Siirry sisältöön

Samuel Harjanne toi Päiväni murmelina -musikaalin näyttämölle

Kiitollisuus ohjaajan ammatista siivittää Samuel Harjanteen työtä. Hänelle on myös tärkeää, että esityksen sydän löytyy.

Tiina Eloranta, toimittaja
Julkaistu 10.9.2020
Ohjaaja Samuel Harjanne luonnehtii Päiväni murmelina -esitystä hienoksi ja syvälliseksi, jonka käsikirjoitus haastaa. Kuva: Petri Mulari

Hermoja raastavaa aikaa, myöntää suurmusikaalien ohjaaja Samuel Harjanne. Takana on Helsingin kaupunginteatterin musikaalikomedia Päiväni murmelina -ensi-iltaesitys.

– Teoksessa on tärkeää sen sydän, se miten ihania ja herttaisia ne ihmiset ovat tuossa amerikkalaisessa pikkukylässä. Ensi-illassa se sydän löytyi.

Työpainetta lisäsi epävarmuus siitä, pääseekö esityskausi ylipäätään alkuun.

– Se, että esitys saatiin läpi, on meille kaikille iso emotionaalinen voitto.

Päiväni murmelina ohjelmistoon

Vuonna 1993 valmistunut Päiväni murmelina -elokuva (Groundhog Day) on noussut kulttimaineeseen. Elokuvassa Bill Murray esittää sääankkuria, joka jumittuu lumimyrskyn keskelle pieneen pennsylvanialaiseen kylään ja elää samaa päivää yhä uudestaan ja uudestaan.

Musikaaliversio sai ensi-iltansa Lontoossa vuonna 2016. Sekä Samuel Harjanne että nykyinen Helsingin kaupunginteatterin johtaja Kari Arffman saivat kokea esityksen Lontoossa.

– Me molemmat suitsutettiin tätä jo silloin. Ajateltiin silloin, ettei Päiväni murmelina -esitystä koskaan tehdä Suomessa, Samuel kertoo.

Myöhemmin Samuel ja Kari Arffman päättivät, että Päiväni murmelina voisi Kinky Boots ja Pieni Merenneito -musikaalien jälkeen olla sopiva Helsingin kaupunginteatterin suurelle näyttämölle. Päiväni murmelina -musikaalissa yhdistyy komedia ja filosofia, ohjaaja perustelee valintaa.

Koronaepidemia sekoitti niin harjoitukset kuin esityskaudenkin

Samuel Harjanne kertoo, että korona vei henkisesti resursseja ja vie edelleenkin.

– Kyllä tämä trauma meidän kehoissa jyllää vielä pitkään.

Kun tiimi vihdoin pääsi harjoittelemaan, piti kaikkien opetella turvavälien pitäminen. Piti miettiä, mitä se käytännössä tarkoittaa harjoituksissa ja missä vaiheessa liikutaan seuraavalle asteelle: tietyssä vaiheessa koreografioiden tekeminen fyysisesti on täysin mahdotonta, jos ei voi olla kosketuksissa toiseen.

– Eikä se [varovaisuus] ollut niinkään meidän uskalluksesta kiinni vaan siitä, että meidän työpaikka pysyy.

Harjoituksissa haasteeksi nousi se, että jos jollain nenä vuosi, hänen piti mennä saman tien koronatestiin. Sitten testattu odotteli tuloksia kolme neljä päivää, vaikkei oireita olisi enää ollutkaan.

– Meillä ei ollut elokuussa yhtäkään päivää, että koko esiintyjäkaarti olisi ollut harjoituksissa. Toisaalta oli hyvä, että paikkaajat pääsivät harjoittelemaan, kun joku puuttui, Samuel summaa harjoituskautta.

Nyt Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä pyörii sekä Päiväni murmelina että Pieni merenneito.

– Jos koronasta etsii hyviä asioita, teatterit ovat joutuneet katsomaan omaa esitysstrategiaansa. Nyt meillä on joku tuotanto [Pieni merenneito], jota pystyy pyörittämään heti kun vaan saa. Ja esitys kiinnostaa ihmisiä aina vaan. Koska tällaisena aikana on ihana päästä fantasiaan ja hyvän olon ja hyvän mielen maailmaan. Toisaalta se, että Päiväni murmelina -esityksessä katsoja pääsee jonkin toisen koomiseen luuppiin, on myös terveellistä meille.

Suurtuotantoja tulevaisuudessakin

Tällä hetkellä Samuel Harjanne harjoittelee tiiminsä kanssa Tampereen Työväen Teatterissa, jossa jo Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttömällä menestynyt Kinky Boots -musikaali saa ensi-iltansa 24. syyskuuta.

– Lähden tästä suoraan Viroon, Samuel kertoo päivästään.

Samuel ohjasi Les Misérables -musikaalin Viron Vanemuine Teatteriin vuonna 2017.

– Nyt palaan Sister Act:in [Nunnia ja konnia] pariin, ja todella iloisin ja odottavin mielin palaan Tartoon, jossa sijaitsee Viron isoin musiikkiteatteri.

Sister Act -musikaali saa ensi-iltansa marraskuussa.

Matkustaminen on nyt haastavaa, ja kaikki matkustamiseen liittyvät käytännön asiat täysin epävarmoja tällä erää, Samuel kertoo. Mutta hän toivoo, ettei siitä muodostu suurta ongelmaa.

– Välissä pitäisi käydä kotona, jos mitenkään mahdollista, ja opettamassa lapsia Matilda-koulussa Tampereella.

Matilda-koululla ohjaaja viittaa ensi vuoden ensi-iltoihin, joiden vuoksi Samuel palaa töihin Tampereen työväen teatteriin. Tampereella hän ohjaa musikaalit Matilda ja Come From away.

– Come From away on syyskuun terrori-iskuista kertova musikaali. Todella, todella hieno juttu, Samuel kertoo innostuneena.

 

Lue myös, miten Helsingin kaupunginteatterin puvustamo loi Pieni merenneito -musikaalin vedenalaisen maailman: Tiimityönä syntyy lumoava merenneito Arielin maailma

Kinky Boots -musikaalin Lauri Mikkola kertoo, miten hänen työssään musiikki ja näytteleminen kulkevat käsi kädessä: Lauri Mikkola eteni vaikeuksien kautta näyttämölle

 

Lisätietoja Päiväni murmelina -musikaalista löytyy Helsingin kaupunginteatterin verkkosivuilta.

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset