Siirry sisältöön

Olen 49 v. mies, joka harrastaa aktiivisesti liikuntaa. Olen vuosia “kärsinyt” rytmihäriöistä, joita tulee epäsäännöllisesti. Voi olla kuukausia ilmankin. Kun minulla on rytmihäriöjakso, nin rytmihäriöt tulee usein iltaisin päivällisen jälkeen. Saan runsaasti eteislisälyöntejä, kahden-kolmen lyönnin sarjassa olo ei ole varsinaisesti huono, tunne kuin juonut liikaa kahvia. Olen havainnut, että rytmihäiriökaudet tulee muutama tunti sen jälkeen,  kun olen innostunut tekemään vähän kovempia urheilusuorituksia. Rytmihäiriöt häviää usein liikkuessa tai alkoholia juotaessa, mikä johtunee siitä, että pulssi nousee.

Kuukausi sitten mulla oli paljon lisälyöntejä, joten otettiin Holter. Sen mukaan alussa tunnin ajan oli eteisvärinää, mutta en itse tunnistanut sitä. Sain lääkkeeksi bisoprolilia, 2×2,5mg/vrk. Sydän on jonkin verran rauhoittunut, mutta rytmihäiriöitä esiintyy edelleen silloin tällöin. Kun sydän on rauhallinen, pulssi on levossa 43-48 ja verenpaine paikoin alle 100 (keskiarvo noin 110). Kannattaako minun jatkaa beetasalpaajan syöntiä kaiken varalta, jotta en saisi tulevaisuudessa eteisvärinää vai onko niiden pitkäaikaiskäytöstä jotain muuta haittaa kuin pulssin ja verenpaineen laskeminen? Voiko bisoprolol myös ylläpitää eteisen lisälyöntejä, koska pulssi on pudonnut alas?

24/03/2017

Eteisvärinää vai ei?

Vastaus

Anna-Mari Hekkala
Julkaistu 27.3.2017
Päivitetty 4.6.2018

Beetasalpaajia (bisoprololi) käytetään yleisesti lisälyöntien ja eteisvärinän estolääkityksenä. Kysyjällä on todettu eteisvärinä Holter-nauhoituksessa, joten hoidon kohde on selvä. Pesäkealkuisella eteisvärinällä tarkoitetaan eteisvärinän lajia, jossa vasemman eteisen pohjukasta lähtevät eteislisälyönnit käynnistävät eteisvärinäjaksoja. Kysyjän kertomuksesta syntyy vaikutelma, että hänellä on juuri kuvatun kaltainen pesäkealkuinen eteisvärinätaipumus. Bisoprololi ei aiheuta eteislisälyöntejä pulssin hidastamisen kautta. Lääke ei myöskään aiheuta pitkäaikaiskäytössä erityisiä haittavaikutuksia tai pysyviä jälkiä. Eteisvärinä on rytmihäiriö, joka toistuu kerta kerralta hanakammin. Eteisvärinän johdosta eteislokerot laajenevat pikkuhiljaa, ja myös eteisten sähkösysteemi suosii eteisvärinän uusiutumista. Tästä syystä, jos rytmihäiriötä halutaan välttää, on hyvä käyttää säännöllistä lääkitystä.

Jos beetasalpaaja aiheuttaa oireista hidaslyöntisyyttä tai on tehoton, voi harkita flekainidi-hoitoa (Tambocor), joka tehoaa kuvatun kaltaisiin rytmihäiriöihin selvästi paremmin. Myös eteisvärinän katetriablaatiohoito tehoaa hyvin pesäkealkuiseen eteisvärinään.

27/03/2017

Anna-Mari Hekkala

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset