Hyppää sisältöön
Etusivu / Ruoka & Ravitsemus / Hyvä ravinto torjuu syöpää

Hyvä ravinto torjuu syöpää

Kannattaa miettiä, mitä lautaselleen kauhoo.

Soili Soisalo, Ulla-Maija Hänninen
Julkaistu 12.10.2017
Päivitetty 28.5.2018

Jopa kolmasosa syöpätapauksista olisi vältettävissä hyvällä ravinnolla, kirjoittavat ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja dosentti, syöpätutkija Timo Joensuu kirjassaan Syö hyvin, voi paremminRavinto syövän ehkäisyssä ja hoidon tukena, Kirjapaja 2017. He halusivat kirjoittaa aiheesta, sillä aikaisemmin ruokavalion ja syövän yhteyksistä ei ole ilmestynyt asiantuntijoiden teoksia. Kirjoittajat osoittavat, että jokainen voi jonkin verran vähentää syöpään sairastumisen vaaraa hyvillä ruokavalinnoilla. Kuitenkaan ravintoa ei nosteta jalustalle, vaan tuodaan esiin tosiasiat esimerkiksi ravintoaineiden vaikutuksista syövän ehkäisyssä ja hoidossa.

Laaja tietoteos kertoo myös yleisesti syöpätautien synnystä ja niiden hoidosta. Tuorein tutkimustieto syövän ja ravinnon yhteyksistä käsitellään kattavasti. Erilaisten ruokavalioiden ja ruoka-aineiden merkitys syövän ehkäisyssä ja hoidossa selvittää, mikä lisää ja mikä vähentää sairastumisen vaaraa. Myös hyödyllisiä käytännön vinkkejä löytyy. Kirjoittajat korostavat, että ruokavalion kokonaisuus on tärkeä, eivät yksittäiset ruokavalinnat. Mitään ihmeaineita ei ole olemassa, vaan ravitsemussuositusten mukainen kasvipainotteinen ruokavalio edistää terveyttä.

Kirjoittajat huomauttavat, että syöpäpotilas ei saisi laihtua. Hyvä ruokavalio tukee syövän hoitoa turvaamalla ravintoaineiden saannin sekä parantaa yleiskuntoa ja vastustuskykyä. Lisäksi muistutetaan, että myös liikunta edistää terveyttä monin tavoin.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi