Hyppää sisältöön
Etusivu / Ruoka & Ravitsemus / 5 vinkkiä kuidun lisäämiseen

5 vinkkiä kuidun lisäämiseen

Kuitu on hyväksi sydämelle, verisuonille ja vatsalle. Kuitua saa kaikista kasvikunnan tuotteista.

Tuija Pusa, Asiantuntija, ravitsemus ja elintapamuutoksen tuki
Julkaistu 24.1.2025
Kuitu on hyväksi sydämelle, joten ripottele marjoja vaikkapa aamupuuron päälle.

Suosi täysjyvää

Täysjyvää sisältävät viljatuotteet ovat kuiturikkaita. Valitse siis leipä, hiutaleet, murot, myslit, pastat ja viljalisäkkeet runsaskuituisina. Myös leseet ovat hyvä kuitulisä. Tarkista, että tuotteessa on kuitua ainakin 6 grammaa sataa grammaa kohti.

Käytä pähkinöitä ja siemeniä tai muita ripotteita

Pähkinöitä ja siemeniä sekä erilaisia rouheita voi lisätä salaattiin, osaksi lämmintä ruokaa, mysliin, puuroon ja leivontaan. Maistele erilaisia tai käytä valmiita sekoituksia 2–3 ruokalusikallista päivässä.

Papuja ja linssejä monella tavalla

Pavut, herneet ja linssit soveltuvat sellaisenaan pääruoaksi, patoihin, keittoihin ja kastikkeisiin sekä kasvispihveihin. Niistä voi valmistaa myös tahnoja leivän päälle, dippikastikkeiksi tai täytteeksi uuniperunoille. Salaattiin niistä saa kätevästi ruokaisuutta sisältämänsä proteiinin ansiosta.

Syö runsaasti kasviksia

Kaikki vihannekset, juurekset ja kaalit ovat hyviä kuitulähteitä. Valmista niistä raasteita, salaatteja tai kypsennä pääruoan lisukkeeksi. Napostele juurespaloja sellaisenaan väli­palaksi tai alkuruoaksi. Ota evääksi helposti kuljetettavia porkkanoita, pikkutomaatteja ja rypäleitä. Nahistuneet voi ympätä smoothieen, pataan tai kastikkeeseen. Juurekset sopivat myös leivonnaisiin, kuten sämpylä-, rieska- ja kakkutaikinoihin.

Marjoja ja hedelmiä

Tuoreita, pakastettuja tai kuivattuja marjoja ja hedelmiä voi käyttää maustamaan salaattia, puuroja, jogurtteja ja rahkaa. Niistä voi valmistaa vispipuuroa, surauttaa smoothien, keittää kiisseliä tai keittoa sekä lisätä taikinoihin.

Lue myös:

Ravitsemussuositukset tukevat terveyttä

Tuoreet suomalaiset ravitsemussuositukset on laadittu edistämään suomalaisten terveyttä. Suosituksia voi halutessaan hyödyntää suuntaa antavina keinoina edistää omaa ja ympäristön hyvinvointia.

Koska kuitu on hyväksi sydämelle, lue myös artikkeli Kuitu monipuolisen ruuan osana.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi