Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Neurokirurgin ajatuksia elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta

Neurokirurgin ajatuksia elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta

Millaista on leikata työkseen ihmisaivoja ja pitää käsissään toisen ihmisen elämää? Henry Marsh tietää.

Tiina Eloranta
Julkaistu 7.6.2018
Päivitetty 17.9.2020
Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta

Neurokirurgi Henry Marsh osoittaa kirjassaan Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta, että aivokirurgin elämä ei ole tylsää. Päinvastoin. Uudesta tekniikasta huolimatta neurokirurgia on vaarallista.

Marsh on Ison-Britannian arvostetuimpia neurokirurgeja. Neurokirurgiaan hänet ohjasi hänen kolmekuisen poikansa aivoista löytynyt kasvain. Mars ja hänen vaimonsa elivät viikkoja peläten poikansa hengen puolesta. Leikkaus onnistui ja poika selvisi. Samalla Marsh oppi ymmärtämään omaisten hätää ja vihaa.

Marsh kertoo kaunistelematta, millaista on pitää käsissään toisen ihmisen elämää: harkita leikkauksen tarpeellisuutta ja sitä, onko joskus vain luovutettava ja uskottava, että potilaan on aika kuolla. Potilaan etu ei aina ole se, että hänet leikataan.

Mars kertoo avoimesti virheistään, joissa seuraukset ovat kohtalokkaita. ”Olin helpottunut, kun mies kuoli”, Marsh kertoo kirjassa eräästä potilaastaan. Mies olisi jäänyt kammottavalla tavalla vammaiseksi, joten potilaalle kuolema oli helpotus. Marsh kertoo myös tytöstä, jonka aivokasvaimen poisto muuttui kilpajuoksuksi verenhukkaa vastaan. Kirurgi hävisi ja tyttö kuoli leikkauspöydälle.

Kirjassa lukija pääsee tutustumaan neurokirurgin elämään ja työhön pintakuorta syvemmältä. Lukiessa onnistumiset ja onnen tunteet lämmittävät sydäntäni. Marsh kirjoittaa henkilökohtaisella otteella, jossa tunteet näkyvät.

Alussa kirjan aihe tuntui etäiseltä, mutta tarinat tempaisivat mukaan heti ensisivuilta. Sen lisäksi, että kirja kertoo neurokirurgiasta, se kertoo sairauden pelosta, paranemisesta mutta myös luopumisen tuskasta ja kuolemasta.

Teoksen on suomentanut Ulla Lempinen. Hän oli Marshin teoksen suomennoksesta vuoden 2018 J. A. Hollo palkinnon ehdokkaana.

Henry Marsh: Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta. S&S 2017

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi