Siirry sisältöön

Anu Pentik ja luomisen vimma

Helsingin Taidehalli tarjoaa elämyksiä Taivaasta Paratiisiin. Anu Pentikin näyttely Kolme tilaa todistaa taiteilijan palon taiteen tekemiseen jatkuvan.

Tiina Eloranta
Julkaistu 13.3.2017
Päivitetty 27.8.2018
Anu Pentik. Kuva: Tiiina Eloranta

Anu Pentik levittelee käsiään ja katsoo ympärilleen. Hymy karehtii keramiikkataiteilijan kasvoilla.

– Minun taivas on nyt tässä. Olen niin iloinen, niin ylpeä.

Hän saa luvan olla ylpeä. Helsingin Taidehallin salit ovat täyttyneet taiteilijan suurikoisista installaatioista. Yleisö ihastelee ääneen – katselee ylös, katselee seinille. Keramiikan rouheus ja lasitteen sileys houkuttaa koskemaan.

– Yli kymmenen tuhatta kiloa savea on kulkenut käsieni kautta, kuvailee taiteilija sitä savimäärää, jota hän on muovannut: kuljettanut polttoon ja taas takaisin.

Ympärillämme aukeavan tilan taiteilija on nimennyt Korkeaksi taivaaksi. Itse hän puhuu ”taivasosiosta”.

Salin on vallannut kieppuvat pianolankapilvet ja lankaan pujotetut tuhannet keramiikkahelmet. Solmut sitovat langat ja helmet yhteen. Taivas on täällä tänään -teos muodostaa tilaan harsomaisen pilvimassan, jonka väliin voi pujahtaa. Salin pitkän seinän on vallannut siipireliefi. Keskellä lattiaa istuu poika sohvalla, katsoo puhelintaan. Näihin teoksiin ei mahdu muuta väriä kuin valkoinen.

Taivas vaihtuu Maaksi, kun vieraat astuvat salista toiseen. Värimaailma liukuu maanläheiseksi. Kivet viehättävät Pentikiä, ja sen huomaa. Keskilattian on vallannut pari tuhatta keraamista kiveä.  Pentik kertoo, että hän katseli televisiota ja muotoili kiviä.

– Kaikki kivet on signeerattu ja poltettu 1260 asteessa, poltettu samassa lämmössä kuin uunin kestävä savi.

Kun katsoo kivien yli seuraavaan saliin, katse kohtaa unikot. Salin taiteilija on nimennyt Paratiisiksi. Osa kukista on vielä nupuillaan, joidenkin kukkien terälehdet levittäytyvät täyteen kokoonsa. Värit liukuvat valkoisen, keltaisen ja oranssin kautta tummanpunaiseen. Myös joukko sinisiä kellokukkia reunustaa salin poikki liikkuvaa.

Viimeisessä näyttelyhuoneessa vieraita odottavat Paratiisin hedelmiä -teokset. Pentik kertoo, että teokset painavat noin kahdeksankymmentä kiloa. Tässä huoneessa vallitsee sinisen rauhoittava värimaailma.

Anu Pentik: Kolme tilaa 11.3.–14.5.2017 Helsingin Taidehallissa

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset