Hyppää sisältöön
Etusivu / Ruoka & Ravitsemus / Tiesitkö, että B 12 -vitamiinin puutos voi aiheuttaa muistihäiriöitä

Tiesitkö, että B 12 -vitamiinin puutos voi aiheuttaa muistihäiriöitä

- Tutkimuksen mukaan noin 12 prosenttia yli 65-vuotiaista kärsii B12-vitamiinin puutoksesta imeytymishäiriön seurauksena, muistuttaa elintarviketieteitten maisteri, ravitsemusasiantuntija Satu Jyväkorpi.

Anna-Maija Järvi-Herlevi
Julkaistu 12.2.2014
Päivitetty 6.9.2018
Satu Jyväkorpi.

Vitamiinin imeytymishäiriö voi liittyä esimerkiksi lääkkeen käyttöön (haponestolääkitys, metmorfiini) tai helikobakteeriin. B12-vitamiinin pitkäaikainen puute aiheuttaa megaloblastisen anemian, tuntohäiriöitä lihaksissa (puutumisen tunnetta), ja kauan jatkuessaan se voi aiheuttaa vakavia muistihäiriöitä. Siksi sen seulominen ikääntyneiltä olisi järkevää.

Yleisesti ottaen B12-vitamiinia saadaan kaikista eläinperäisistä tuotteista kuten maitotuotteista, lihasta, kalasta ja kananmunasta, eli sekasyöjällä ei ole normaalisti tämän vitamiinin ravintoperäistä puutetta.

Ravitsemus ja terveys ovat aina olleet Jyväkorven sydäntä lähellä. Hän on työskennellyt aiemmin mm. kolmisen vuotta Suomen muistiasiantuntijat ry:n kahdessa ravitsemusprojektissa.
– Itseäni kiinnostaa etenkin ikääntymiseen liittyvän ravitsemustilan heikkenemisen ennaltaehkäisy, aivoterveys ja muistisairauden ennaltaehkäisy ravitsemuksen ja elintapojen avulla, Jyväkorpi kertoo.

Mitä itse pidät kiinnostavimpana tai tärkeimpänä ravitsemusta koskevana viestinä ikääntyville ihmisille?
– Monipuolinen ruokavalio ja liikunta ovat ikääntyneen ihmisen terveyden ja hyvinvoinnin perusta. Huomiota kannattaa kiinnittää etenkin proteiinin ja kasvisten saantiin sekä riittävään hyvän rasvan lähteisiin.

– Proteiinia tulisi saada noin 80 g vuorokaudessa tai 1-1,2 g painokiloa kohden vuorokaudessa. Hyviä proteiinin lähteitä ovat maitotuotteet, liha, kala, kananmuna, palkokasvit ja pähkinät. Kasviksia on suositeltavaa syödä ainakin viisi annosta päivässä monipuolisesti. Hyvän rasvan lähteitä kuten pähkinöitä, öljyjä, siemeniä ja pehmeitä margariineja kannattaa myös suosia. Proteiinin lähteitä ja kasviksia olisi hyvä nauttia joka aterialla ja välipalalla. Lisäksi D-vitamiinia suositellaan yli 60 vuotta täyttäneille 20 mikrogrammaa vuorokaudessa. Ikääntyneillä on suuri riski lihasmassan menetykseen.

Rajusta laihtumisesta Jyväkorpi varoittaa, koska etenkin tahaton painonpudotus on haitallista ja voi johtaa sairastumiskierteeseen ja toimintakyvyn heikkenemiseen. Ikäihmisille suositellaankin korkeampaa painoindeksiä kuin nuoremmille. On näet huomattu, että ylipaino tai jopa lievä lihavuus suojaavat ikääntynyttä lihaskadolta, osteoporoosilta ja aliravitsemukselta. Ikääntyneille suositeltu painoindeksi on 24-29.

Jyväkorpi haluaa muistuttaa päättäjiä siitä, että ikääntyneiden virheravitsemus aiheuttaa yhteiskunnalle valtavia kustannuksia.
– Ikääntyneiden ravitsemuksen ja terveyden heikkenemisen ennaltaehkäisyyn kannattaa panostaa. Hyvässä ravitsemustilassa oleva ikääntynyt käyttää vähemmän terveydenhuoltopalveluja ja pystyy asumaan kotona pidempään.

Mikä on Gery ry?

Gerontologinen ravitsemus Gery ry on vapaaehtoispohjalla toimiva aatteellinen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ikääntyneiden terveyttä, toimintakykyä ja sosiaalista hyvinvointia monialaisesti ravitsemuksen, liikunnan ja sosiaalisen toiminnan avulla sekä edistää moniammatillista yhteistyötä ikääntyneiden ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Kaikki Gery ry:ssä toimivat ovat vahvasti sitoutuneet asiaansa ja toimivat yhteisen tavoitteen eteen.

Lisätietoja:www.gery.fi

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi