Siirry sisältöön

Matka unen ja todellisuuden rajoilla

Marisha Rasi-Koskinen rakentaa muistoja uuteen järjestykseen Eksymisen ja unohtamisen kirjassa. Kirjailijan tyyli vaatii lukijaltaan täyden huomion, sillä romaanissa unen ja todellisuuden tasot vaihtuvat tiuhaan.

Tiina Eloranta
Julkaistu 20.3.2017
Kirjailija Marisha Rasi-Koskinen. Kuva Laura Malmivaara

Psykologina työskentelevä Marisha Rasi-Koskinen tarjoilee lukijoilleen väkevää kieltä ja monitulkintaista kerrontaa, sitä ei voi kieltää. Ajatukset on syytä pitää kiinni tarinassa, sillä romaanin henkilöt liikkuvat monilla tasoilla – unissa ja todellisuudessa, puhkovat rajoja ja tekevät matkoja. Tarina jättää lukijalle rutkasti tilaa omaan tulkintaan.

Eksymisen ja unohtamisen kirja rakentuu kolmesta tarinasta. Kaikkia tarinoita sitoo yhteen Julia, joka näkee unia, joissa muistot eivät pysy siellä missä niiden kuuluisi olla. ”Se mikä oli jo ollut, sekoittui siihen mikä oli vasta tulossa.” Ja Jan, joka pitää numeroista ja kartoista.

Ensimmäisessä tarinassa Marina elää pienen pojan kanssa. Toisessa ajassa Julian perhe lähtee autoretkelle. Mukaan he ottavat vain tarpeellisimmat tavaransa, lähtevät yöllä naapureiden nukkuessa. Eikä kukaan tavoittaisi heitä, niin he uskovat. Matka on Julian ensimmäinen huviajelu, teltta ja eväät mukana. Nuotiossa palaa postiluukusta työntyneet kirjekuoret ja viestit. Kesä pettää, vesi valtaa tilaa auton sisäpuolelta. Eväät ja bensa loppuvat. Isä löytää talon. Siinä talossa, metsän keskellä, asuvat herra ja rouva Rauta sekä poika Jan, joka ilmestyi tyhjästä – oli perheeseen tullessaan valmiiksi iso. Julia näkee unia Janista ja talosta, kuin olisi tavannut heidät. Vaarattomia unia, niin Julian äiti sanoo.

Toinen tarina siirtää lukijan Marinan uuteen elämään, uuteen maahan. Lukijalle ei kerrota, missä tuo uusi maa on. Mukaan nivoutuu myös Jan, jonka vanhemmat lähettävät pojan pohjoiseen selviytymisleirille. Pojille annettiin kompassi ja kartta, reppu selkään. Metsään he lähtivät neljän hengen ryhmissä. Pojat eksyvät ja yrittävät selvitä.

Viimeinen kertomus alkaa talosta, joka tuhoutuu tulipalossa muutamaa vuotta myöhemmin. Unet ja todellisuus kohtaavat. ”Ja silti siinä kaikessa olisi virhe. Sillä suorat voivat olla samansuuntaiset ja kulkea lähellä tai etäällä toisistaan, mutta jos ne leikkaavat toisensa, ne tekevät sen vain kerran.”

Tunnelma pysyy tiiviinä kirjan loppuun asti. Rasi-Koskinen härnää lukijan mielikuvitusta, jättää kertomatta osan tiedoista, vaikka lukija sitä odottaakin. Lukijalle jää parsijan osa, siispä luenkin lopun kahteen kertaan – ajatuksella. Rakennan oman käsitykseni tarinasta.

Marisha Rasi-Koskinen: Eksymisen ja unohtamisen kirja. WSOY 2017. Kirjassa on 253 sivua.

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset