Sydänliiton hyvinvoinnin ja sydänterveyden verkkopalvelu

21.1.2019
·
Anna-Mari Hekkala
·

Hei olen yli 72-v mies, jolla on tahdistin ja flimmerit vaivanneet n. 10 vuotta. Nyt oli loppusyksystä “outo” yli kuukauden jakso, jolloin flimmerit eivät vaivanneet, vaikka niitä Omron-mittairin mukaan niitä oli, mutta pulssi oli matala. Voisiko tuo enteillä, että fimmerit jäävät päälle ja ongelma ratkeaisi kun sinussolmuke on pysyvästi ”pois päältä” eikä sen toiminnan hidastuminen vaikeuta enää sydämen toimintaa? Lisäksi eteisvärinän ollessa vallitseva rytmi poistuu rytmin vaihtelusta aiheutuva stressi, kun sydämen rytmiä ei enää tarvitse tarkkailla?

Nyt flimmerin oireet ovat palanneet ja pahentuneet. Tuntuu, että flimmerin lisäksi on lisälyöntejä ja “katkoja” 1) Onko miten riskialtista käyttää Sotacorin lisäksi kohtauksissa verapamiliinia (Emconcor ei auttanut lisänä), 2) Onko Muse-lääkkeen käyttö vaarallista Sotacorin/flimmerin takia? 3) Olen pari kertaa koettanut päästä av-katkaisuun, mutta kokonaisprosentuaalisesti on katsottu flimmereiden olevan niin vähäisiä, ettei toimenpidettä ole suositeltu. Ehdotuksena on ollut , että ensin pysyvän flimmerin aikana siirryttäisiin Emconcoreen ja sitten vasta Av-katkaisuun. Itse pitäisin Av-katkaisua kuitenkin selkeänä ratkaisuna, joka lopettaisi ainakin stressin. Onko potilaan tahdolla mikä merkitys asiassa?

21/01/2019

av-kriteeriä kaipaava

Vastaus

Eteisvärinä eli flimmeri on rytmihäiriö, jota tuuppaa ajan myötä esiintymään yhä enemmän ja enemmän. Tämä johtuu siitä, että sydämen eteislokeroissa tapahtuu eteisvärinää suosivia muutoksia. Onneksi myös eteisvärinän aistiminen saattaa ikääntyessä muuttua. Kun syke on eteisvärinän aikana aiempaa matalampi, esimerkiksi lääkityksestä tai johtoratojen hidastumisesta johtuen, oireetkin ovat lievempiä.

Kuvauksen perusteella syntyy käsitys, että kysyjällä oli loppuvuoden aikana eteisvärinää, mutta aiempaa lievempänä. Jos tilanne säilyisi tällaisena, voitaisiin hyvin hyväksyä pysyvä eteisvärinä. Silloin Sotacor-lääke lopetetaan, koska lääkettä käytetään yleensä vain rytmihäiriön ehkäisyyn. Vaikuttaa siltä, että nyt on ilmaantunut eteisvärinän oheen lisälyöntisyys, joka aiheuttaa kuvatut oireet.

Näillä tiedoin en voi suositella Sotacorin ja Verapamiilin yhteiskäyttöä. Molemmat ovat sydämen sähköiseen johtumiseen vaikuttavia lääkkeitä, eikä niitä saa käyttää yhdessä kuin kardiologin erityisluvalla.

Muse on erektiohäiriöiden hoitoon tarkoitettu paikallisesti annosteltava lääke. Koska lääkkeen annostelussa käytetään asetinta, saattaa antikoagulanttilääkitys (veren hyytymistä hidastava lääkitys) lisätä vaaraa saada paikallinen limakalvon verenvuoto. Lääkkeellä ei ole varsinaisia yhteisvaikutuksia Sotacor-rytmihäiriölääkkeeseen. Antikoagulanttien vaikutusta lääke saattaa voimistaa, mutta yhteisvaikutus on epätodennäköinen koska lääkettä imeytyy elimistöön vain vähäisiä määriä. Kysymyksessä ei kerrota, mikä antikoagulantti kysyjällä on käytössä, mutta yleensä tässä ikäluokassa antikoagulanttia tarvitaan eteisvärinään liittyvän aivoverenkiertohäiriön ehkäisemiseksi.

AV-katkaisu tehdään yleensä tilanteessa, kun on hyväksytty pysyvä eteisvärinä. Jos eteisvärinän aikana syke on liian korkea eikä reagoi lääkkeisiin, AV-katkaisu lopettaa tykyttelyn pysyvästi. Potilas voi esittää toivomuksia hoidosta, mutta kardiologi tekee päätökset. Joskus, jos valittavana on kaksi samanarvoista vaihtoehtoa, on potilaan mielipiteellä paljonkin painoarvoa. AV-katkaisuun on kuitenkin olemassa varsin selkeät toimintaohjeet, joita hoitavat lääkärit noudattavat.

Anna-Mari Hekkala

Lue seuraavaksi