Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydänsairaudet / Sepelvaltimotauti / Anemia Brilique-lääkityksen aikana

Olen käyttänyt pian vuoden Briliqueta 90mgx2. Hemoglobiini on laskusuunnassa, syksyllä se oli 124 ja nyt maaliskuun lopussa 102. Voiko johtua Briliquesta?

20/03/2017

Sipu

Vastaus

Anna-Mari Hekkala
Julkaistu 21.3.2017
Päivitetty 4.6.2018

Kysymyksessä ei kerrota, mutta lääkityksestä päättelen että kysyjälle on ilmeisesti tehty sepelvaltimon pallolaajennushoito akuutin sydäntapahtuman yhteydessä. Brilique 90 mg 1 tabletti kaksi kertaa päivässä kuuluu hoitoon tällaisessa tilanteessa. Kysyjällä on mahdollisesti käytössä myös asetyylisalisyylihappo (ASA, Primaspan). Nämä lääkkeet estävät verihiutaleiden takertumista toisiinsa. Verihiutaleet ovat tärkeä osa veren hyytymistä, joten lääkitys siis lisää verenvuodon vaaraa. Toisaalta hoito on välttämätön tehdyn sepelvaltimon toimenpiteen, yleensä stentin eli verkkoputken laiton vuoksi.

Ei ole harvinaista, että hoidon aikana potilaalle ilmaantuu anemia. 102 g/l on selvästi matala henoglobiiniarvo. Kyseessä saattaa olla hiljainen tihkuvuoto esimerkiksi suoliston limakalvoilta. Kertomuksen mukaan Briliquen käyttö on jatkunut pian vuoden ajan, eli ilmeisesti lääkitys on pian päättymässä sillä tavanomainen hoitoaika on yksi vuosi toimenpiteestä. Hemoglobiinin pitää korjaantua lääkkeen lopetuksen jälkeen. Jos näin ei käy, tulee käynnistää anemiatutkimukset.

21/03/2017

Anna-Mari Hekkala

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi