Hei
Minulle tehtiin 12/2015 ohitusleikkaus. Aiemmin oli laitettu kaksi stenttiä sepelvaltimoihin, noin 12 vuotta sitten. Todettu aorttaläpän ja mistraaliläpän pieni vuoto, ei korjaustarvetta. Vasemman puolen kammio on pienentynyt. Marevania olen käyttänyt laikkauksesta alkaen. Ollut pientä rintakipua, joka ei ole ollut tyypillistä sepelvaltimotukkeutumakipua. On ollut jatkuvasti rytmihäiriöitä, filleriä ja futteria. Kolme kertaa on yritetty sähköistä rytmin tasausta. Rytmi ei ole pysynyt, enintään kolme päivää. 01/12016 tehtiin abblaatio. Nyt on ainakin omasta mielestä rytmi säilyt hyvänä. Verenpaineet keskimäärin tasolla noin130/65 ja pulssi 60-70 välillä istuen mitattuna. Noin 10-20 min. Aiemmat rintakivut ovat nyt hoidon jälkeen poissa, joskus on hyvin pientä. Rasituksella ei ole merkitystä. Kuntoni ei oikein kohentunut, oikeastaan yhtään, ennen abblaatiohoitoa. Nyt on jonkinlaista kehitystä tapahtunut. Kuinka uskallan nyt rasittaa sydäntäni ja lisät vauhtiani? Minulla on kardiologin vastaanotto nyt helmikuun lopulla. Haluan nyt Marevan-hoidosta eroon. Voiko tämän korvata toisella lääkkeellä? Lääkitystä on leikkauksen jälkeen vähennetty paljon. Nyt lääkitys on Simmvastatin 40mg, Renitec 20 mg, puolet aamulla ja puolet illalla, Spiresis 20 mg on nyt vähennetty, puolikkaaseen 10mg, Lääkkeenä on ollut myös Furesis mutta sitä en ole enää tarvinnut, joskus otan. Ikäni on nyt 75v. Painoni on pysynyt 83-84 kg.
18/01/2017
Serraano
Vastaus
Liikunta kuuluu kaikkien sydänpotilaiden elämään. Jokainen harrastaa niitä lajeja, joista nauttii. Liikunta saisi olla kuormittavaa siten, että syke nousee, tulee pieni hiki ja hengästyttää. Sydän.fi .sivuilta löytyykin hyviä ohjeita.
Varfariinihoidon (Marevan) voi vaihtaa uudempaan suoraan antikoagulanttiin, jos potilaalla ei ole mekaanista tekoläppää, vaikeata munuaisten vajaatoimintaa tai lääkkeitä, joilla olisi merkittäviä yhteisvaikutuksia uuteen lääkkeeseen. Ohitusleikattu potilas, jolla on lievät läppäviat, voi käyttää suoraa antikoagulanttia. Markkinoilla on nyt neljä eri vaihtoehtoa, joista hoitava lääkäri valitsee potilaalle parhaiten soveltuvan.
20/01/2017
Anna-Mari Hekkala