Infarkti opetti elämään hetkessä

Sen piti olla ihan tavallinen arkinen huhtikuun ilta vuonna 2014. Juha Ahola, 34, oli vienyt urheilullisen perheen esikoisen Ellan, 6, jumppaan ja mennyt siksi aikaa juoksulenkille. Puoliso Milla, 33, oli kotona kuopus Elmerin ja ystävättären kanssa.

Hän ei tullut katsoneeksi kelloa. Aika hurahti, kun ystävän kanssa seurattiin pienen pojan touhuja.

Puhelin soi. Sairaalasta soitettiin ja kerrottiin, että sinne on tuotu mies, mahdollisesti Millan aviopuoliso. Milla soitti hätiin Juhan veljen, jonka kanssa riennettiin Oulun yliopistolliseen sairaalaan lasten kanssa.

Vastassa oli järkyttävä näky. Juha makasi letkuissa nukutettuna. Henkilökunta ei osannut sanoa, mikä tilanne oli, piti odottaa aamuun. Milla palasi kotiin lasten kanssa. Lapset nukkuivat yön mutta Milla valvoi. Kauhukuvat kulkivat silmien edessä. Ystävä oli omassa kodissaan hengessä mukana ja hänen kanssaan viestittely tuntui hyvältä.

Seuraavana päivänä tilanne oli jo selkeämpi. Juha oli hereillä. Mies oli sekava ja toisteli, että lenkki jäi kesken. Millalle kerrottiin, että miehelle tehtäisiin pallonlaajennus.

– Minä juoksen aina eri lenkkejä, kun taas Milla vetää aina samaa reittiä. Onneksi olin valinnut sellaisen reitin, jonka varrella oli muitakin ulkoilijoita, Juha Ahola kertoo kohtalokkaasta juoksulenkisitään.

Tilanteen vakavuus selvisi ajan kanssa

Juha muistaa, kuinka hän lähti tuona iltana lenkkipolulle, ja soitti kolme puhelua. Kolmannen puhelun jälkeen hänen piti keskittyä juoksemiseen mutta toisin kävi. Mies ei muista parista viimeisestä minuutista ennen infarktia mitään.

– Minä juoksen aina eri lenkkejä, kun taas Milla vetää aina samaa reittiä. Onneksi olin valinnut sellaisen reitin, jonka varrella oli muitakin ulkoilijoita.

Paikalle osuivat juuri oikeat henkilöt. He soittivat hätäkeskukseen ja alkoivat elvyttää Juhaa saamillaan ohjeilla. Pelastushelikopteri saatiin paikalle nopeasti.

Sairaalassa Juhalle tehtiin pari päivää myöhemmin pallonlaajennus. Leikkaus sujui hyvin.

Työorientoitunut Juha oli jo lauantaina sairaalassa laatimassa some-päivityksiä. Hän oli myös sitä mieltä, että hän matkustaisi maanantaina Ruotsiin liike-elämän BNI-kokoukseen.

Juha Ahola kotiutui maanantaina, ja jo samana päivänä hän kävi työpaikalla. Sairauslomaa oli kirjoitettu seitsemän viikkoa mutta mies ei ensin tahtonut ymmärtää, miten vakava tilanne oikeasti oli.

Hän oli osaomistajana isossa yrityksessä ja oli vuosien varrella luonut siihen kylkeen myös omia bisneksiään yrityskonsulttina. Työtä riitti ja stressiä oli mahdottomasti. Lisäksi miehellä on sukurasitusta sydän- ja verisuonitauteihin: Juhan enot ovat sairastelleet.

Fyysinen toipuminen oli nopeaa. Siksi oli helppo kuvitella, että elämä jatkuisi saman tien kuten aina ennenkin.

– Onneksi minut pysäytettiin. Silloisen yrityksen omistaja ja yksi esimiehistä tulivat meille kotiin ja pitivät puhuttelun. Myös muu lähipiiri kyseli, kannattaako minun uhrata terveyteni työlle.

Jonkun ajan kuluttua Juha myi osakkuutensa yrityksestä ja perusti oman yrityksen. Hän kevensi työntekoa merkittävästi mutta myöntää, että asiaa pitää jatkuvasti harjoitella. Kun stressin merkit tunnistaa, on syytä ottaa rennommin.

