Hyppää sisältöön
Etusivu / Kulttuuri / Kirjat / Puut tarjoavat terveyttä mielelle ja keholle

Puut tarjoavat terveyttä mielelle ja keholle

Sinikka Piippo esittelee Suomessa kasvavia puulajeja, joiden eri osat kelpaavat ruuaksi, rohdoksi ja lääkkeeksi. Metsät ja puut vaikuttavat myös ihmisten henkiseen hyvinvointiin.

Tiina Eloranta
Julkaistu 21.4.2017
Päivitetty 2.4.2019
Koivun lehdissä on runsaasti C-vitamiinia, fenoleja ja haihtuvia öljyjä. Kuva: Tiina Eloranta

Ennen suomalaisuuteen kuuluivat tukkilaisperinne, tuohityöt, tervanpoltto ja kaskeaminen. Suuri osa suomalaisista sai elantonsa metsästä ja luonnosta. Metsille uhrattiin ja metsänhaltioita kunnioitettiin. Puut olivat yhteys vainajiin ja luonto pyhää.

Puut ja metsät vaikuttivat ja vaikuttavat edelleen elinympäristöömme.

Kasvitieteilijä, professori Sinikka Piippo tuntee puiden ja kasvien tarjoamat terveyshyödyt: metsissä vaeltelu tekee hyvää mielelle ja kohottaa kuntoa. Lisäksi puut tarjoavat aineksia rohtoihin, lääkkeisiin, ruokiin ja juomiin.

Monelle on entuudestaan tuttuja koivunlehdet ja kuusenkerkät, jotkut ruohovartiset villivihannekset. Marjastus ja sienestys kuuluvat monen kesä- ja syyspuuhiin.

Piippo haluaa esitellä luonnon antimien käyttömahdollisuuksia laajemmin. Kirjassaan Elinvoimaa puista hän tutustuttaa lukijan puiden osien keräämiseen ja säilöntään, esittelee puiden käyttöä ruokana, juomana ja rohtoina sekä kertoo myös puiden osista, jotka ovat ihmiselle haitallisia.

Suomen terveellisimmät puut -osiosta kannattaa noukkia itselle sopivat käyttövinkit. Piipon mukaan hyötykäyttöä on eniten kuusella, omenalla, männyllä ja koivulla. Lisäksi Piippo esittelee 24 muuta hyötykäyttöön sopivaa Suomessa kasvavaa puuta.

Mikä parasta, kirjasta löytyy myös villiruokaohjeita ja sanasto, josta vieraalta tuntuvat sanat voi tarkistaa.

Sinikka Piippo: Elinvoimaa puista – Terveyttä mielelle ja keholle. Minerva 2017

 

Lue myös Luontoliikunnan hyvinvointivaikutukset ja positiivinen mielenterveys

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi