Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Vuosikymmenien työ leipomossa palkitsee

Vuosikymmenien työ leipomossa palkitsee

Ruis on Elvi Avikaisen ruokavalion perusraaka-aine ja yksi elinvoiman salaisuus.

Eeva Mehto
Julkaistu 4.12.2013
Päivitetty 7.9.2018
Elvi Avikainen

Elvi Avikainen on tullut bussilla puoli seitsemäksi töihin leipomoon, Kallioon, Helsinkiin, kuten jo 59 vuotta. K.E. Avikaisen leivissä työskennellyt 87-vuotias Elvi Avikainen tekee edelleen kymmenen ja puolituntista työpäivää, viisi päivää viikossa ja nauttii työstään.

Työpäivä alkaa ruistaikinan valmistamisella, se on Elvi Avikaisen bravuuri. Hän riivaa eli vaivaa ja leipoo aina kahta limppua yhtä aikaa eli limppu kummassakin kädessä.

Leipominen on mainiota kuntojumppaa, sillä ruisleipiä tehdään päivittäin monia kymmeniä. Ei ole kuulemma koskaan tullut laskettua määrää.

Kun viimeisetkin ruisleivät ovat uunissa ja osa on jo tiskissä myynnissä, kello on yhdeksän ja myymälä avataan. Elvi Avikainen siirtyy myymälän puolelle ja seisoo tiskissä aina iltaviiteen, jolloin myymälä suljetaan.
Avikaisen ruisleivät ovat lisäaineettomia ja sataprosenttista ruista.

Elvi Avikaisen lisäksi leipomossa työskentelevät hänen neljästä lapsestaan kaksi, Jenni ja Olavi Avikainen. Kaikki leivät, pullat, leivokset ym. leivotaan Avikaisen leipomossa käsin.

Mikä saa 87-vuotiaan tulemaan joka aamu työmaalle?
– Meillä on lasten kanssa niin hyvä yhteistyö ja toimiva työnjako. Haluan työskennellä lasteni kanssa. Asiakkaat ovat myös miellyttäviä. Monet tulevat uudestaan ja uudestaan ja heistä on muodostunut myös ystäviä.

Onnellinen lapsuus

Elvi Avikainen syntyi Ylämaan pitäjässä, Lappeenrannan naapurissa, viisilapsisen perheen esikoisena. Isä oli suutari ja äiti kutoi tilauksesta mattoja kangaspuilla kotitöiden ja lastenhoidon lomassa.
– Kotiolot olivat lapsena miellyttävät. Vanhemmat opettivat käsityötaitonsa meille lapsille, ja vaikka siihen maailman aikaan elämä oli köyhänlaista, pärjättiin silti hyvin.
– Ylämaan kansallisruoka oli hapanlohko, eli pilkotut perunalohkot suurustettiin ruisvellillä. Aamuisin syötiin ruis- tai kaurapuuroa. Usein oli ruokana kasviskeittoa tai lammaskaalia, Elvi Avikainen muistelee.

Kotona leivottiin ruisleipää ja perunapiirakoita, joten leipomisen Elvi Avikainen oppi jo lapsuudessa.
Elvi oli lapsena kova hiihtämään ja hiihtoa hän harrasti vielä viime vuosiin asti. Kolme vuotta sitten hiihto jäi ja vaihtui sauvakävelyyn. Avikainen sauvakävelee viikonloppuisin ja kesälomilla joka päivä.

Terveet elämäntavat ovat lapsuudenkodin peruja. Elvi Avikainen aloittaa aamunsa ruispuurolla, ruisleipää hän syö paljon ja välttää syömästä liikaa pullaa, vaikka houkutuksia omassa myymälässä on jos jonkinlaisia: mustikkapiirakkaa, pullia, viinereitä, leivoksia… ja aivan erityisen fantastisia mustaherukka-rahkapossuja.
– Kahvin kanssa syön kyllä joka päivä jonkun pullan.

Kun perusruokavalio on kunnossa, voi silloin tällöin myös herkutella.
Pitkän työpäivän jälkeen ei ehdi eikä jaksa paljoa harrastaa. Elvi Avikainen syö iltapalan, terveellisen voileivän piimän kanssa, katsoo televisiota ja menee yhdeksän maissa nukkumaan, sillä aamuherätys on jo kello viisi.

Elvi ei haikaile eläkkeelle

Elvi Avikaisella ei ole mitään sairauksia eikä lääkitystä. Kerran hän on kuulemma ollut viikon sairaslomalla, muutoin töissä. Sydän on tutkittu, terve on ja veriarvot ovat hyvät. Vain verenpaine on hieman nousussa, sitä pitää nyt tarkkailla.

Minkä luulet olevan terveen elämäsi salaisuus?
– Olen optimistinen ihminen ja ajattelen toisia enemmän kuin itseäni. Olen aina ollut elämääni tyytyväinen, enkä haikaile suuria. Kun täällä töissä menee puolijuoksua koko aamupäivän, saa myös hyvää liikuntaa.
– Kerran kuussa käyn hierojalla ja jalkahoidossa.

Pari harrastusta Elvi Avikaisen työntäyteiseen elämään mahtuu: lukeminen ja korttien sommittelu. Avikainen prässää parvekekukkiaan ja askartelee niistä kukkakortteja. Nytkin on orvokkien kukkia kirjojen välissä odottamassa sopivaa aikaa.

Lisäiloa elämään tuovat ystävät ja sukulaiset. Kun kaikki sisarukset asuvat Itä-Suomessa, heitä tulee tavattua ainoastaan kesälomilla.

Yksi suuri haave Elvi Avikaisella on. Hän toivoo, että joku hänen seitsemästä lastenlapsestaan jatkaisi aikanaan leipomossa, että perinteet jatkuisivat. Aikaiset aamuherätykset silti hieman arveluttavat, nykynuoret kun eivät ole tottuneet aamuherätyksiin.
– Vielä se ei ole ajankohtaista, Elvi Avikainen nauraa.
– Vasta sitten, kun jään eläkkeelle.

Eläkkeelle jäämistä Avikainen ei ole koskaan edes ajatellut.
– Tulen leipomoon niin kauan kuin jalka nousee. Mitäpä minä yksin tekisin kotonani kaiket päivät, kun mies on kuollut?

Hän perusti aikoinaan tämän leipomon ja opetti minut sekä myöhemmin kolme lapsistamme leipomaan.
– Mies ja yksi lapsi joutuivat lopettamaan leipomotyöt jauhopölystä kehittyneen astman takia.
Kun joskus iltapäivisin myymälässä on hiljainen hetki, Elvi Avikainen taittelee leivos- ja kakkulaatikoita ja lepää takahuoneessa.

Jos sattuu niin, että Elvi ei ole tiskin takana, pöydällä on soittokello. Kun soittokello helähtää, ei aikaakaan kun ripeä Elvi on taas hymyilevänä tiskissä ja palvelu toimii.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi