Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Fysioterapeutti kuntouttaa sydänleikkauksen jälkeen

Fysioterapeutti kuntouttaa sydänleikkauksen jälkeen

Pian sydänleikkauksen jälkeen fysioterapeutti aloittaa potilaan kuntouttamisen. Tavoitteena on parempi elämänlaatu ja toimintakyky.

Tiina Eloranta
Julkaistu 24.9.2012
Päivitetty 9.5.2019
Fysioterapeutti Pia Olenius aloittaa sydänleikkauksesta tulleen potilaan kuntoutuksen pian tämän heräämisen jälkeen. Kuva: Tiina Eloranta

Fysioterapeutti Pia Olenius on aloittanut työpäivänsä pyöräilemällä kahdentoista kilometrin työmatkansa Vantaalta Meilahden sairaalalle.

– Työmatkapyöräily antaa omaa aikaa ja vähentää stressiä, toteaa Pia. Työt jäävät töihin ja kotihommat kotiin, pää tuulettuu pyöräillessä. Samalla kunto pysyy hyvänä.

Pia työskentelee sydänkirurgisten potilaiden parissa Meilahden tornisairaalassa.
– Aloitin Meilahden sairaalassa vuonna 1994. Siitä ajasta ovat hommat muuttuneet: yhä vaativampia toimenpiteitä tehdään ja yhä vanhempia potilaita leikataan.

– Sydänleikkaukseen menevä potilas pidetään koko ajan tilanteen tasalla. Mitään ei tapahdu ilman, että siitä kerrotaan potilaalle. Fysioterapeutti kertoo potilaalle leikkauksen jälkeen tehtävistä hengitysharjoituksista ja kuntoutuksesta jo ennen leikkausta, Pia sanoo. Leikkaava kirurgi ja nukutuslääkäri tapaavat myös potilaan ennen leikkausta. He kertovat potilaalle leikkauksen kulusta.

– On aivan tavallista, että potilas tuntee jännitystä, ahdistusta ja pelkoa ennen leikkausta. Tuntemuksista kannattaa puhua avoimesti hoitohenkilökunnan kanssa, Pia korostaa. Asioista puhuminen helpottaa, rohkeasti vaan kysymään.

Kun potilas suostuu leikkaukseen, hän hyväksyy myös kuntoutumisen vaatimat ponnistelut. Potilasta rohkaistaan liikkumiseen, vaikka hän tunteekin hengästymistä ja rasitusta. Ensin kuntoutuja lähtee leppoisasti pidentämään kävelymatkaansa, sitten vasta hän lisää vauhtia. Ilman ponnisteluja ei kunnossa tapahdu edistymistä.

Hoitohenkilökunta motivoi potilasta leikkauksen jälkeen kaikin keinoin. – Tärkeää on, että potilas tekee sen, mitä häneltä pyydetään. Kaikki on potilaan hyväksi, Pia tarkentaa.

Rohkeasti sydäntä rasittamaan

Leikkauksen jälkeen kuntouttaminen aloitetaan pian.
Jo ensimmäisenä leikkauksen jälkeisenä aamuna hoitaja auttaa potilaan istumaan vuoteen reunalle. Fysioterapeutti ohjaa potilasta hengitysharjoitusten tekemisessä.

– Toipuminen on yksilöllistä ja kestää useita viikkoja, jopa kuukausia, leikkauksesta riippuen. Itselle pitää antaa aikaa toipua eikä raskaita kotitöitä kannata edes suunnitella. Joka päivä pitää toki yrittää enemmän kuin eilen, Pia rohkaisee. Sairausloma on varattava kuntoutumiseen, ei vaikkapa kodin remonttiin.

Kun se hetki lähestyy, että sairausloma on lopuillaan ja töihin paluu lähestyy, on hyvä testata omaa jaksamistaan vaikka sauvakävelyllä. Töihin paluu voi olla yllättävän raskasta. Jos kuntoutuminen ei ole edistynyt suunnitelmien mukaan, kannattaa siitä keskustella lääkärin kanssa.

Elämäntavat kuntoon

Leikkauksen jälkeen kannattaa syödä hyvin ja monipuolisesti, kotonakin. Nestettä pitää muistaa juoda, mielellään pari litraa vuorokaudessa. Tupakointi on yksi keskeisimmistä sydänsairauksien riskitekijöistä. Tupakoinnin lopettamisella kuntoutuja tekee parhaan teon sydämen terveyden hyväksi. Myös alkoholin käytössä on hyvä pysyä kohtuullisella tasolla.

Tulossa sydänleikkaukseen?

Sydänleikkauksia tehdään potilaille, joilla on sepelvaltimotauti, vioittunut sydänläppä tai synnynnäinen sydänvika. Meilahden sairaalassa järjestetään infotilaisuuksia sydänleikkaukseen valmistautuville. Tilaisuudessa saa tietoa leikkauksesta ja sairaalassaolosta, ohjeita leikkaukseen valmistautumiseen sekä leikkauksen jälkeiseen toipumisvaiheeseen. Infotilaisuuden lisäksi kutakin potilasta ohjataan henkilökohtaisesti leikkausta edeltävänä päivänä. Tilaisuudesta kerrotaan kaikille leikkaukseen tuleville hyvissä ajoin ennen leikkausta.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi