Hyppää sisältöön

Laila Pullisen veistospuisto ja kotimuseo tarjoilevat mielenrauhaa ja historiaa

Laila Pullisen teokset saavat jälleen ihailijoita ympärilleen, kun veistospuisto ja taiteilijakoti avautuivat kesäkuun alussa Vantaalla. – Täällä voi ihailla taidetta Sipoon rannalta tulevan merituulen tuoksussa, Jean Ramsay kertoo.

Tiina Eloranta, toimittaja
Julkaistu 14.6.2021
Veistoksensa Laila Pullinen sijoitti pitkin pihapiiriä. Oikealla näkyy Pekka Kaikkosen pyöreä teos Aurinkokehä.

Tammivanhukset piirtävät varjojen leikin nurmikkoon ja kiiltäväksi hiotun pronssiveistoksen pintaan. Lintukuoro kertoo alkukesästä. Aivan pihapiirin kupeeseen ulottui muinoin meri, josta nyt muistuttavat nurmeen muotoiltujen laineiden kaarevat muodot.

Sinne tänne pihamaalle asettuneet veistokset rakentavat kokonaisuuden, jollaista Suomesta saa toista etsiä. Tänne Nissbackaan Vantaalle kuvanveistäjä Laila Pullinen siirrätytti jopa tuhansia kiloja painavat teoksensa vuonna 1981. Nissbackan kartano oli ollut Lailan miehen, neurologi Carl-Magnus Ramsayn suvussa jo 1800-luvulta alkaen. Vuonna 1979 Vantaan kaupunki uhkasi kaavoittaa Vantaan Sotungissa sijaitsevan Nissbackan kartanon maat. Silloin Laila Pullinen päätti puolisonsa kanssa lunastaa tilan veistospuistoa varten.

Nyt Lailan taiteellisesta perinnöstä huolehtivat Lailan ja Carl-Magnuksen poika Jean Ramsay ja hänen puolisonsa Petra Piitulainen-Ramsay.

– Oikeasti olen ruohonleikkaaja ja orja, se ihminen, joka määrää paikan kurssia yhdessä Lailan hengen mukaisesti, Jean kertoo roolistaan kesän ensimmäiselle vierailijaryhmälle.

Laila Pullisen ateljeessa

Lailan entisessä ateljeessa teokset tulevat lähelle. Taustalla Petra Piitulainen esittelee Lailan työkaluja, joita Perttu Saksa tallensi valokuvateoksiinsa.

Laila Pullinen ateljeen pylväät

Ateljeen sisäänkäyntiä komistaa neljä tiilestä muurattua pylvästä, joihin Laila Pullinen muotoili muotokielelleen ominaisia drapeerauksia kalkkilaastilla tehdyn korjausrappauksen yhteydessä. Ovelta näkyy taiteilijakoti.

Pysähdy ja katso tarkemmin

Valo siivilöityy ikkunan läpi ja luo purkkiin unohtuneille taltoille maalauksellisen miljöön. Kun ikkunasta katsoo, näkyy Nissbackan kartanon levollisuutta huokuva pihamaa ja kivin päällystetty kolmikerroksinen makasiini. Jos oikein kurkistaa, oikealla tammien takana näkyy taiteilijakoti. Toisesta ikkunasta näkyy yli miehenkorkuinen taideteos, jossa pronssi ja graniitti hitsautuvat yhteen.

Täällä Lailan entisessä ateljeessa ja nykyisessä galleriassa aika pysähtyy ja taide tulee liki. Seinän korkuinen kuva näyttää, miten kuvanveistäjä aikoinaan veisti teostaan juuri tässä, missä seison nyt. Yli kaksimetrinen kupariteos Kupari-Nike (1967) nojaa seinään.

Yksi seinä eroaa muista: rivissä kehystetyt valokuvat esittelevät Laila Pullisen ammatillista jäämistöä. Kuvanveistäjä ja valokuvataiteilija Perttu Saksa kuvasi esineistöä viisi vuotta taiteilijan kuoleman jälkeen, Petra Piitulainen-Ramsay kertoo. Kuviin Perttu on valinnut muotteja, työkaluja ja nuken. Valokuvassa nukke makaa hylätyn näköisenä. Sen vaatteet on kadonnut, kädet ja pää ovat kolhiutuneet, kengänkärjistä näkyy pohjamateriaali.

Nukkeen liittyy erityinen tarina, Jean Ramsay kertoo.

– Lailalla oli hieno nukke; niin hieno, että sitä säilytettiin aina hyllyn päällä. Kun Laila perheineen lähti Talvisotaa pakoon Terijoelta, nukke jätettiin hyllylle, ettei se kolhiutuisi matkalla. Lappeenrannassa äitini sai kuvassa olevan muiden hylkäämän nuken. Hän näki siinä itsensä, sillä jossain mielessä hän itsekin oli rikkileikitty nukke: kun tuberkuloosi runteli jo lapsena toisen keuhkon ja kerran veistosta työstäessään kulmahiomakoneen takapotku katkaisi kädestä jänteen. Myöhemmin reuma runteli kädet niin, että ne olivat kuin korpin kynnet.

Taiteilijaa koettelivat myös lääkemyrkytys, verenmyrkytys, aivoinfarkti, useita sydänkohtauksia ja loukkaantuminen liikenneonnettomuudessa. Kymmenen vuotta ennen Lailan kuolemaa hänen olkanivelestään lähti liikkeelle sinne 40-luvulla koteloitunut tuberkuloosi.

Kaikesta huolimatta hän jatkoi taiteellista työtään.

Kädet olivat ne, joilla taidetta syntyi. Jean kertoo, että Laila sanoi vielä viimeisen kesän aikana antamassaan haastattelussa: Minulla on ehjät kädet, enkä pelkää kuolemaa.

– Ehjyys oli jotain muuta kuin maallista ehjyyttä, Jean sanoo. – Niillä käsillä oli tehty hyvää, silitetty kiveä ja kiillotettu pronssia.

Entinen viljamakasiini ja veistospuisto

Laila Pullisen veistokset ovat sään armoilla ympäri vuoden. Ne on tehty kestämään. Taustalla näkyy makasiinirakennus, joka on päällystetty muinaisen meren pyöristämillä kivillä.

 

Veistospuisto kasvoi kuin puun vuosirenkaat

Laila Pullisen (1933–2015) taide yhdistää antiikin ja informalismin, historian ja hetken haurauden, luonnon lainalaisuudet ja ihmisen näiden kaikkien risteymäkohdassa. Laila yhdisteli näitä teemoja 30 vuoden ajan vanhassa kartanomiljöössä ja loi kokonaistaideteoksen, jossa taide ja luonto yhdistyvät kokonaisuudeksi. Kokonaisuus kasvoi hiljalleen kuin puun vuosirenkaat.

Tänään tuon miljöön nimi on Laila Pullinen – veistospuisto ja kotimuseo. Kokonaisuus käsittää taiteilijakodin, ateljee-gallerian ja makasiinin sekä laajan veistoskokoelman, joka levittyy rakennusten ja puiden lomaan. Taiteilijakoti on entinen pehtoorin talo, jonka Laila ja Carl-Magnus kunnostivat itselleen kodiksi. Alkuperäinen Nissbackan kartano seisoi viereisellä mäellä, mutta se paloi 1934.

Laila Pullinen pronssiveistos

Lailan pronssiveistos Jeanne d’Artic (1974) peruskokoelmaa esittelevässä entisessä viljamakasiinissa.

Nissbacka sai pysyvät asukkaat

Kun nykyisestä päärakennuksesta kävelee kohti entistä merenrantaa, tulee pensaiden reunustamaan kulmaukseen. Sinne Petra ja Jean muokkaavat hyötypuutarhaa. Pariskunnan tarkoitus on, että tulevaisuudessa keittiön ja kesäkahvila Anja & Annikin antimet löytyvät yhä useammin omasta maasta. Nyt mullasta punkee ruohosipulia, raparperia, minttua, punajuurta, sipulia ja perunaa.

