Siirry sisältöön

Hei, en löytänyt kohtaa, johon muutamat asiani ja kysymykseni olisivat sopineet, mutta toivoisin saavanai vastauksia seikkoihin, jotka mieltäni askarruttavat. Olen 69-vuotias nainen, joka on kärsinyt flimmereistä n. 4 vuoden ajan, mutta nyt on mennyt puolitoista vuotta mukavasti Tambocorin aloittamisen jälkeen. Joitain pikku pyrähdyksiä on ollut ajoittain, mutta ne ovat menneet ohi saman tien. Lääkityksenäni on Marevan 5 mg 4 pv x 1 ja 3 pv x1,5. Inr-arvo pysynyt pitkään hyvänä.
Tambocor 200 mg sekä Emconcor 2,5 mg.
Olen saanut lahjakortin kasvohoitoon, neulaton mesoterapia, uskallanko sydämeni puolesta ottaa tällaisen hoidon. Jotain sähkön kanssa sillä on tekemistä, mutta on sanottu, että tahdistin voisi olla esteenä tälle hoidolle. Tahdistinta ei minulla siis ole. Toinen kysymykseni koskee fysikaalista hoitoa, lähinnä niska-hartiaseudun hierontaa, voinko turvallisin mielin mennä hoitoon, entä silloin, mikäli tarvitaan jotain ultraäänihoitoa? Nyt kun influenssarokotusten aika lähestyy, kysyisinkin, voinko ottaa sen, vaikka tuntuu, että minulla on jatkuvasti nuhaa, ei kuumetta. Onnistun saamaan lapsenlapsilta aina uuden nuhan kun vanhasta on pääsemässä eroon. Käsihygieniasta ei ole ollut apua, vaikka olen ahkerasti pessyt käsiäni, sillä hoidan paljon alle vuoden ikäistä  pikkumiestä, joka aivastaa ja yskii sumeilematta päin kasvoja. Olen koittanut kaikkia poppakonsteja nuhan torjuntaan, mutta vielä en ole onnistunut torjuntatyössäni.
Kiitos, jos saisin vastaukset tarpeellisiin ja turhamaisiinkin kysymyksiini!

 

07/10/2017

Mommomamma

Vastaus

Anna-Mari Hekkala
Julkaistu 24.10.2017
Päivitetty 4.6.2018

Eteisvärinä on rytmihäiriö, jonka aikana sydämen eteisten sähköinen toiminta on järjestäytymätöntä, sähköaallot ikään kuin kiertävät valtoimenaan eteisissä säännöllisen toiminnan sijasta. Fysikaalinen niska-hartaseudun hoito, kuten hieronta tai ultraäänihoito, eivät onneksi käynnistä eteisvärinäkohtausta, eli eteisvärinäpotilas voi rauhassa nautiskella näistä terapiamuodoista. Samoin kasvohoito on turvallista, myös mainittu neulaton mesoterapia, vaikka mainoksissa kerrotaankin tässä hoidossa käytettävän eräänlaista laserteknologiaa. Jos sen sijaan käytetään neuloja, jotka saattaisivat altistaa verenvuodolle, on hyvä muistaa että eteisvärinäpotilaalla varsin yleinen veren hyytymistä ehkäisevä lääkitys (tässä tapauksessa Marevan-hoito) lisää vuototaipumusta.

Sydänpotilaan on suositeltavaa ottaa influenssarokotus. Lievä nuha ei yleensä ole este rokotukselle. On hyvä muistaa, että rokote suojaa vain influenssalta, ei muilta virustaudeilta. Nämä tavalliset virustaudit ovat juuri niitä, joita rakkaat lapsenlapset onnistuvat kantamaan tuliaisina päiväkodista. Nuhakuumeet ovat hyvin tarttuvia, ja niiden leviämistä on vaikea estää. Onneksi ne ovat oireistoltaan huomattavasti lievempiä kuin varsinainen influenssa.

24/10/2017

Anna-Mari Hekkala

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset