Sydänliiton hyvinvoinnin ja sydänterveyden verkkopalvelu

Onni on löytää ja jakaa

Berliinin suomalaisnaisten ompelukerhossa jaetaan niin iloja, suruja kuin ulkomailla asumiskokemuksiakin. Kantavia teemoja ovat kädentaidot ja kierrätys. Oman sisäisen ompelijan tai kadulta aarteen löytäminen ovat yhteisiä onnenhetkiä.

Hannele Niemi ja Reilika Landén
Julkaistu 20.8.2019
Tästä voisi tulla hyvä esiintymisasu, Merja Kokkonen (oik.) mallailee Jonna Rutasen tsempatessa.

Rakkaalla kerholla on monta nimeä. Handy Women, Kätevät Naiset keksitään nyt kysyttäessä, mutta joskus on taidettu mainita myös Työttömien ja taiteilijoiden ompelukerho.

Nimeä tärkeämpää on kädentaitojen ylläpidon ohella yhdessäolo ja jakaminen, hyvä henki sekä tarkoitus, joka voisi olla vaikka ikävän karkotus.

Koti-ikävästä ei kuitenkaan liene kyse. Kaikki ompelukerhoon kerinneet naiset näyttävät asettuneen Berliiniin, jonka taideympyröissä he vuosien mittaan tapasivat toisensa.

– Kyllä suomalainen suomalaisen löytää.

Ompeleminen on kädentaito, jonka oppii virheiden kautta. Harjoitus tekee ­mestarin, tietävät Eeva-Liisa Puhakka ja Ulla Nurminen.

Ompeleminen on kädentaito, jonka oppii virheiden kautta. Harjoitus tekee ­mestarin, tietävät Eeva-Liisa Puhakka (oik.) ja Ulla Nurminen.

Kaikenlaista mummoa

Kerhoidean keksi Ulla Nurminen, vuodesta 2010 Berliinissä asunut muodin moniottelija.

Kun Marimekko vuonna 2016 yhtäkkiä päätti sulkea Berliinin myymälänsä, myymäläpäällikkö Ulla ei suostunut muuttamaan työn perässä Frankfurtiin. Hän jäi työttömäksi.

Muotisuunnittelija-ompelijakoulutukset hankkinut nainen kaivoi ompelukoneet esiin ja kutsui kavereita kädentaitotalkoisiin.

– Tahdoin keksiä jotain mukavaa ja luovaa, hän kertoo esitellessään miesten tupakkatakista muokkaamaansa jakkua.

– Harrastan nyt kaikenlaista mummoa, enkä osta enää mitään uutena. Ehkä tämä on jonkun uuden alku?

Yhden uuden alun Ulla jo löysi päivätyönä Humana Vintage -kaupasta, Mitten kaupunginosasta.

Ullan seuraksi ompelukerhoon liittyi kohtapuolin myös kymmenisen vuotta Berliinissä viihtynyt kuvataiteilija Eeva-Liisa Puhakka, joka on ikänsä tehnyt vaatteita itselleen. Hän kutoo tv-sarjoja katsoessaankin.

– Ilman käsitöitä siitä tulisi huono omatunto.

Merja Kokkonen

Merja Kokkonen muutti Berliiniin viitisen vuotta sitten, asuttuaan sitä ennen viitisen vuotta osan aikaa Helsingissä, osan Berliinissä.

Ei mielipidettä mistään

Helsingin viitisen vuotta sitten Berliiniin vaihtanut muusikko-taiteilija Merja Kokkonen esittelee itsensä kuutosen ompelijana, minkä ompeluohjaaja Ulla oitis torpedoi.

– Olet kyllä jo kahdeksikko!

– Joskus vain istun täällä ja juon teetä, kertoo Merja, joka aloitti ompelu-uransa säkkituolista siirtyen lapsen mobiiliin.

– On ihanaa tavata ystäviä näin! Vain olla samassa huoneessa yhdessä, kunkin puuhaillessa omiaan. Ei tarvitse olla mielipidettä mistään ja saa tehdä jotain, joka ei liity oikeisiin töihin tai edes juhlimiseen.

– Näistä kokoontumisista ei lähdetä väsyneenä, Merja kiteyttää.

– Joskus kyllä sitäkin, naurahtaa Eeva-Liisa, jonka David Bowie -tyylistä glitteriä tuunattiin aamuneljään. Komea pusakka sai ensi-iltansa ystävän nelikymppisillä.

Tuorein ompeluseuralainen, valokuvaaja Jonna Rutanen muutti Saksan pääkaupunkiin jo vuonna 2007. Silloin Berliini oli vielä sopivan kokoinen ja edullinen.

– Tulin kouluun liittyvään harjoitteluun, ja jäin spontaanisti. Kaupunki veti puoleensa, ja nyt minua täällä pitävät sosiaaliset suhteet. Olen tehnyt kaikenlaista, toimistotöistä valokuvaukseen, kertoo viime aikoina ystävättären vintage-liikkeessä autellut Jonna.

Ulla Nurminen

– Tilaa saisi olla enemmän, Ulla Nurminen (kesk.) tuumailee. – Ainakin kolme isoa pöytää tarvittaisiin.

Välisilityksen erityissääntö

Kierrättäminen on kautta maailman kasvava trendi, niin Saksassakin.

Näillä viime aikoina trendikkäiksi nousseilla Neuköllnin kulmilla voi kadulta löytää oikeita aarteita. Jonna pelasti jalkakäytävälle jätetystä vaatekasasta frakin, jollaista oli etsiskellyt jo pitkään, vei vaatteen pesulaan, ja siitä tuli kuin uusi.

Katu ottaa ja antaa Berlinissä, joka on yhä vapaa, suvaitseva ja inspiroiva kaupunki. Hiljalleen myös siellä nousevat niin vuokrat kuin muutkin elinkulut. Vauhdilla kasvavassa miljoonakaupungissa ei riitä asuntoja kaikille, eikä kaikilla ole enää varaa asuntojen hintoihin.

Moni suomalainenkin on päätynyt kimppakämppään. Ulla ja Eeva-Liisa jakavat nykyään asunnon, jota vuokraa tällä erää toisaalla asuva suomalaistaiteilija.

Tässä värikkäässä ja iloisessa kodissa kokoontuu nyt ompelukerho, jossa noudatetaan periaatteita, kuten vanhan arvostusta sekä korjausta ja pikamuodin vastustusta, mutta vältellään sääntöjä.

– Paitsi välisilitystä, huomauttaa Ulla, joka tietää, mistä vaate saa ryhtinsä.

– Joka sauma pitää silittää heti ompelun jälkeen, mutta nämä täällä yrittävät laiskotella, eivätkä tottele!

Ulla Nurminen

Tästä miesten kaftaanista Ulla Nurminen on päättänyt tehdä itselleen kesäkoltun. – Pitkät mekot ovat nyt muotia.
Korjaamalla vanhasta uutta voi pukeutua persoonallisesti, ja on varaa vaihtaa tyyliä vaikka päivittäin.

Ryhmätukea, ei porukkapainetta

Kerhotapaamisiin kuuluu käsitöiden ohella niin kokemusten, erilaisten taitojen ja vinkkien kuin kuulumisten ja tiedonkin vaihtoa. Ja paljon naurua.

Tabuaiheita ei ole, kaikesta voi puhua: yksinäisyydestä, peloista, luopumisista, kuolemasta. Merja luonnehtiikin ompelukerhoa tukiryhmäksi ulkomailla asuville.

– Saksassa puhutaan nyt paljon ergoterapiasta, joka tarkoittaa rauhassa, hyvillä mielin, ilman paineita ja mieluusti yhdessä tekemistä, toteaa Jonna, joka kokee kokoontumiset kuin terapiana.

– Tätä voisi kutsua myös mielenterveyskerhoksi.

Porukassa saa aikaiseksi enemmän kuin yksin. Tarjolla on ryhmätukea, mutta­ ei porukkapainetta. Ja hyvää naisenergiaa.

– Tie sydämeen ei aina käy vatsan kautta, vaan joskus myös käden, Ulla naurattaa muuta porukkaa.

Toki kerhossa syödäänkin. Kun kokoontumiset usein venyvät päivän, joskus vuorokaudenkin mittaisiksi, kokataan yhdessä. Kukin tuo osansa tarjottaviin, taloustilanteen ja tahtonsa mukaan.

Jonna Rutanen ja Merja Kokkonen

Joskus vain istutaan ja juodaan kahvia tai teetä, Jonna Rutanen (vas.) ja Merja Kokkonen kuvailevat kerhokokoontumisiaan.

Lue myös Seilin saari tarjoaa tutkijalle rauhaa ja hiljaisuutta ja Joonas Berghäll löysi leppoisan elämän pohjoisesta

Lue seuraavaksi