Siirry sisältöön

Vapaaherratar: Muoti-ilmiöitä

Muoti vaihtuu yhä tiuhempaan. Entä jos muoti ei muuttuisikaan? Entä jos naiset olisivat ihastuneet vaikkapa 1800-luvun krinoliiniin niin, etteivät olisi luopuneet siitä?

Ritva Viljanen, Maija Ukko
Julkaistu 5.9.2016

Mahtaisi nykyelämä olla vaivalloista luovimista helmojen kanssa. Sitä paitsi yksi nainen veisi tilaa enemmän kuin viisi miestä, kuten herrat aikoinaan valittivat. Englannin kuningatar Viktoriakin joutui esittämään tyttärensä häihin tuleville naisvieraille toiveen, etteivät nämä pukeutuisi leveään krinoliiniin, muuten kaikki vieraat eivät mahtuisi Chapel Royaliin.

Jos muodin voisi palauttaa, mikä aikakausi olisi suosikkisi? Minulle mieluisinta on 50- ja 60-lukujen muoti, ehkä siksi, että aloin silloin kiinnostua pukeutumisesta. Pidän muun muassa Yhdysvaltain presidentin puolison Jacqueline Kennedyn tyylistä. Myös Grace Kellyn ja Audrey Hepburnin monet elegantit elokuva-asut ottaisin ilosta hihkuen vaatekaappiini.

Sen jälkeen kun naiset paljastivat nilkkansa satakunta vuotta sitten, ovat helmat nousseet ja laskeneet kuin pörssikurssit. Lyhyimmillään hame oli 60-luvulla, ja sitä kutsuttiin osuvasti roiskeläpäksi. Minimuotiin pukeutuvien pelastukseksi keksittiin sukkahousut: ei tarvinnut pelätä sukkanauhojen ja viluvälin vilahtelua. Minihameen vanavedessä tulivat lyhyet mikrosortsit ja yli polven ulottuvat kiiltävänahkaiset saappaat.

Kangaskauppiaat eivät minimuodista riemastuneet, saihan hameen tehtyä mitättömästä kangassuikaleesta. Toista oli, kun muotitaiteilija Christian Dior esitteli 1947 kokoelmansa New look, jossa runsaat, nilkkaa hipovat helmat vaativat metreittäin kangasta. Naiset hurmaantuivat sota-ajan ankeuden jälkeen naiselliseen muotiin. Mutta moni piti Diorin tuhlailevaa tyyliä pula-aikaan sopimattomana. Ja oli niitäkin, joiden mielestä hulmuavat hameet romuttivat naisten sodan aikana saavuttamaa parannusta tasa-arvoon.

Minin jälkeen helmat valahtivat nilkkoihin maxipituuteen, ja sen jälkeen ne hilattiin minin ja maxin väliin midiksi. Minun takkini sai kokea nuo kaikki pituudet. Lyhyen takin kankaasta ommeltiin helmaan kaistale, ja niin minulla oli muodikas maxi. Midiajan koittaessa takki lyhennettiin uuteen muotipituuteen. Laadukas takki palveli kymmenkunta vuotta.

Vyötäröä on milloin korostettu tiimalasin tapaan, milloin piilotettu säkkimäiseen leninkiin. Olin ystävättäreni kanssa 1957 Seutulan lentokentällä vastassa Marita Lindahlia hänen palatessaan Lontoosta tuoreena Miss Maailmana. Hänellä näin ensimmäistä kertaa uusinta huutoa olevan säkkipuvun. Miten tyylikästä – silloin!

Kapeaa vyötäröä on tavoiteltu korsetilla. Joskus se on kiristetty niin tiukalle, että hengitys on vaikeutunut ja naiset ovat pyörtyilleet. On jopa poistettu kylkiluita hoikan uuman saamiseksi. Naiset vapautuivat kureliiveistä 1920-luvulla paljolti Coco Chanelin ansiosta. Tosin vielä oli tuleva aika, jolloin mallia otettiin Marilyn Monroen kurveista. Ja korsettien myynti kasvoi.

70-luvulla muoti kutistui niin kittanaksi, että napit lentelivät piukoista paidoista ja puseroista. Housujen lahkeet olivat leveät miehilläkin, mutta lantiolta kiristävän tiukat. Lääkärit varoittivat miesten lisääntymiskyvyn olevan vaarassa. 80-luvulla muoti oli puolestaan väljää ja hartiat leveät kuin amerikkalaisen jalkapallon pelaajilla. Naisilla saattoi olla kolmet olkatoppaukset: puserossa, jakussa ja päällystakissa. Silloin kapeimmista ovista sai hivuttautua sivuittain.

Nykynuorten risaiset farkut kertovat hyvästä elintasosta, niin ristiriitaista kuin se onkin. Vauraina aikoina repaleisuus voi olla muotia, kun ketään ei sen perusteella leimata köyhäksi luuseriksi. Housuja ei tarvitse itse repiä, valmiiksi rikkinäisiä farkkuja saa kaupasta. Japanissa myydään eläintarhan leijonien raatelemia vaatteita – kovaan hintaan.

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset