Minulla oli flimmeri ja määrättiin xarelto-lääkitys. Voinko nostella painoja ja vastaavaa rasitusta? Minulla on ollut rasituspäänsärkyä ennen tätä lääkitystäkin, mutta nyt tuntuu että se tulee lievemmästäkin rasituksesta. Myöskin jo ennen lääkitystä kaikki tärähdykset sattuu päähän
esimerkiksi kuopat pyörällä ajaessa.
arska
Vastaus
Xarelto on antikoagulantti, eli se ehkäisee veren hyytymistä ja siten eteisvärinään liittyvää aivoinfarktia. Antikoagulaatiohoidon aikana voi harrastaa liikuntaa normaalisti. Poikkeuksena ovat ns. kontaktilajit, eli esimerkiksi nyrkkeily, missä on vaarana saada kolhuja ja ruhjeita. Antikoagulanttilääkitys lisää mustelma-alttiutta, eli verenvuotovaara kasvaa. Kuntosaliharjoittelua voi toteuttaa aivan mainiosti.
Päänsärky johtuu todennäköisesti jostain muusta tekijästä, kuin Xarelto-lääkkeestä. Kannattaa esimerkiksi seurata verenpainetta, josko syy löytyisi kohonneesta verenpaineesta.
10/08/2018
Anna-Mari Hekkala