Heijastin syntyy laatikkoon kertyneistä tarvikkeista
Monilta löytyy laatikon pohjalta tarpeettomia avainnauhoja, joiden metalliklipsuille Maija Ukko kehitteli uuden käyttötarkoituksen. Erilaisia metallikiinnikkeitä löytyy toki myös askarteluliikkeistä, kuten myös muita tähän heijastimen askarteluun tarvittavia materiaaleja.
Suunnittele heijastin, ensin muoto ja hahmottele se paperille. Leikkaa paperista kaava ja leikkaa sen avulla huovasta kappale taitteelta niin, että taitekohta tulee avainnauhan metallilenkin ympärille. Katso mallia kuvasta.
Leikkaa heijastinkankaasta samanmuotoiset pienemmät kuviot ja ompele tai liimaa ne kiinni huopaan. Pujota huopa+heijastin paikoilleen metallilenkkiin ja ompele tai liimaa huovan vastakkaiset puolet kiinni toisiinsa.
Kuvien heijastinkangas on väriltään valkoista, ja ommeltu ompelukoneella ensin valkoisella langalla kiinni huopaan. Lopuksi on ommeltu huopakappaleet kiinni toisiinsa mustalla langalla aivan ulkoreunasta.
Vinkkejä: huovan tilalla voi käyttää myös nahkaa, jota löytyy esimerkiksi Kierrätyskeskuksista pieninä paloina. Nahkan ja heijastinkankaan ompelu onnistuu ompelukoneella parhaiten nahkaneulalla tai microtex-neulalla.
Tarvikkeet:
– heijastinkangasta
– huopaa
– ompelukone / neula ja lankaa / pikaliimaa
– tarpeettomia avainnauhoja / metallikiinnikkeitä askarteluliikkeestä
– paperia, kynä, sakset
Maijan Käy pöytään -blogi löytyy Sydänmerkki-sivustolta.