Muurahaisia lautaselle ja muita ehdotuksia

– Miksi? Koska olen syntyisin Sisiliasta, jossa ainoana Euroopassa on säilynyt ötököiden syömisen perinne.

Roberto Flore työskentelee Nordic Food Labissa muun muassa hyönteisistä valmistettavien ruokien ja elintarvikkeiden tuotekehittelyssä. Hän on valmistanut kuulijoilleen maistiaisia muurahaisista, toukista ja heinäsirkoista. Menuun kruunaa tilkkanen muurahaisginiä.

Floren juontajatoveri Afton Halloran Kööpenhaminan yliopiston GREEiNSECTistä kertoo törmänneensä ensi kertaa toukkaherkkuihin afrikkalaisella torilla, jossa ihmetteli ääneen, mistä maukkaat tarjoomukset oli valmistettu. Nyt hyönteiset ja toukat sekä niiden ravintokäyttöön liittyvät tutkimukset ovat vieneet hänetkin mukanaan, samoin erilaiset yhteistyöprojektit kolmansissa maissa. Hän kertoo, että Thaimaahan on perustettu paljon pieniä hyönteiskasvattamoja; Keniassa sellaisia ei ollut muutama vuosi sitten lainkaan, mutta nyt niitä on runsaasti. Ne työllistävät ja monipuolistavat elinkeinorakennetta.

– Kun puhutaan hyönteisten ja toukkien käytöstä ravintona, puhutaan ympäristöstä, kulttuurista, perinteistä, aloittaa Halloran, ja Flore täydentää: – Mutta unohdetaan tärkein valtti, maku. Se syntyy proteiineista, joita näissä on runsaasti.

Molemmat nyökkäävät yhteisymmärryksessä ja kiiruhtavat alleviivaamaan, että ympäristö- ynnä muiden ansioiden ohessa ötököiden kotouttamisessa eurooppalaiseen ruokavalioon on kyse ennen muuta gastronomiasta ja niistä makuelämyksistä, joita voimme saada.

He ovat yhtä mieltä siitä, että kaupallisten tuotteiden valmistuksessa ja markkinoille saattamisessa kuluttajalle tärkeää on turvallisuus ja saatavuus. Kun kyse on tuotteista, joita ihmiset eivät ole aiemmin nähneet saati käyttäneet, vähintään yhtä suuri merkitys on valmistusohjeilla ja ennen muuta sillä muodolla, johon ainekset pakataan myyntiä varten.

Flore on realisti. Hän ei usko, että rouskuttaisimme kokonaisia heinäsirkkoja tai niiden yksittäisiä osia, kuten päitä, hyvällä ruokahalulla. Sen sijaan hän luottaa siihen, että vaikkapa papumaiset heinäsirkkapallukat rohkaisevat kokeiluihin.

– Tärkeintä mielestäni on kuitenkin oivaltaa se, että vaikka hyönteiset tai toukat eivät ole osa eurooppalaista ruokavaliota, ne ovat sitä muualla, Halloran ja Flore sanovat. – Miksemme anna kolmannen maailman maiden ihmisten opettaa niiden käyttöä meille?

Entä mille muurahaiset maistuivat? Kirpeiltä. Sitruuna ja chili antoivat miellyttävää säväystä. Toukat ja kennoista tehdyt rapeat keksit olivat todella herkullisia, kuin vaaleaa mätimuhennosta olisi popsinut. Heinäsirkkakeittoa en ennättänyt saada, mutta vierustoverit vierastivat sen makua ja ilmoittivat, että papusoppa on parempaa. Muurahaisgini oli kuulemma loistavaa.

Uuselintarvikkeet tulevat – oletko valmis?

Euroopan Unioni valmistautuu tulevaisuuden elintarviketarjontaan. Vuosikymmenen kuluttua markettien hyllyltä voi löytyä perinteisten ruoka-aineiden lisäksi mikrolevistä tehtyjä vihanneksia; parista solusta laboratoriossa kasvatettua lihaa, joka ei ole eläintä nähnytkään; paahdettuja toukkia; mangostaania ja muita eksoottisia hedelmiä sekä tuotteita, joita emme vielä osaa edes kuvitella. Perinteisten valmistusmenetelmien rinnalle tullee 3D-printtaus, joskin ainekset ostettaneen tutusti kaupasta. Varmaa on, että elintarviketeollisuuden tuotekehittely, tieteellinen tutkimus ja toisaalta Euroopan ulkopuolella perinteiseen ruokavalioon kuuluvien ravintoaineiden tuonnin helpottaminen muuttavat ruokaympyrää varmasti ja nopeasti.

Vanhentuneita, vuodelta 1997 peräisin olevia uuselintarvikkeita koskevia säädöksiä päivitetään Euroopan parlamentin ympäristö-, kansanterveys- ja elintarviketurvallisuuteen keskittyvän valiokunnan ENVIn tuoreen raportin pohjalta. Sen mukaan Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA vastaa kaikkien Euroopan Unionin jäsenmaissa markkinoille tulevien uuselintarvikkeiden turvallisuuden arvioinnista. Avainkysymys on tuotteiden vaikutus ihmisten terveyteen.

Uuselintarvikeasetusuudistuksen välttämättömyydestä kaikki osapuolet ovat samaa mieltä. Samalla on käyty ja käydään jatkossakin tiukkasävyistä keskustelua siitä, millainen ravinto on ihmiselle hyväksi tai tarpeen. Millaisia suotuisat terveysvaikutukset ovat, ja miten ne pitää tai edes voidaan todistaa? Elintarvikkeiden turvallisuus, tuotannon eettisyys ja ruoan riittävyys ovat kaikkien huulilla, mutta näkemykset siitä, miten tavoitteet voidaan saavuttaa ja taata, poikkeavat jyrkästikin toisistaan.

Teollisuus on panostanut nanomateriaaleihin ja -teknologiaan, tutkijat työskentelevät muun muassa kalaöljyn kaltaisia terveysvaikutuksia tuottavien mikrolevien parissa, ja kuluttajien edustajat vaativat luonnollista ruokaa sekä ympäristöystävällisiä pakkauksia ja niihin tarkkoja, ymmärrettäviä tuoteselosteita. Euroopan ulkopuolelta tulevien uuselintarvikkeiksi luokiteltujen tuotteiden tuottajien edustajat muistuttavat, että suklaa, tomaatti ja peruna olivat oman aikansa uuselintarvikkeita. Markkinoille on tulossa niihin verrattavia, kolmannessa maailmassa ihmisiä vuosituhansien ajan ravinneita ruoka-aineita, jotka ovat uusia vain eurooppalaisille.

Olemme haastavien kysymysten äärellä myös eettisesti. Teollisuus yrittää kehittää tuotteita, jotka soveltuvat niin allergikoille kuin vegaaneillekin. Nanomateriaalit ja -teknologia voi avata uusia mahdollisuuksia, mutta toisaalta: tarvitsemmeko todella mehuun lisäainetta, joka tölkkiä ravistamalla parantaa mehun väriä? Ovatko hyönteisateriat vastaus proteiinipulaan ja ympäristöongelmiin, vai riittäisikö ensiavuksi, jos eurooppalaiset malttaisivat nauttia lihaa nykyistä harvemmin?

Kommentti: Ruokaa läheltä, ei laboratorioista

Pari päivää europarlamentin järjestämässä What will we be eating in 2025? -seminaarissa herättivät paitsi paljon ajatuksia uuselintarvikkeista myös suomalaismetsiin mätänevästä taatusti terveysvaikutteisesta superruoasta. Metsämarjojen, sienien, järvikalojen ja riistan ystävänä haluan kysyä, eikö meidän kannattaisi panostaa nykyistä innokkaammin omien metsien annin hyödyntämiseen ja kehittämiseen paitsi omissa kotikeittiöissä myös elintarviketeollisuuden vientivalteiksi? Eiköhän suomalainen mustikka kelpaa keskieurooppalaisille puhtaiden pohjoisten metsien herkullisena luomuaarteena.

Kyse ei ole siitä, etteikö uuselintarvikkeita pidä kehittää, tutkia ja syödä. Kyllä pitää, paljon ja ahkerasti. Maailmasta ei väki vähene eivätkä sairaudet katoa. Viljelypinta-ala hupenee, ilmastonmuutos tekee osansa. Euroopan ulkopuolisten maiden perinteisten, jopa vuosituhansien ajan ihmisravinnoksi käyttämien ruoka-aineiden käyttöönotto, tuonnin mahdollistaminen ja helpottaminen, on asiallista. Enää emme osaa kuvitella elämää ilman tomaattia. Pian sama saattaa koskea juomiin meksikolaistapaan ripoteltavia toukkia.

Mutta ainakin ympäristön ja oman hyvinvoinnin eteen voi tehdä paljon tässä ja nyt omia valintoja pohtimalla ja muuttamalla: vaihtamalla riisin kotimaiseen ohraan, ostamalla lähiruokaa, nauttimalla suomalaistilojen tai oman puutarhan kaalista, juureksista ja metsäretkillä poimituista sienistä. Kotimaisissa pihatoissa kasvaneen pihvikarjan liha on ympäristötaseeltaan positiivinen verrattuna brasilialaiseen. Marjastamisesta hyötyy sekä keho että mieli. Ilmaiseksi.

Euroopan Unionilla ei ole vieläkään suomalaisen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen ja muiden Euroopan Parlamentissa toimivien ruokaryhmäläisten jo vuosia peräänkuuluttamaa ruokapolitiikkaa. Miksi ei? Sitäkin on syytä pohtia.