Kansanedustajien ja järjestötoimijoiden aamutreffit Porin taidemuseossa
Satakunnassa järjestettiin järjestöjen ja paikallisten kansanedustajien yhteiset aamutreffit.
Sydänliiton järjestöpäivillä Sydänliiton puheenjohtaja Paula Risikko korosti alueellisen vaikuttamisen tärkeyttä. Näin tehtiin Porissa, jossa Aamutreffit kokosivat yhteen järjestöjen toimijoita ja päättäjiä verkostoitumaan ja miettimään ratkaisuja tulevaisuuden haasteisiin.
Tapahtuman järjesti Satakunnan sydänpiiri yhdessä Satakunnan yhteisökeskuksen ja Verkkopuntarin kanssa. Tapahtuma oli varsin onnistunut ja paikalla oli lukuisa joukko keskustelemassa sekä katsomassa yhdessä tulevaan.
– Pääsimme yllättämään kansanedustajat, jotka odottivat meiltä sitä tyypillistä luentoa ja esittelyä järjestöjen kehittämistä malleista ja menetelmistä. He olivat vaikuttuneita, kun pääsivätkin mukaan maalaamaan suurella pensselillä järjestöjen unelmatilaa ja pohtimaan, miten järjestöjen olisi sitä kohti mahdollista edetä, toteaa Satakunnan sydänpiirin toiminnanjohtaja Susanna Lehtimäki.
Kysyimme eduskunnan sydänryhmän puheenjohtajalta, kansanedustaja Kristiina Saloselta, mitkä olivat hänen kokemuksensa tapahtumasta.
– Oli hienoa nähdä samassa paikassa samaan aikaan useita eri järjestöjen edustajia. Vielä hienompaa oli se, että järjestöjen tulevaisuudesta käytiin avoimesti, rohkeasti ja yhdessä vuoropuhelua myös meidän päättäjien kanssa. Vaikka moni järjestö onkin monella tapaa muutosten edessä ja joutuu jatkuvasti kamppailemaan tulevaisuudestaan, tunnelma tilaisuudessa oli ratkaisuhakuinen ja voimaannuttava.
Maailma muuttuu keskustellen ja palanen kerrallaan
Asioiden toistaminen tuntuu usein turhauttavalta. Jos itselle jo tuttua viestiä joutuu toistamaan riittävän kauan, siihen saattaa helposti turhautua. Oman ydinviestin toistaminen ja keskustelu on kuitenkin välttämätöntä, jos halutaan muutoksia. Salonen kommentoi, miten päättäjiin voidaan vaikuttaa tehokkaasti:
– Ratkaisevaa on se, että päättäjät tuntevat järjestöjen toimijat ja osaavat nähdä päätöksiensä vaikutukset. Yhteinen keskustelu on ratkaisu tähän. Erilaiset tutustumistilaisuudet, yhteiset keskustelutilaisuudet ja säännöllinen tiedon jakaminen voi lisätä molemminpuolista ymmärrystä. Se vaatii kuitenkin sitä, että järjestöjen on jaksettava kerta toisensa jälkeen lähestyä asiallaan päättäjiä, kutsuttava tutustumaan arkitodellisuuteen ja terävöitettävä yhteistä viestiään.
Useiden epäkohtien vallitessa tekisi mieli muuttaa kaikki kerralla. Salonen kannustaa keskittymään ainakin viestinnällisesti rajalliseen määrään asioita:
– Maailmaa kannattaa muuttaa asia kerrallaan. Kun edellinen asia on saatu valmiiksi, voi valita seuraavan asian. Liian hajanainen ja runsas viesti voi hukkua matkalla.
Tämänkaltainen pohdinta auttaa myös priorisoimaan, mitkä ovat kaikista olennaisimmat asiat, joihin yhdistyksessä halutaan vaikuttaa.
Mitä tällaisen kohtaamisen järjestäminen sitten vaatii järjestäjältä? Tapahtumaa järjestänyt Lehtimäki antaa vinkkejä:
– Avainsanana on ehdottomasti yhteistyö. Satakunnassa Yhteisökeskus on ehdoton moottori järjestöjen välisessä yhteistyössä ja sen pitkäjänteisessä kehittämisessä. Tuttujen kumppanien kanssa on helppo toimia ja ideoida, miten järjestöjen ääni saadaan entistä paremmin kuuluviin. Korostan myös uskallusta heittäytyä, kun mietitään uusia lähestymistapoja esimerkiksi juuri päättäjien kohtaamiseen. Toiminnalliset menetelmät mahdollistavat aidon vuoropuhelun ja haastavat osallistujan oikeasti kantamaan oman kortensa kekoon. Lisäksi olemme luoneet näistä tapaamisista perinteen, eli Satakunnassa järjestöväki kutsuu kansanedustajat vuosittain yhteiseen tapaamiseen ajankohtaisten asioiden äärelle. Kun vetovastuuta tapahtuman järjestelyjen suhteen vaihdetaan, ei järjestelyt liiemmin kuormita.
Tulevaisuudessa järjestötoimijoiden merkitys kasvaa
Tulevaisuuden haasteita ei ole syytä väheksyä, mutta aamutreffeillä uskallettiin myös unelmoida ja katsoa rohkeasti tulevaan. Sosiaali- ja terveydenhuollon muutosten seurauksia järjestötoimijoiden rooliin Salonen arvioi seuraavasti:
– Järjestötoimijoita tarvitaan tulevaisuudessa ehkä enemmän kuin koskaan. Vaikka yhdistysten toimintaa voi vaikeuttaa jäsenmäärän lasku tai vaikeus saada vapaaehtoistoimijoita, järjestöjen rooli vertaistuen, tiedon ja ohjeistusten jakajana kasvaa. Moni sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas tulee tulevaisuudessa kaipaamaan tietoa erilaisten hoitoyksikköjen osaamisesta ja laadusta omaan sairauteensa liittyen. Hoitosuunnitelmien merkitys kasvaa yksittäisen potilaan arjessa ja toimivien hoitoketjujen kokonaisuus aina kuntoutukseen asti vaatii asiakkaalta tietoutta. Oikean valinnan tekemiseksi järjestöjen osaaminen ja tietotaito voi olla monelle asiakkaalle elintärkeää.
Tapahtuman perusteella yhteistyössä ja keskustelussa on voimaa. Yhteisissä tilaisuuksissa alueelliset toimijat voivat löytää yhteisiä intressejä yli järjestörajojen. Tapahtuman jälkitunnelmissa tulee miettineeksi, kenet kannattaisi omalla alueella kutsua saman pöydän ääreen. Parhaimmillaan erilaiset intressit kohtaavat, kun kyseessä ovat alueelliset kysymykset. Aamutreffien jälkeen on helpompi kutsua seuraaville treffeille, kun tarvetta tulee.
Eduskunnan Sydänryhmän puheenjohtajan Kristiina Salosen terveiset lukijalle:
– Kiitos siitä, että tuet työtä, jolla edistetään sydänterveyttä, ehkäistään sydänsairauksia ja tuetaan jo sairastuneita. Sydänterveys on ratkaisevan tärkeää suomalaisten hyvinvoinnille. Sen vuoksi myös eduskunnan Sydän-ryhmä tekee omaa työtään tietoisuuden levittämiseksi ja päättäjien asenteisiin vaikuttamiseksi.