Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Sydänturvallisia kilometrejä

Sydänturvallisia kilometrejä

Ulvilalainen liikennöitsijä Harri Lähdemäki sai keväällä 2023 ajatuksen parantaa ajamiensa tilausmatkojen turvallisuutta, ja nopealla aikataululla hän myös toteutti ideansa. Nyt Harrin bussimatkoilla mukana kulkee sydäniskuri.

Teksti Terhi Saari-Hannibal • Kuva Kirsi Järvinen
Julkaistu 23.10.2023
Harri Lähdemäki on rekisteröinyt sydäniskurinsa defi.fi-palveluun. Lisäksi laitteesta kertoo linja-­auton ikkunalla oleva kyltti, jossa on sydäniskurisymboli.

Joillekin ihmisille on selvää jo pienestä pitäen, mitä he haluavat isoina tehdä. Harri Lähdemäki on yksi heistä. Kiinnostus autoihin, ajamiseen ja asiakaspalveluun syntyi jo varhain ja autojen kanssa ”pelaaminen” on aina kuulunut elämään. Osittain kiinnostus lienee tullut jo geeneissä, Lähdemäen isä ja isoisä ovat aikoinaan myös viihtyneet ratin takana. Vaikka yli 20-vuotiseen liikennöitsijänä toimimiseen mahtuu myös haasteita ja vastoinkäymisiä, ei Harri kuluneista vuosista haluaisi vaihtaa päivääkään.

Tärkeintä ihmiset

Mikä omassa ammatissa innostaa, mikä saa nousemaan aamulla aikaisin, ajamaan pitkiä matkoja ja sovittelemaan aikatauluja vielä myöhään illalla? Tähän kysymykseen Harrilla on nopea vastaus: parasta työssä ovat ihmiset, joiden kanssa ja kenelle työtä tehdään.

Vuosien kuluessa asiakaskunta on tullut tutuksi, ja tuttuudesta on apua sekä ajajalle että asiakkaalle. Harri toteaakin, että työssä kaikki näyttää helpolta silloin, kun asiat sujuvat ja niitä on voinut suunnitella ja ennakoida riittävästi. Esimerkiksi kiireen välttäminen ja sen näkymättömyys kyydissä olevien suuntaan, on osa ammattitaitoa. Asiakkaille on tärkeää tuntea, että he ovat reissussa varmoissa käsissä, niinpä myös liikennöitsijän persoonalla on merkitystä.

Matkustajien hyvinvoinnin puolesta

Jo joitakin vuosia sitten Harri Lähdemäki ensiapuasioista lukiessaan havahtui sydänturvallisuuteen. Vaikka Lähdemäki ei ajajan urallaan ole koskaan joutunut elvytystilanteeseen, on muita erilaisia tapahtumia tienpäälle mahtunut. Pahimpana mielessä on kolaripaikka, jossa hän nuorena autoilijana oli paikalla auttamassa ensimmäisten joukossa. Mieleen muistuvat myös tilanteet suurissa yleisötapahtumissa ja helteisissä kesäteattereissa.

Harrilla on jo pitkään ollut puhelimeensa ladattuna 112-Suomi-sovellus, jonka kautta hätänumeroon soittamalla avun saa tarvittaessa nopeasti oikeaan osoitteeseen. Samoin hän on tiennyt, että sovelluksesta löytää kymmenen lähintä sydäniskuria. Nuo iskurit eivät kuitenkaan välttämättä ajon aikana aina osu kovin lähelle ja niin Harrille syntyi ajatus laitteen saamisesta bussiin. Sydäniskurien merkityksestä pitkillä matkoilla on Harrin mukaan alalla puhuttu yleisemminkin, mutta niiden hankkiminen on kuitenkin pitkälti jäänyt.

Sydäniskurin hankinta pieni uhraus

Puistolantien Auton linja-autoissa onkin tiettävästi Suomen ensimmäinen tilausajobussiin rekisteröity iskuri. Hankinnan lisäksi liikennöitsijä on käynyt Satakunnan sydänpiirin toimistolla saamassa opastusta paineluelvytykseen ja sydäniskurin käyttöön ja on sovittu, että lisää opastusta annetaan tarvittaessa Harrin lisäksi myös hänelle töitä tekeville kuskeille. Sydäniskurin hankinta on liikennöitsijän mielestä pieni taloudellinen uhraus siitä, että sen avulla voi pelastaa ihmishengen.

Lähdemäki kokee tärkeäksi huolehtia asiakkaiden turvallisuudesta ja hyvinvoinnista, ne ovat hänen yrityksensä perusarvoja.  Vaikka hartaana toiveena onkin, että sydäniskurille ei koskaan tule käyttöä, toteaa Lähdemäki, että ihminen on vähän kuin vanha auto – amatöörikin pystyy auttamaan, kun on tietoa, rohkeutta ja kunnon työkalut. Asiakaspalveluystävällisyys, luotettavuus ja ammattitaito ovat satakuntalaisessa yrityksessä saaneet rinnalleen uuden tärkeän arvon: sydänturvallisuuden.

 

Harri Lähdemäki

Kuka: Liikennöitsijä Puistolantien Auto Oy:ssä.

Miksi: Asiakkaiden kaikkinainen hyvinvointi ja turvallisuus ovat Harrille sydämen asia. Sydäniskuri­hankinnalla ja maallikkoelvytyksen harjoittelulla hän kokee palvelevansa asiakkaitaan entistäkin paremmin.

Miten: Laitteen hankinnan lisäksi liikennöitsijä on hakenut oppia maallikkoelvytykseen Leader Karhuseudun ja Satakunnan sydänpiirin Sydänturvallinen Satakunta -hankkeen opastuksesta.

Tutustu sydäniskurien rekisteriin defi.fissä ja katso, missä on sinua lähin sydäniskuri.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi