Hyppää sisältöön
Etusivu / Elvytys / Sydäniskuri pelasti yhdistysaktiivin risteilylaivalla

Sydäniskuri pelasti yhdistysaktiivin risteilylaivalla

Kun Ritva Lahtinen tuupertui ruotsinlaivalla, hän sai kokea henkilökohtaisesti, miten tärkeitä maallikkokäyttöiset sydäniskurit ovat.

Maarit Nurminen
Julkaistu 6.2.2019
Päivitetty 29.9.2023
Kuva: Tiina Eloranta

Ritva Lahtinen avaa rivitalohuoneiston oven ja esittelee uutta kotiaan. Hän on tosin ehtinyt olla uudessa kodissa vain kaksi yötä, sillä joulun aika kului Keski-Suomen keskussairaalassa. Pitkäaikaisen Korpilahden sydänyhdistyksen puheenjohtajan sydän pysähtyi risteilyreissulla joulukuun 18. päivänä.

– Lähdimme siskoni kanssa Matkapoikien matkavastaavien risteilylle Turusta. Laivalla veimme tavarat hyttiin ja kävimme syömässä. Sen jälkeen menimme kuuntelemaan Arja Korisevaa. Vähän aikaa siinä seistyämme tuuperruin sisareni viereen, Ritva kertoo.

Sisko huusi apua ja paikalle saapui kaksi naishenkilöä. Ritva arvelee, että heillä oli molemmille hoitoalan koulutus. Pian paikalle saapui myös laivan henkilökuntaa mukanaan defibrillaattori.

– Siskon kertoman mukaan aika monta kertaa laivan henkilökuntaan kuuluneet miehet joutuivat iskemään ennen kuin sydämen rytmi palautui. Sydänpysähdys johtui kammiovärinästä, jonka iskuri tunnisti.

Helikopterilla sairaalaan

Laiva seisoi tapahtuma-aikana Maarianhaminan satamassa ja ambulanssi vei potilaan paikalliseen sairaalaan. Seuraavana päivänä Ritva kuljetettiin helikopterikyydillä Tikkakoskelle ja siitä edelleen Keski-Suomen keskussairaalaan, missä hänelle tehtiin pallolaajennus.

– Itse en muista mitään Maarianhaminan sairaalasta tai helikopterikyydistä. Havahduin takaisin tähän maailmaan, kun minulle tehtiin pallolaajennusta. Kyselin, missä olen ja enkö olekaan laivalla, Ritva nauraa.

Ilme vakavoituu.

– Sain itse kokea, miten tärkeitä nämä laitteet ovat. Ilman sydäniskuria en olisi enää tässä. Enkelit olivat jälleen kerran matkassa monella eri tavalla. Jos suonitukos olisi tullut yöllä kotona nukkuessani, lopputulos olisi siinäkin tapauksessa voinut olla toinen, Ritva pohtii.

Korpilahden sydänyhdistys keräsi yhdessä Korpilahti-lehden kanssa rahat kahteen maallikkosydäniskuriin viime talven aikana. Kolmannen yhdistys sai lahjoituksena Kandee-hankkeelta kiitoksena aktiivisesta toiminnasta asian parissa sekä vastaamaan alueen tarpeeseen. Neljänteen sydäniskuriin on jo rahaa kasassa, joten lahjoituksia voi vielä tehdä sydänyhdistyksen tilille. Maallikkosydäniskurit sijaitsevat Korpilahdella K-market Herkkukeitaassa, Tikkalan päiväkoti-koululla ja Putkilahden kylätalolla.

Ritva Lahtinen

Ritva Lahtisen kuvasi Maarit Nurminen.

Ritvalla on pitkä historia sydänsairauden kanssa.

– Minulle tehtiin ohitusleikkaus 28 vuotta sitten ollessani 51-vuotias. Itse asiassa nyt tullut tukos oli juuri siinä ohitetussa suonessa. Viisikymppisenä minulla oli jo oireita, kuten hengenahdistusta ja väsymistä. Tuohon aikaan ohitusleikkaukseen olisi ollut kolmen vuoden jono, mutta menin yksityiselle. Se maksoi 70 000 markkaa, mutta sijoitus kannatti. Kolmen vuoden odotusaika olisi merkinnyt sitä, että olisin joutunut luopumaan työstä ja monesta muusta asiasta.

Ritva on saanut sydänvaivat perimässään.

– Toinen veljistäni kuoli 47-vuotiaana ja toinen 61-vuotiaana. Meitä siskoksia on vielä neljä elossa.

Korpilahdelle perustettiin Jämsän sydänyhdistyksen sydänkerho vuonna 1994. Ritva lähti heti sen vetäjäksi. Oma yhdistys saatiin seuraavana vuonna. Perustavassa kokouksessa Vanhassa pappilassa oli runsaasti väkeä paikalla. Jäsenmäärä on parhaimmillaan ollut yli 400, nytkin on 310 jäsentä. Viime vuoden puolella pitkäaikainen puheenjohtaja teki päätöksen ja jättää homman.

– Tämä loppuvuoden tapahtuma kyllä sinetöi sen päätöksen. Olen mukana edelleen hallituksessa, mutta mitään stressaavaa hommaa en enää tee.

Kansalaisen elvytystaidot ja defibrillaattorit maaseudun kartalle

KanDee-hanke toimi Keski-Suomen 44 kylässä ja pienessä taajamassa 1.1.2017–30.9.2018 ajalla. Hankkeen päätavoitteena oli vähentää alueellista eriarvoisuutta Keski-Suomessa sekä lisätä elvytystaitoja. Hankkeessa koulutettiin asukkaita sydäniskureiden käyttöön ja kerättiin rahoja maallikkosydäniskureihin. Hankkeen aikana Keski-Suomeen hankittiin yhteensä 63 sydäniskuria. Hanketta rahoitti Keski-Suomen Ely-keskus/maaseuturahasto. Keski-Suomen sydänpiirin hallinnoimaan hankkeeseen osallistui myös Korpilahden sydänyhdistys.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi