Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Lääkehoito / Karpalomehu ja antikoagulantit

Minulla on kohtauksittainen eteisvärinä ja käytössä on tietysti myös Marevan. Kaikista varotoimenpiteistä huolimatta minua on alkanut vaivata virtsatieinfektiokierre, josta en millään tahdo päästä eroon. Juon riittävästi, limakalvot ovat hyvässä kunnossa, liikun paljon, hygienia-asiat hoidossa. Yksi lääkäri oli sitä mieltä, että voin juoda päivässä puoli litraa karpalomehua, vettä 4/5 ja sokeroimatonta karpalomehutiivistettä 1/5, Hän totesi, että lääkealan yhteensopivuussivuilla on tällainen ohje. Tähän saakka karpalo on ollut ehdottomasti kiellettyjen listalla. Eli onko niin, että karpalomehua kuitenkin voi käyttää. Ja jos ei Marevanin kanssa, niin miten ovat nämä uudet koagulanttilääkkeet?

29/07/2017

Kivinainen

Vastaus

Anna-Mari Hekkala
Julkaistu 2.8.2017
Päivitetty 4.6.2018

Antikoagulantti estää veren normaalia hyytymistä. Tavallisin käyttöaihe on eteisvärinään liittyvän aivoverenkiertohäiriön ehkäiseminen. Tällä hetkellä tablettimuotoiset lääkevaihtoehdot ovat varfariini (Marevan®), dabigatraani (Pradaxa®), rivaroksabaani (Xarelto®), apiksabaani (Eliquis®) ja edoksabaani (Lixiana®). Marevan vaikuttaa estämällä K-vitamiinista riippuvien hyytymistekijöiden syntymistä maksassa. Marevanilla on paljon yhteisvaikutuksia eri lääkeaineiden kanssa, ja ruokavaliossakin tulee kiinnittää huomiota muutaman seikkaan. Muita lääkkeitä kutsutaan suoriksi antikoagulanteiksi, koska niiden vaikutus on erilainen ja yksikertaisempi kuin Marevanin. Ne vaikuttavat suoraan yhteen kohtaan hyytymissysteemissä.

Lääkevalmistaja toteaa omassa lääkeyhteenvedossaan, että karpalomehu ja karpaloa sisältävät valmisteet saattavat lisätä voimakkaasti Marevanin vaikutusta, ja tästä syystä yhteiskäyttöä tulisi välttää. Vaikutus on yksilöllinen, ja ongelmia saattaa syntyä jos tuotetta nauttii suuria määriä kerralla. Sydänliiton ohjeena on välttää karpalotuotteita, varmuuden vuoksi.

Karpalolla ja suorilla antikoagulanteilla ei ole yhteisvaikutuksia, eli näiden lääkkeiden käyttäjä voi nauttia karpalomehua.

 

02/08/2017

Anna-Mari Hekkala

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi