Hyppää sisältöön
Etusivu / Kulttuuri / Museot ja näyttelyt / Verkkoaita kukkii Suomen kunniaksi

Verkkoaita kukkii Suomen kunniaksi

Sinivalkoiset virkkuukukkaset syntyivät käsityöharrastajien voimin. Varkauden projektiin osallistuivat myös äijävirkkaajat.

Esko Hilska
Julkaistu 4.8.2017
Päivitetty 28.5.2018
Teräsverkkoaita kukkii sinivalkoisin virkkuukukkasin Varkauden keskustassa Suomen 100-vuotisuuden kunniaksi. Kuva: Esko Hilska

Varkauden kaupungin keskustassa sijaitsevan Stora Enson tehtaan ja Savon painon 250 metrin pituinen verkkoaita on ilahduttanut kaupunkilaisia ja ohikulkijoita sinivalkoisin virkatuin kukin somistettuna toukokuun puolivälistä lähtien.

Paikalliset käsityöharrastajat tekivät verkkoaidasta katseita vetävän ympäristötaideteoksen. Kaikkiaan noin 1 000 virkkuukukkaa syntyi noin 150 käsityöharrastajan voimin ja miehetkin kantoivat kortensa kekoon äijävirkkuuilloissa.

Varkauden kaupunki tuki Suomen satavuotishankerahalla kuteiden hankintaa. Idea ympäristötaideteoksen teosta syntyi vuosi sitten paikallisen kansalaisopiston, Soisalo-opiston virkkuupiirissä. Ympäristötaideteos ilahduttaa katselijoita Varkauden keskustassa vuoden verran.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi