Tekoäly kardiologin kaverina
Lastenkardiologi Ilkka Jaakkola on lähtenyt ennakkoluulottomasti uudistamaan sydänsairaiden lasten hoitoa. HUSin Uudessa lastensairaalassa työskentelevä Jaakkola tutkii Suomessa kehitetyn älystetoskoopin käyttöä lasten sydänvikojen seulonnassa.
Ilkka Jaakkola oli jo pitkään tuskaillut kollegoidensa kanssa turhauttavaa ongelmaa: Uuteen lastensairaalaan tulee perusterveydenhuollosta lähetteellä jatkotutkimuksiin vuosittain jopa 600 lasta täysin viattoman sydämen sivuäänen vuoksi. Lisäksi moninkertainen määrä lapsia käy sydänäänten kuuntelukontrolleissa terveyskeskuslääkärillä, kun sivuääni on ensimmäisen kerran havaittu esimerkiksi kuumeen aikana. Kaikki nämä tutkimukset, jotka tehdään varmuuden vuoksi, sitovat sairaalahenkilökunnan resursseja ja aiheuttavat perheille huolta.
Ratkaisun avaimet alkoivat hahmottua sattuman ja innostuksen kautta:
– Minuun otti yhteyttä kaveri, joka oli mukana uniapnean tunnistamiseen tähdänneessä tutkimuksessa, jossa oli kehitetty stetoskoopin kaltaista rekisteröintilaitetta. Hän tiedusteli, olisiko tällaisesta laitteesta hyötyä sydänvikojen tunnistamisessa. Näin menetelmän valtavat mahdollisuudet. Pienten mutkien jälkeen perustimme yrityksen, jonka ympärille rakensimme innostuneiden huippuosaajien tiimin, Jaakkola kertoo.
Älystetoskooppi ja 1400:n sydänvian kirjasto
– Lähdimme kehittämään niin sanottua älystetoskooppia, joka toimisi neuvola- ja koululääkäreiden apuna. Kun potilaan sydän on kuunneltu kaikista laitteen osoittamista kuuntelupaikoista, laite analysoi signaalin kehittämämme algoritmin perusteella. Ja sen jälkeen se antaa tuloksen, että onko ääni normaali vai epänormaali.
Nyt Jaakkola on mukana Taysin ja HUSin yliopistollisten sairaaloiden hankkeessa, joka selvittää älystetoskoopin käyttöä sydänvikojen seulonnassa.
Älystetoskooppi näyttää perinteisen stetoskoopin ja tablettitietokoneen risteytykseltä, mutta on kuitenkin melkoisen kykenevä laite. Se hyödyntää tekoälyalgoritmia ja 1400 suomalaiselta lapsipotilaalta kerättyä sydänäänitallennetta.
Hankkeessa on selvinnyt, että älystetoskoopin avulla voidaan erottaa lasten hyvänlaatuiset sydämen sivuäänet sekä sydänvikaan viittaavat poikkeavat sivuäänet tarkasti.
Sydänliiton lahjoittajilta 50 000 euron tuki
Tutkimushanke on saanut tukea Sydänliiton lahjoittajilta. Vuoden 2023 joulukeräyksen ja yksityishenkilön testamenttilahjoituksen varoja on ohjattu älystetoskoopin käyttöä selvittävään tutkimukseen 50 000 euroa. Näin Sydänliiton lahjoittajat saavat olla mukana sydänsairaiden lasten hoidon kehittämisessä.
Seuraavaksi tutkimusryhmä selvittää Pirkanmaan hyvinvointialueella ja Helsingissä, miten älystetoskooppia voidaan hyödyntää sydämen sivuäänten seulonnassa lasten neuvolatarkastuksien yhteydessä.
– Projektissa yhdistyvät Suomen vahvuudet uuden teknologian ja lääketieteellisen tutkimuksen saralla. On inspiroivaa kehittää jotakin sellaista, jolla näkee merkitystä käytännön työssä kollegoille, itselle, ja lopulta myös pikkulasten perheille. Olen koko ajan nähnyt menetelmän mahdollisuudet myös kehittyvissä maissa, joissa suuri joukko lapsia kuolee edelleen sydänvikoihin, joita ei ole tunnistettu riittävän ajoissa.
– On upeaa, että edelleen ihan tavalliset ihmiset haluavat auttaa ja uskovat Suomessa tehtävään tutkimukseen. Tämä on ilahduttavaa, kun nykyinen politiikka tuntuu olevan vain saksien käyttöä ja tutkittua tietoa arvostetaan aina vain vähemmän. Ilman Sydänliitolta saamaamme tukea tutkimuksen seuraavaa vaihetta olisi ollut vaikeaa käynnistää. Lämmin kiitos kaikille, jotka uskotte tutkimuksen merkitykseen ja olette meitä tukeneet.
Lue myös: Lasten sydänterveydestä huolehtiminen alkaa jo raskausaikana