Sydänyhdistys mukana pieni ele -keräyksessä
Perhonjokilaakson Sydänyhdistys on osallistunut toimijana pieni ele -keräykseen jo pitkään, jopa useamman puheenjohtajan aikana. Niinpä sillä on runsaasti kokemusta keräyksen toimivuudesta.
Ajoissa ennen keräystä yhdistys sai sähköpostiinsa tarpeellista tietoa keräyksen järjestämisestä. Tällä kertaa oli mahdollisuus osallistua myös yhdistyksille tarkoitettuun pieni eleen järjestämään verkkotapaamiseen. Keräyksen järjestämiseen osallistuvia toimijoita kannustettiin olemaan yhteydessä myös puhelimitse mahdollisten epäselvyyksien selvittämiseksi. Parempi siis selvittää asiat ajoissa ennen kuin toimia virheellisesti.
Mikäli tehtäväksi osuu kunnan yhteyshenkilönä toimiminen, on hyvä ottaa pankkiin yhteyttä ajoissa. Näin selviää, miten käteisen rahan kanssa tulee toimia. Kerätyt rahat tulee laskea ja jakaa niille toimijoille, joille ne kuuluvat. Keräystä ajatellen suurin muutos on tapahtunut juuri käteisen rahan käsittelyssä. Niin monella lahjoittajalla on kolikkoja mukana.
Minä lipasvahtina
Minulle osui viimeksi tehtävä olla lipasvahtina useamman eri kunnan alueella. Tehtävä oli tosi mieluinen ja huomasin, kuinka kokemus auttoi tehtävän hoitamisessa. Se on tuonut tullessaan hyvän toimintatavan, vaikka sitä tietysti viilataan muutoksien myötä. Meille lipasvahdeille annettiin lukujärjestys, joka jakoi lipasvuorot tasapuolisesti toimijoiden kesken. Lipasvuorot jaettiin viidelle kerääjäyhdistykselle. Ne olivat näkövammaiset, kuulovammaiset, sydänyhdistys, diabetesyhdistys sekä kehitysvammaiset. Kaikki saivat yhtä paljon lipaskeräysaikaa, jolloin kerätyt varat jakaantuivat myös tasaisesti.
Pieni ele -keräyksessä minusta parasta on se, että saa tavata ihmisiä. On hauska havaita, kuinka vanhemmille ihmisille on kunnia-asia saada lahjoittaa keräykseen sopiva summa rahaa. Moni ilahtui nähdessään lipaskerääjän äänestystilan eteisessä. Huomasin varsinaisena äänestyspäivänä, miten juhlallinen henki paikalla olevilla ihmisillä oli. Ennakkoäänestyksessä oli enemmän arkitunnelmaa, kun moni tuli suoraan töistä äänestämään.
Kohti kesää
Kevään 2024 presidentinvaalien pieni ele -keräykseen osallistui 129 sydänyhdistystä eri puolella Suomea. Seuraavaksi vuorossa ovat kesän 2024 EU-vaalit. Pieni ele -keräys on hyvä tapa sydänyhdistyksille kerätä varoja omaan toimintaansa sydänterveyden edistämiseksi sekä sydänsairaiden ja heidän läheistensä tukemiseksi.