– Huomaan, että olen stressaantunut, kun alan tiuskia muille.

Juha toipui infarktista hyvin. Hän on ollut aina hyvin liikunnallinen. Moni onkin ihmetellyt, miksi urheileva, tupakoimaton ja alkoholia minimaalisesti käyttävä mies saattoi saada slaagin.

Vasta myöhemmin Juha on tajunnut, että pieniä ennakoivia merkkejä oli ollut. Rinnassa oli tuntunut pieniä pistoksia ja lenkillä mies oli huomannut jäykkyyttä. Hän oli halunnut ohittaa hälytysmerkit.

Sukurasitteen ja kovan stressin lisäksi taustalla vaikutti ravinto. Reissutyössä syöminen meni naposteluksi ja kunnolliset ateriat jäivät väliin. Vuosi sitten Juha laittoi ruokailutapansa täysremonttiin ja pudotti painoa 25 kiloa puolessa vuodessa.

Aholat touhuavat mielellään lasten kanssa kodin lähellä olevassa suuressa puistossa.

Infarkti opetti nauttimaan hetkistä

Infarkti laittoi Aholan pariskunnan arvot uusiksi. Työ ei ole enää se tärkein asia. Perhe ja kiireetön yhdessäolo on tärkeää; pieniä hetkiä ja omaa jaksamista osataan arvostaa eri tavalla kuin ennen. Kumpikin osaa ottaa aikaa myös itselleen.

Lomia vietetään yhdessä perheen kanssa. Milla varaa perheelle reissuja; aina on vähintään yksi matka odottamassa.

Konsultin työ vie Juhaa ympäri Suomea. Milla on arkisin enemmän vastuussa perheen elämän pyörittämisestä. Juha puolestaan pitää pitkiä lomia. Hänellä on yrittäjänä siihen mahdollisuus.

– On ihan mahtavaa, että lapset voivat olla koko kesän kotona isän kanssa, Milla kiittelee.

Juha toteaa, että hän voisi tehdä enemmän töitä ja tienata lisää mutta se ei tunnu mielekkäältä. Osteleminen ei tee onnelliseksi.

Juha ja Milla kiittelevät Oulun yliopistollista sairaalaa, jossa kaikki on sujunut heidän mielestään hyvin. Juha sai hyvää tukea myös sydänyhdistyksen vertaistukiryhmästä, vaikka hän olikin reippaasti muita osallistujia nuorempi.

Infarktin jälkeen tuli kolmas lapsi

Juhan toipumisen jälkeen pariskunta keskusteli perheen lapsiluvusta. Jo aikaisemmin oli mietitty, olisiko kolme juuri heille sopiva lapsiluku. Neljä vuotta sitten perheeseen syntyi kuopus Enni.

– Kutsumme häntä jatkoaikamaaliksi, jalkapalloilua harrastava Milla naurahtaa.

Heinäkuisena päivänä perheen elämä on kuten liikunnallisessa lapsiperheessä ikään. Kodin lähellä suuressa puistossa on hauska touhuta lasten kanssa.

Milla kertoo, että hän eli tapahtuneen jälkeen pitkään pienessä jännityksessä. Kun Juha oli reissussa eikä jostakin syystä vastannut puhelimeen tai viestiin heti, pelko hiipi mieleen. Vielä nytkin hän saattaa säikähtää, jos Juha ei heti vastaa puheluun taikka viestiin.

– Onneksi Juha melkein aina tekee niin.

Isompiin lapsiin, 12 vuotta täyttävään Ellaan ja yhdeksänvuotiaaseen Elmeriin, pelkoa ei ole jäänyt. Lapset muistavat, miten he kävivät sairaalassa katsomassa isää ja naureskelevat, että isin pippelissäkin oli letku.

Millaa ihmetyttää, että kuusivuotias Ella ei säikähtänyt yhtään, vaikkei Juhaa kuulunut hakemaan jumpan päätyttyä. Reipas tyttö ei ollut millänsäkään.

– Hän oli vain tyynesti mennyt seuraavaan jumppaan.

Lue myös Matti Ketonen rohkaisee: Sydäninfarktista voi toipua