja sen jälkeisessä kuntoutuksessa. Läheiset tukivat koko ajan parhaansa mukaan, ja oli myös iso apu, että perhepiiristä löytyi lääkäreitä auttamaan oman tilanteen kannalta oleellisen tiedon löytymisessä.
– Minut pelasti se, että olin innokas etsimään tietoa, kyselemään ruutuvihko apunani ja minulla oli palava motivaatio kuntoutua. Takerruin mahdollisuuteen pitää kiinni juoksuharrastuksestani. Ensin ajattelin, että nytkö on aika alkaa sairastaa, kun usein kuuli vain “varovasti, varovasti” -hyssyttelyä, mikä voi johtaa siihen, että ihmisestä tehdään sairastaja joskus liiankin helposti.

Larivaara tiedostaa olevansa monessa suhteessa hyvin onnekas, myös siksi, että pystyy kardiologien luvalla jatkamaan kestävyysjuoksemista. Hän haluaakin muistuttaa, että kaiken ei tarvitse päättyä sairauteen. Hänenkin hurjiin haaveisiin on pääpiirteissään suhtauduttu kannustavasti.
– Ehkä olisin kaivannut vielä enemmän asennetta, että mietitään, kuinka ja missä määrin asiat voidaan mahdollistaa. Kerran taisin kuulla, että miksi kaivaa verta nenästä, kun voisi vain rauhallisesti hakea lehden postilaatikosta, kävellä hitaasti takaisin ja istua nauttimaan kaikessa rauhassa aamupalaa. Jäin sanattomaksi.

Larivaara yllättyi kuntoutuksen puutteesta ja vaikeudesta löytää vertaistukea. Vaikka diagnosointi ja hoito olivat aivan ensiluokkaista, kuntoutus tuntui jäävän lähes kokonaan potilaan omille harteille. Vertaistukea löytyi lopulta netistä. Entinen menestynyt saksalaistriathlonisti, myös sydänsairastunut Normann Stadler vastasi suomalaismiehen viestiin kannustavasti, ettei kannata luovuttaa kokonaan, kaikki voi olla vielä mahdollista. Pieni positiivinen viesti, kardiologien lupaukset ja lähipiirin tuki auttoivat pitämään mielen pirteänä ja katseen eteenpäin. Omasta kokemuksesta syntyi myös päätös osallistua sydäntukihenkilökoulutukseen.

Juhlavia juoksuaskeleita

Kuusi viikkoa leikkauksesta Larivaara sai lähteä ensimmäiselle lenkille, joka meni kävelemällä ja osin pienillä juoksuaskeleilla. Alussa avovaimo oli mukana varmistamassa, että meno säilyy verkkaisena tarpeeksi matalilla sykkeillä, omia tuntemuksia koko ajan tarkkailemalla.
– Kyllä pelko tietyllä tavalla on varmasti aina läsnä, mutta en halua antaa sille ja “mitä jos jotain sattuu” -ajatuksille valtaa. Minulle on niin tärkeä asia päästä juoksemaan, eikä koko ajan voi elää pelkäämällä. Tässä asiassa olen hyvin positiivinen, mutta muuten talouspuolen ihmisenä hyvin realistinen.

Ensimmäinen lenkki tuntui mahtavalta, mikä lisäsi vielä entisestään motivaatiota kuntoutua. Yhdeksän kuukautta leikkauksesta Larivaara juoksi Vaarojen maratonin 86 kilometriä Pohjois-Karjalassa Kolilla.
– Katselin juostessani upeita maisemia ja juhlin elämää. Tunne oli hyvin intensiivinen, jota on vaikea kuvailla. Lähetin lääkärille ja osastolle postikortin vielä kiitokseksi, että täällä ollaan.

Tuore vuosikontrolli toi hyvän mielen, säilynyt oma aorttaläppä, proteesi ja sydämen pumppausteho näyttivät kaikki hyviltä. Lääkäri mainitsi säännöllisen harjoittelun näkyvän sydämen kunnossa.

Tällä hetkellä Larivaara pyrkii sisällyttämään viikoittaiseen harjoitteluunsa reilut kymmenen tuntia juoksua ja jonkin verran lihastreeniä, äärimmäiset lihasponnistukset ovat tosin kiellettyjä. Seuraava etappi on merkitty kalenteriin toukokuulle: Kuusamossa juostava Karhunkierros, joka molempiin suuntiin kerryttäisi kaikkiaan 160 kilometriä. Mikä mukavinta, yksin ei tarvitse harjoitella, paikallinen juoksuporukka on hyvin aktiivinen.
– Olen varmaan selvästi kaikista kokemattomin kilpailija, mutta katsotaan, miten käy. Joku on osuvasti sanonut, että kisoissa jo lähtöviivalle asettuessaan jokainen on tavallaan voittaja.

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset