Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Tee työkavereillesi lokakuun viidennestä Unelmien työpäivä

Tee työkavereillesi lokakuun viidennestä Unelmien työpäivä

Unelmien työpäivänä, perjantaina 5.10. tempaistaan työhyvinvoinnin puolesta nyt toista kertaa. Viime vuonna päivään osallistui arviolta 50 000 ihmistä. Unelmien työpäivä -tapahtuman taustalla ovat Yksi elämä -terveystalkoot ja Work Goes Happy.

Eija Seppänen
Julkaistu 20.8.2018
Päivitetty 24.6.2019
Kuva: Juha Tuomi

Unelmien työpäivä on valtakunnallinen työhyvinvoinnin edistämiseen keskittyvä tapahtumapäivä. Tavoitteena on, että Unelmien työpäivänä Suomi täyttyy hyvinvoinnistaan huolehtivista työyhteisöistä, jotka päivän aikana hyvässä hengessä kehittävät omaa arkeaan niin, että yhä useampi meistä voisi paremmin.

– Mitä useampi työyhteisö innostuu ja aktivoituu kehittämään omaa toimintaansa, sitä paremmaksi koko suomalainen työelämä muuttuu. Mikään työhyvinvointia edistävä teko tai idea ei ole liian pieni, toteaa Yksi elämä -terveystalkoiden projektipäällikkö Marjut Niemistö.

Kaikki lähtee yhdessä ideoimisesta

Unelmien työpäivän ajatuksena on osallistaa ja motivoida ihmiset itse ideoimaan ja ratkomaan työhyvinvoinnin ongelmia, jolloin laajasti toteutetuilla pienillä teoilla voitaisiin saada aikaan merkittäviä vaikutuksia.

– Valmistakaa porukalla vaikkapa herkullinen lounas, ottakaa nokoset tai kirjoittakaa toisillenne kiitos jostain työhön liittyvästä asiasta. Työnilo syntyy pienistä arjen asioista, mutta myös siitä, että teette jotain toisin, sanoo työhyvinvoinnin edistäjä Jyri Kansikas Work goes happysta.

Vain mielikuvitus rajana

Osallistu työporukalla Unelmien työpäivään ideoimalla oma tapahtuma, joka tuo teille työn iloa. Unelmien työpäivä on avoin kaikille ja tapahtumien järjestämisessä rajana on vain mielikuvitus. Oma tapahtuma kannattaa ilmoittaa mukaan mahdollisimman pian, sillä ilmoittautuneiden kesken arvotaan unelmapalkintoja työyhteisöille.

Unelmien työpäivän päätapahtuma järjestetään Oulun yliopiston Tellus Innovation Arenalla. Päivä on yhdistelmä työhyvinvointiohjelmaa, workshoppeja ja messuja. Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy. Jos et pääse paikan päälle, niin päivän esityksiin voi osallistua myös webinaarina. Linkki tapahtumaan julkaistaan Unelmien työpäivä -sivustolla syyskuussa.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan: www.unelmientyopaiva.fi

Tehdään yhdessä Unelmien työpäivästä Suomen paras työpäivä!

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi