Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydänsairaudet / Risto Pietiläinen on terve mies – sairaudesta huolimatta

Risto Pietiläinen on terve mies – sairaudesta huolimatta

– Mahtuisiko sinun sydämeesi toisen sydän? kysyy Risto Pietiläinen, joka on löytänyt uuden kutsumuksen työikäisten sairastuneiden tukena.

Teksti Liisa Kukkola, kuva Tommi Vilkko
Julkaistu 20.1.2020
Päivitetty 18.9.2023
Sydäninfarktin kaksi vuotta sitten kokenut työyhteisövalmentajana Risto Pietiläinen haluaa olla vertaistukena saman sairauden kokeneille. –Sairaudesta huolimatta ihminen voi kokea itsensä terveeksi, mikä on oleellinen osa ihmisen hyvinvointia.

Sydäninfarkti ei juurikaan etukäteen ilmoitellut itsestään Risto Pietiläiselle, kun se iski kaksi vuotta sitten. Iso asia pysäytti ison miehen.

– Olen onnekkaiden joukossa, koska olen elossa, vaikka hengenlähtö oli oikeasti lähellä. Arviot ensimmäiseen infarktiin kuolevista liikkuvat 25–50 prosentin välillä, Pietiläinen kertoo.

Kun suonen tukos oli saatu avattua ja Risto Pietiläinen kotiutettua sairaalasta, hän jäi miettimään, että mikäs juttu tämä oikein olikaan. Omaan päähän kertynyttä kuormaa olisi ollut hyvä purkaa jonkun sellaisen kanssa, joka on kokenut saman.

– En löytänyt sen tyyppistä keskusteluapua, jota olisin juuri sillä hetkellä tarvinnut. Netistä tietysti löytyi kaikenlaista tietoa, mutta se ei korvaa oikean ihmisen kanssa käytyjä keskusteluja.

Netistä tosin löytyi myös Etelä-Karjalan Sydänalueen sivut ja tieto sydänsairaiden vertaistuesta.

Pietiläinen lähti mukaan ja löysi tarvitsemansa: saman kokeneita ihmisiä ja syvän ymmärryksen ilmapiirin.

Työikäisten tukena

Nyt Risto Pietiläinen on itse vertaistukihenkilö. Se tarkoittaa, että sairastuneet tai näiden läheiset voivat ottaa häneen yhteyttä ja saada apua mieltä askarruttaviin kysymyksiinsä. Itsekin työssäkäyvänä hän haluaa erityisesti olla työikäisten sairastuneiden tukena. Vapaaehtoisena voi toimia juuri sen verran kuin omat aikataulut antavat myöten, kaksi tuntia vuodessa tai 20 tuntia kuukaudessa. Tehtävät muotoutuvat omien taitojen ja kokemusten mukaan.

– Vaikka minulla on tämä sairaus, pidän itseäni terveenä ja sitä viestiä haluan viedä eteenpäin muillekin sairastuneille. Että tulevaisuutta ja toivoa on, vaikka sairaus pysäyttääkin, ja että elämää voi sairaudesta huolimatta katsoa eteenpäin eikä jäädä sen varjon alle.

 

Löydä vertaistukihenkilö

  • Vertaistukihaulla voit löytää koulutetun vertaistukihenkilön läheltä tai kaukaa.
  • Vertaistukihenkilö kuuntelee, kannustaa ja kunnioittaa. Hän on ehdottoman vaitiolovelvollinen tavallinen ihminen, joka auttaa ja ymmärtää toista samankaltaisessa elämäntilanteessa olevaa.
  • Haulla löydät myös kokemustoimijat, jotka kertovat sairastuneen tarinaa muun muassa terveydenhuollon ammattilaisille.

 

Lue verkossa:
Haluatko vertaistukihenkilöksi? Hae vertaistukikoulutukseen
Vertaistuesta tukea kuntoutumiseen ja sairauden kanssa elämiseen.

Sydäninfarkti voi olla ensimmäinen merkki sepelvaltimotaudista aiemmin terveellä henkilöllä. Sydäninfarktin oire on tyypillisimmillään rintakipu.
Oire voi olla kivun sijaan myös hengenahdistuksen eli hapen loppumisen tunnetta, tai kiristävää, painavaa ja pakahduttavaa tunnetta rintakehän alueella. Yleensä oire tuntuu epämääräisesti laajalla alueella rintakehällä. Lue lisää sydäninfarktista.

 

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi