Siirry sisältöön

Sain kovan iskun päähäni, olen 72-vuotias nainen. Sydämeen tehty pallolaajennus vuonna 2007. Lääkkeinä Primaspan 100 mg lisäksi verenpainelääkkeet, mm. beetasalpaaja. Olen lukenut, että päähän sattuneen kovan iskun jälkeen ikäihmisellä ja Marevan-hoitoa saavalla saattaa viiveellä kehittyä päähän hematoma.

Onko Primaspanin käytöllä tässä tilanteessa haittaa ja jos on, miten kauan tai voisiko käyttää vain 50mg? Marevan hoitoa minulla ei ole.

09/04/2015

Huolestunut

Vastaus

Mikko Syvänne
Julkaistu 10.4.2015
Päivitetty 4.6.2018

Pitää paikkansa, että päähän kohdistuva isku voi aiheuttaa kallonsisäisen verenvuodon. Veren hyytyvyyttä vähentävät lääkkeet, esimerkiksi ASA (Primaspan), lisäävät lievästi tätä riskiä. Ratkaisevaa on kuitenkin se, onko lääkitys käytössä vamman sattumishetkellä, ja tähänhän ei jälkikäteen voi vaikuttaa. Niin sanotussa subduraalihematoomassa vuotoa voi tihkua hiljalleen kovan aivokalvon alle viikkojen, jopa kuukausien ajan, mutta todennäköisesti tähänkään ei Primaspanin keskeytyksellä tai annoksen pienentämisellä voi vaikuttaa, joten en pidä sitä suositeltavana. On luonnollisesti syytä hakeutua tutkimuksiin, jos jatkossa ilmenee selittämätöntä päänsärkyä, muistihäiriöitä, sekavuutta tai halvausoireita.

10/04/2015

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset