Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydän.fi  / Varhainen vain vaiko vaarallinenkin?

Varhaisesta repolarisaatiosta on revitelty raflaaviakin otsikoita. Onko nykytiedon valossa kuitenkin niin, että vaikka kaikki huonomman ennusteen varhaisen repolarisaation merkit näkyisivät EKG:ssa, ei asialle varsinaisesti ole mitään tehtävissä? Mikä on matemaattinen riski vakavalle sydäntapahtumalle? Voiko elämää jatkaa normaalisti, vai kannattaako pysytellä tiukasti ihmisten ilmoilla?

20/06/2021

Varhaisrentoutuja

Vastaus

Anna-Mari Hekkala, ylilääkäri
Julkaistu 6.8.2021

Varhainen repolarisaatio (engl. early repolarization, ER) on jo vuosikymmeniä sitten sydänfilmissä eli EKG:ssä tunnistettu löydös. Sitä on pidetty pitkään täysin hyvänlaatuisena ilmiönä, sillä löydös on aika tavallinen nuorilla urheilevilla miehillä.

Oulun yliopiston tutkijat julkaisivat muutamia vuosia sitten ansiokkaan tutkimuksen, jossa havaittiin, että tietyn tyyppinen varhaisen repolarisaation löydös saattaakin altistaa sydänpysähdykselle esiintyessään keski-iässä. Kyseessä on siis varhaisen repolarisaation erityinen alatyyppi, jota ilmeni suomalaisessa potilasaineistossa muutamalla prosentilla ihmisistä. Heistä suurin osa oli miehiä.

Koska varhaista repolarisaatiota esiintyy kuitenkin kohtalaisen runsaasti väestössä yleisesti ilman sydänsairautta, ei tällainen löydös EKG:ssä aiheuta mitään toimenpiteitä tai rajoitteita elämään. Liikuntaa ja retkeilyäkin vaikkapa Lapin tuntureilla asti voi edelleen jatkaa.

06/08/2021

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi