Hyppää sisältöön
Etusivu / Kulttuuri / Kirjat / Maistuvaa luettavaa urheilun ystäville

Maistuvaa luettavaa urheilun ystäville

Erkki Alaja on kirjoittanut urheilun ystäville maistuvaa luettavaa, josta tulee hyvälle mielelle.

Timo Ruoko
Julkaistu 11.12.2017
Päivitetty 14.2.2020

Kutsumus on helsinkiläisen papin pojan muistelmateos. Erkki Alaja on olympialaisvuoden 1952 helmikuussa syntynyt, kuten kahdeksan minuuttia nuorempi identtinen kaksoisveljensä Pertti, joka menehtyi tänä syksynä.

Martti-isä oli pappi, mutta myös erittäin aktiivinen urheilumies. Eipä ihme, että kaksospoikiin tarttui urheilun kipinä. Isä Martin johdatuksessa löytyivät niin jalka- kuin käsipalloharrastukset. Osa kirjan tarinoista kuvaa juuri muistorikkaita tapahtumia ja hetkiä futiksessa ja handiksessa.

Erkki Alajan Kutsumus -kirja koostuu näistä yli 50 vuoden aikana syntyneistä kokemuksista. Alaja on verbaalisesti lahjakas kynäniekka. Monia erilaisia tarinoita sisältävä kirja vie mennessään. Ja tarinoita mahtuu 600 sivuun.

Taidat olla nostalgiamiehiä

Liikuntaneuvos Alaja on arvostettu tietokirjailija, jolta on tähän mennessä ilmestynyt 16 teosta. Tuotantoon mahtuu niin uraauurtavat oppikirjat Sponsoroinnin käsikirja yhdessä Christina Forssellin kanssa ja Urheilumarkkinoinnin käsikirja kuin mm. Töölön pallokentän 100-vuotiskirja Bollis ja kirjat huippujalkapalloilijoista Mikael Forssellista ja Aulis Rytkösestä.

Alajan lennokasta tyyliä kuvastaa kohta keskustelusta Aatos Erkon kanssa: ”Mites olet jaksanut Aatos? Ei oo kehumista, jotenkuten, vaivoja paljon. Ihan hyvältä sä näytät. Miten sulla? Teen näitä normaalihommia ja sitten viimeistelen kirjaa Aulis Rytkösestä. Yksityiselämässä vähän pyörteitä. Sä se aina jaksat, taidat olla nostalgiamiehiä.”

Erkki Alaja: Kutsumus. Teos 2017.

Lue myös Suurisydäminen mies

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi