Hyppää sisältöön

Lukemisen elämää muuttava voima

Lukupiirissä Kirsi sai uusia ystäviä. Sitten tuli korona ja syntyi Kirjakarpalot.

Kirsi Pönkänen
Julkaistu 24.10.2022
Kuva Anna Kara

Uudelle paikkakunnalle muutto on iso asia, olipa ihminen minkä ikäinen tahansa.

Jäädessäni eläkkeelle vaihdoin kotikaupunkia asuttuani kymmeniä vuosia Oulun seudulla. Pikkuisen mietitytti, vieläkö yli kuusikymppinen löytäisi uusia ystäviä. Olin käynyt Oulussa lukupiirissä pitkään ja ryhdyin etsimään vastaavaa Jyväskylästä. Löysin Naisten Pankin lukupiirin ja siitä kotoutumiseni uuteen kotikaupunkiin sai lisäpontta.

Lukupiirissä puhuttiin ihan kaikesta: arjesta ja pyhästä, puolisoista ja perhetilanteista, pakolaisuudesta, maailmantilanteesta, oman elämän vaikeista paikoista ja hehkeistä kulttuurikokemuksista. Säännöllisesti kokoontuvasta naisporukasta tuli minun ensimmäinen verkostoni Jyväskylässä. Juteltiin, kuunneltiin, naurettiin ja usein syötiin jotain yhdessä.

Näin syntyi Kirjakarpalot

Sitten tuli korona. Jokaisesta tuli yksinäinen omalla kotipaikkakunnallaan. Kun netti oli ainoa turvallinen tapaamispaikka, tarvittiin yksi oivallus. Siirretään lukupiiri nettiin. Syntyi Kirjakarpalot.

Kirjakarpalot tapaavat reilun kuukauden välein Teamsissa. Sovimme seuraavan tapaamisen kirjan yhdessä.

Kirja luetaan ennen tapaamista, mutta jos kirjan lukeminen tökkii tai kirja jää kesken, se ei haittaa. Mukaan voi tulla vain kuuntelemaan.

Koko Suomi mukana

Lukupiirissämme on yleensä mukana kahdeksasta kymmeneen lukijaa. Osallistua voi mistä päin Suomea vaan. Etäiset asuinpaikat ja pitkät välimatkat eivät haittaa verkossa sen enempää kuin tuulet ja tuiskutkaan. Mitä useammin tavataan, sitä tutummaksi tullaan.

Karpalot-lukupiirissä pyörii jo vakikävijöitä ja tutuksi tulleita lukuystäviä. Uusista osallistujista tulee pian tuttuja. Seuraavaa yhteistä tapaamista ja keskusteluja aina oikein odottaa.

Tapaamisemme kestävät pari tuntia. Vaihdamme kuulumiset, puhumme sairauksista, rönsyilemme kirjan herättämistä ajatuksista aivan uusiin ulottuvuuksiin ja tuuletamme tunteita. Lukupiirissä pätee luottamus. Mitä puhutaan lukupiirissä, se pysyy lukupiirissä.

Lukeminen muuttuu ja muuttaa

Kun kirjasta tietää keskustelevansa myöhemmin, tulee lukeneeksi eri otteella. Kun sanoo ääneen tuntemuksensa, huomaa omien ajatustensa kirkastuvan.

Yhteisessä keskustelussa löytyy uusia ajattelutapoja ja näkökulmia, joita ei olisi yksin oivaltanut. Omaa elämää voi pohtia kirjallisuuden kautta ja kirjallisuus suodattuu oman elämän kautta.

Tutkimukset väittävät, että kirjoja lukevat ihmiset elävät pidempään. Aivot saavat askaretta, dementiariski pienenee, kokemusmaailma karttuu, kun voi eläytyä erilaisiin elämänkohtaloihin ja jännittäviin juoniin.

Empatiakyky kasvaa, oma kupla laajenee ja ehkä puhkeaa. Omat kuuntelu- ja keskustelutaidot kehittyvät.

Lukeminen on erilaisten kohtaloiden kokemista ja ajattelun avartamista. Yhteisten kokemusten jakaminen on vertaistukitoiminnan ydin. Puhumisen parantava vaikutus on valtava. Omasta Kirjakarpalot ryhmästämme voi vain sanoa: Me ollaan hyvä porukka.

Oletko sinä mukana lukupiirissä? Lukupiiri voi lähteä liikkeelle sinun ja naapurisi tai ystäväsi kesken.

Voit myös lähestyä paikallista sydänyhdistystä ja ehdottaa lukupiirin käynnistämistä.

Lue myös:

Lukupiiri lisää sosiaalisia suhteita ja avartaa lukukokemusta

Kirjastot järjestävät lukupiirejä, joihin kaikki halukkaat ovat tervetulleita. Liisa Uimonen kertoo, minkälaisen lukupiirin hän perusti ja mitä lukupiiriläiset siinä arvostavat.

Lue seuraavaksi