Tomaatit, chilit ja basilikat ovat päätyneet paikoilleen vanhojen ikkunoiden alle lavakauluksista tehtyihin minikasvihuoneisiin. Haaveissa on oikea kasvihuone.

– Kasvukausi pääsisi aikaisemmin liikkeelle, Petra kertoo. Paikkaa näyttää jo kasvimaan kupeeseen vedetyt narut.

Nissbackasta tuli keväällä Petran ja Jeanin pysyvä koti, kun heidän Helsingin asunnossaan todettiin sisäilmaongelmia. He asuvat taiteilijakodin yläkerrassa nyt, kun alakerran kotimuseo on auki. Hieman samalla ajatuksella kuin Ainolassa, Halosenniemessä tai Tarvaspäässä.

Alkujaan taiteilijakodin seiniltä löytyi vain muiden kuin Lailan teoksia, niitä, joita hän oli saanut ystäviltään. Laila ei halunnut tuoda töitään kotiin, aivan konkreettisesti. Nyt Petra ja Jean ovat laittaneet esille myös joitakin Lailan töitä: ryijyjä, paperikollaaseja ja piirustuksia, joita ei muissa alueen kylmissä rakennuksissa voi esittää. Olohuonetta hallitseva Magnus Ramsayn flyygeli odottaa soittajaa.

Jean Ramsay ja veistospuisto

Jean Ramsay esittelee tottuneesti kartanon nähtävyyksiä.

Valmiina vakiintumaan

Laila Pullinen – veistospuisto & kotimuseosta tuli virallisesti museo tämän vuoden alussa. Museoituminen ja paikan entisöinti ovat teettäneet paljon työtä, eikä kaikkea potentiaalia ole vielä pystytty hyödyntämään.

– Tämä paikka soveltuu hyvin monenlaiseen toimintaan ja on meillä Jeanin kanssa monenlaisia suunnitelmia, joita toivottavasti päästään viimeistään ensi vuonna pikkuhiljaa toteuttamaan. Haluaisimme esimerkiksi toteuttaa tapahtumia nykyistä huomattavasti enemmän, Petra toteaa.

Syyskuun alussa järjestetään Nissbackan elävän kuvan festivaali, jossa esitetään lyhytelokuvia ja videotaidetta. Muuhun ei vielä ole resurssit riittäneet.

Jeanin ja Petran tavoitteena on saada pelkästään kesäkuukausina toimiva museo ympärivuotiseksi ja vakiinnuttaa se osaksi kansallista museokenttää.

– Meillä on nyt viestikapula historiallisessa jatkumossa tämän paikan ylläpitämiseksi ja säilyttämiseksi. Niin kuin Laila on aikoinaan Jeanille todennut: meillä ei ole oikeutta rikkoa sitä, minkä säilyttämiseksi sukupolvet ovat tehneet työtä, Petra kertoo.

Muinainen meri -maareliefi

”Jos tutkit maan muotoja, jotka ovat itsestään muotoutuneet tai meren rannassa kallioita, niin ei siellä suoraa viivaa näe: ne ovat kaikki kaaria. Luonto hioo, tuuli hioo, vesi hioo… Ne tavallaan muokkaavat sen kallioon. Se on aina kaareva. Ei se ole litteä tai suora”, Laila on kertonut. Muinainen meri -maareliefi vuodelta 1987 on teos, jossa ympäröimän maan pinta kuvaa muinaisen jääkauden jälkeisen meren aaltoja sen rantaviivan paikalla. Maareliefin vieressä seisoo pronssiveistos Viimeiset (Viimeinen Flora ja viimeinen Apollo) vuodelta 1973, jossa nainen ja mies pitelevät kuihtuneita kukkia. Taustalla Petra Piitulainen-Ramsay.

Lue lisää: Laila Pullinen – veistospuisto & kotimuseo

Veistospuisto ja kotimuseo avoinna 3.6–29.8.2021

Lue myös: Lukas Hemnell arvostaa lähiruokaa ja satokauden mukaisia raaka-aineita

Lue seuraavaksi

Haku

Löytynyt 0 tulokset