Siirry sisältöön

Minulla on ollut jo lähes kaksi kuukautta tosi pahaa yskää. Olen voinut nukkua vain sohvalla monen tyynyn varassa. Minulla on astma ja lääkitystä on nostettu koko ajan, mutta mitään apua en ole saanut. Viime viikonloppuna tilanne kärjistyi, yskitti, ahdisti ja kiristi. Menin taas lääkärille ja nyt hän kuuli pulputusta ja muita ääniä. Hän lähetti minut päivystykseen ja siellä todettiin tutkimusten jälkeen, että kyseessä onkin sydämen vajaatoiminta. Sain furesista, jota olen nyt ottanut viisi päivää. Yskäni ei ole kuitenkaan yhtään helpottanut, nytkin oli pakko nousta ylös ja vähän kuumettakin on. Kuinka pian nesteenpoiston pitäisi auttaa yskään? Mikä muu voisi auttaa. Alan olla aika näännyksissä huonosti nukuttujen öitten takia. Minulla on lisäksi aivolisäkkeen vajaatoiminta, kilpirauhasen vajaatoiminta, munuaisten vajaatoiminta, diabetes, verenpainetauti. Olen 66-vuotias nainen.

02/07/2016

Vastaus

Mikko Syvänne
Julkaistu 5.7.2016

Sydämen vajaatoiminta on moninainen ongelma. Se ei ole itsenäinen sairaus, vaan seurausta jostain taustalla olevasta sydänsairaudesta. Oikea hoito riippuu paljolti taustasairaudesta ja siitä, on kyseessä niin sanottu systolinen vai diastolinen vajaatoiminta. Nesteenpoistolääkkeet kuten Furesis auttavat oireisiin ja ovat useimmiten osa hoitoa, mutta annostelu on yksilöllinen ja selviää seurannassa. Kuumeilu ei kuulu sydämen vajaatoiminnan kuvaan, joten sen syy tulee selvittää erikseen. Joka tapauksessa tulisi tehdä kokonaisvaltainen arvio, jonka pohjaksi tarvitaan vähintään sydämen ultraäänitutkimus ja tilanteen mukaan muitakin tutkimuksia. Kysyjän tulisi saada lähete lähimmän kardiologisen poliklinikan vastaanotolle, ellei tilanne ole niin hankala, että tarvitaan sairaalahoitoa.

05/07/2016

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset