Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Joogasta virtaa kaamokseen

Joogasta virtaa kaamokseen

Jooga voi tarjota oivallisen mahdollisuuden lempeään liikkeeseen ja tuoda voimaa vuoden pimeimpään aikaan. Vaikka villasukat jalassa.

Tiia Hagström, Terveystieteiden maisteriopiskelija, sairaanhoitaja
Julkaistu 21.10.2022
Mielen joogaharjoituksen voit tehdä viltin alla rentoutuen. Kuva Anna Kara

Jooga on intialaista alkuperää oleva tuhansia vuosia vanha perinne, jolla on edelleen paikkansa paitsi alkuperäisessä ympäristössään, myös meillä länsimaissa.

Monet ovat nähneet kuvia notkeasta joogista erilaisissa asennoissa. Mielikuvat järkähtämättömästä Zen-henkisestä mielenmaltista istuvat myös tiukassa. Joogata voi kuitenkin kuka tahansa, monin eri tavoin, ja siihen voi sisältyä niin hengitys-, meditaatio- kuin fyysinenkin harjoittelu.

Vuodenaikojen kulku kohti talvea ja hiljentymisen aikaa voi ohjata lempeämpään ja rauhallisempaan liikkumiseen. Joogalla on pitkän historiansa lisäksi tutkittuja terveyshyötyjä hieman jäykemmillekin henkilöille. Se tekee tilaa paitsi nikamien, myös korvien väliin.

Joogan on todettu lisäävän hyvinvointia, vaikuttaen suotuisasti esimerkiksi verenpaineeseen ja kolesteroliarvoihin sekä laskevan stressitasoja. Oman liikkuvuuden rajoissa tehty harjoitus lisää turvallisella tavalla liikkuvuutta ja verenkiertoa elimistössä. Esimerkiksi lempeämmät hatha- tai yinjooga sopivat erinomaisesti myös sydänsairastuneelle silloin, kun oma vointi sen sallii.

Tietoinen hengitys

Omista rajoitteistaan kannattaa mainita joogaohjaajalle, silloin hän pystyy ohjaamaan vaihtoehtoisia tapoja tehdä harjoitusta. Hengitämme jatkuvasti, eikä siihen tarvitse juurikaan kiinnittää huomiota. Joogassa tapahtuva tietoinen hengitys kuitenkin mahdollistaa yhteyden kehoon ja mieleen. Hengittäminen rauhallisesti ja siihen keskittyen aktivoi parasympaattista hermostoa, joka lisää rentoutta elimistöön ja tuo rauhallisemman olon.

Asanat, eli jooga-asennot, tarjoavat mahdollisuuden yhdistää hengityksen liikkeeseen ja tuoda mieli kehon kanssa yhteyteen. Tietoinen läsnäolo ja rauhoittuminen auttavat olemaan paremmin kiinni hetkessä. Hiljentyminen voi auttaa tuomaan esille sen, mitä itselle todella tänään kuuluu ja miltä kehossa tuntuu. Esimerkiksi säännöllisellä mindfulness-harjoittelulla on todettu olevan positiivinen yhteys matalampiin stressitasoihin. Stressinsäätelytaidot ovat sydämen hyvinvoinnin kannalta tärkeitä, liiallisen stressin ja kuormituksen ollessa haitallisia niin keholle kuin mielelle. Joogassa tapahtuva hiljentyminen ja itsensä äärelle pysähtyminen esimerkiksi meditaation tai mindfulness-harjoituksen avulla voivat olla voimaa tuovia elementtejä.

Joogaa varten et välttämättä tarvitse erillisiä varusteita. Jonkunlainen alusta, matto tai viltti voi kuitenkin olla tarpeen. Vaatteiksi sopivat mitkä tahansa mukavat vaatteet, joissa on helppoa liikkua. Joogatuokion ei tarvitse olla pitkä, jo pienikin harjoitus voi olla riittävä. Tärkeintä on huomioida, että harjoitus tuntuu mukavalta ja lempeältä kehossa, eikä aiheuta kipua tai muita epämukavia tuntemuksia. Hikoilu ja hengästyminen on kuitenkin sallittua. Antoisia joogahetkiä!x

Kokeile joogaa

1 Matalan kynnyksen joogaharjoituksen löydät helposti YouTubesta käyttämällä eri hakusanoja. Tarjolla on esimerkiksi sängyssä tehtävää iltajoogaa kuin myös fyysisempää harjoittelua.

2 Kansalaisopistojen ja yksityisten joogasalien tarjonnassa on lukuisia erilaisia vaihtoehtoja, tutustu oman kuntasi tarjontaan. Sydänyhdistykset tarjoavat monilla paikkakunnilla joogaa.

3 Mielen joogaharjoitus villasukat jalassa viltin alla: ota mukava asento, sulje silmäsi, tunne alusta allasi ja ajattele hengittäväsi sisään valoa – hengitä sitten rauhassa ulos tilaa. Anna molempien hengitysten olla yhtä pitkiä. Jatka niin kauan kuin tuntuu sopivalta ja päätä sitten harjoitus.

Tutustu myös:

Mielen hyvinvointia mindfulness-harjoittelusta

Meillä on tapana ajatella ja reagoida samalla tavalla kuin ennen. Aivoihin muodostuu vuosien varrella vahvoja ajatusketjuja, joista osa palvelee hyvinvointiamme ja osa ei palvele. Mindfulness-harjoitusten avulla mielen hyvinvointia ja hyviä ajatusketjuja voi vahvistaa.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi