Mielen paineet tasapainoon, kiitos
Kymmenes Mielen paineet tasapainoon -kuntoutuskurssi on edennyt seurantapäivään. Kakkua pöytään, nyt on syytä kahvihetkeen.
Mielen paineet tasapainoon -kurssilaiset ovat tavanneet toisensa syksyn aikana säännöllisesti. Nyt sydänpotilaille suunnattu kuntoutuskurssi on edennyt seurantapäivään. Ryhmäläiset ovat kokoontuneet kuulostelemaan, miten muiden arki on sujunut.
– Arvokkainta kurssilla on ryhmän voima, kertoo Antti Lötjönen, joka hakeutui Mielen paineet tasapainoon -kurssille, koska sairastaa kakkostyypin diabetesta. Diabetekseenhan liittyy riski sairastua myös sydänsairauksiin.
– Ryhmäläiset kannustavat toisiaan jakamaan omia kokemuksia, Lötjönen jatkaa.
Myös Marko Häkkinen on tyytyväinen kurssin antiin. Hänen mielestään kurssilla on parasta se, että tapaa muita ihmisiä, joilla on suunnilleen sama elämäntilanne. – Ryhmässä on helppo olla avoin, kertoa omista asioista puolin jos toisin. Se on hämmästyttävä kokemus.
Sairastuminen tuo tullessaan monenlaisia haasteita: mielialan laskua, masennusta tai ahdistusta.
– Arjessa muut eivät välttämättä ymmärrä meidän sairastuneiden tilannetta, Häkkinen kertoo.
Hän itse oli operaatiossa Jorvissa. Siellä Häkkinen kuuli vinkin Sydänliiton järjestämistä kursseista sydänpotilaisiin erikoistuneelta fysioterapeutilta.
Lötjönen taas löysi tiedon kurssista Sydän-lehdestä.
Henkinen jaksaminen haastaa
Sydänkuntoutusohjaaja Hannele Härkönen Helsingin sydänpiiristä ja psykoterapeutti, työnohjaaja Milja Utukka-Jokinen aloittivat syksyllä 2008 mielenpainekurssien suunnittelun. Ensimmäinen kurssin he pitivät keväällä 2009. Härkönen ja Utukka-Jokinen saivat kurssista hyvää palautetta.
Nyt kymmenes Mielen paineet tasapainoon -kurssi on lopuillaan. Tammikuisen seurantapäivän jälkeen ryhmäläiset tapaavat vielä kerran toukokuussa.
Yhdeksästä ryhmäläisestä seitsemän kävi kurssin loppuun.
Kurssin vetovastuun ovat ottaneet Helsingin ja Uudenmaan sydänpiirit. Kurssin ohjaajana toimii psykoterapeutti. Lisäksi sydänfysioterapeutti käy kertomassa liikunnan merkityksestä mielen hyvinvointiin. Hienoa on se, että Raha-automaattiyhdistyksen tuen avulla kurssi on osallistujille maksuton.
Kurssivastaavana toimii sairaanhoitaja Raila Manninen Uudenmaan sydänpiiristä. Lähitapaamisissa hän kertoo kurssilaisia kiinnostavista asioista, kuten sydänsairauden hoitoon, seurantaan ja jatko-ohjauksen tarpeeseen liittyvistä kysymyksistä.
Ja kysymyksiähän riittää.
– Kipeitä ja kysymyksiä herättäviä asioita ovat esimerkiksi kolesteroli. Siitä saimme tietoa sekä asiantuntijoilta että muilta ryhmäläisiltä, Antti Lötjönen kertoo.
Ryhmätyö palkitsee
Jos vertaistuki palkitsee ryhmäläisiä, palkitsee työn tulokset myös kurssin ohjaajana toimivaa psykoterapeuttia.
Utukka-Jokinen kertoo, että hienointa hänen työssään on kurssilaisten kyky jakaa asioitaan ja muuttaa omia ajatuskulkujaan.
– Ryhmässä kurssilaiset tuntevat ja tunnistavat elämään liittyviä iloja, suruja ja pelkoja. Mielen paineissa tapahtuvat muutokset näkyvät pikkuhiljaa kurssilaisten arjessa, Utukka-Jokinen vakuuttaa.
– Myös hyvät back up -joukot eli moniammatillisen työryhmän työskentely kannustaa jatkamaan kurssilla.
Miten sitten jatkossa?
Manninen kertoo, että melkein aina kurssilaiset toivovat lisää vastaavia kursseja ja jatkoa samalle kurssille. Syksyllä olisikin tarkoitus järjestää seuraavaMielen paineet tasapainoon -kurssi.
Ryhmässä työskentely innostaa kurssilaisia kehumaan vertaistoimintaa.
– Minulla on peukku pystyssä tälle kurssille. Olen yllättynyt ja iloinen, että olen ollut ryhmässä mukana, Lötjönen sanoo. Hän kertoo liikkuvansa paljon muissakin ryhmissä.
– Olen mieltynyt Sydän-messuihin Tapiolassa. Espoon sydänyhdistyksessä on muutenkin aktiivista toimintaa. Sen vuoksi liityin Espoon sydänyhdistykseen vaikka asunkin Vantaalla.
Myös Häkkinen nostaa peukkua vertaistuelle.
– Nyt osaan arvostaa vapaaehtoisten työtä. Ehkä joskus rohkenen itsekin mukaan.
Kello on vähän yli neljä iltapäivällä, alkaa hämärtää. On kakkukahvin aika.