Yksinkin jaksaa yrittää

Kouvolan ammattikoulusta pukuompelijaksi valmistunut Sirkku Suninen ehti työskennellä Artellan tehtaassa kymmenisen vuotta ennen suomalaisen tekstiiliteollisuuden alasajoa 80-luvulla.

Kun häntä kysyttiin yrittäjäksi ompelimoon, vaati päätös yön yli pohdinnan ja keskustelun isän kanssa. – Isä oli tehtaan miehiä. En tiennyt suvussamme olleen yrittäjiä, kunnes kuulin isän isoisän kiertäneen Keltissä kyläräätälinä.

Sirkku tiesi jo pikkulikkana toiveammatikseen ompelijan. Yrittäjyys tuli rakkaan työn myötä, yllätyksenäkin.

Kouvolan Vaatekorjaamo on toiminut kauppahallissa vuodesta 1986, nyt reilun vuoden yksin Sirkun vastuulla. Vaatteiden korjaamiseen keskittyvässä yrityksessä on työtä riittänyt kaikki nämä vuodet, enimmäkseen kiireeksi asti. Sirkulle on kehittynyt asiakkaidensa kanssa läheinen luottamussuhde. Työstä sopimisen ohessa vaihdetaan kuulumiset, kysellään voimiset.

– Niin kiire ei ole, etten ehtisi vaihtaa muutaman sanan. Yritän myös mahduttaa aina johonkin väliin hyvän työn, vaikka ompelemalla napin ilmaiseksi heti, asiakkaan siinä odottaessa. Pieni vaiva minulle, ja voi miten ison ilon näen sen tuottavan. Kaikkea ei voi mitata rahassa.

Ne pienet hetket

– Yrittäjyys on oma valinta, ja siitä on jo tullut elämäntapa. Ei se kuitenkaan työtä kummempaa ole, Sirkku muistuttaa. – Tosin sillä erolla, että yrittäjä voi kuunnella enemmän itseään ja tehdä työtään omanoloisella tavalla.

Hän näkee elämän kokonaisuutena, jossa parasta ovat pienet hetket. Niihin voi tarttua työssäkin, ja niistä – kuin neulojen moninaisista nupeista – syntyy täyteläinen värikirjo.

80-luvulla oli yrityksen perustaminen vielä harvinaista etenkin Kouvolan seudulla, missä paperitehtaat olivat taanneet työn sukupolville toisensa jälkeen. Enää tuskin kukaan tohtii haaveilla eläkevirasta. Moni päätyy yrittäjäksi vasten tahtoaan. Nuoriakin jo koulutetaan yrittäjyyteen.

Silti yhä useilla tahoilla yrittäjää pidetään kuin kummajaisena, ja kaikkia yrityksiä mitataan muinaisen Nokian mukaan – kasvua, pörssiin menoa ja työllistämistä vaatien.

Suomen noin 230 000 yrityksestä lähes 140 000 on yhden henkilön yrityksiä.

Yksinyrittäjyys ei automaattisesti tarkoita yksinäisyyttä. Moni yrittäjä on vahvasti verkostoitunut ja, käyttämällä toisten yrittäjien palveluja, myös työllistää, silti säilyttäen itsemääräämisoikeutensa.

Vapaus lienee useimmalle yksinyrittäjälle keskeinen arvo.

Palautumisen paikat

Sirkku on ajoittain etsinyt itselleen kiireapulaista, ja todennut, että joutuisi kouluttamaan tämän itse. Siihen ei ole aikaa. Kädet ovat täynnä työtä, eikä tahtia voi enää nopeuttaa. Omat rajat tulevat väistämättä vastaan.

– Päivän mittaan ehtii vain tietyn määrän, ja se täytyy jo tässä iässä ymmärtää. En aio polttaa itseäni loppuun työn takia.

Keväällä 56 täyttävä Sirkku tietää, että väsymys tulee väistämättä loppuviikosta, eikä viikonloppukaan aina riitä palautumiseen.

Lomat hän on pitänyt aina. Viime aikoina hän on opetellut myös työn nollauskonsteja, muun muassa ottamalla kesämaanantait vapaiksi, viipyillen palautumispaikoista parhaalla, mökillä.

– Poikani Antti alkoi huolestua jaksamisestani ja merkitsi kalenteriini punaruksilla vapaapäiviä, Sirkku naurahtaa. Jo pikkunassikkana poika lahjoitti äidilleen mukin, jossa luki: ”Pidän työstäni, muuten olen normaali.”

Ainokainen sai osansa äidin yrittäjyydestä.

– Oli sydäntä raastavaa, kun poika kertoi sanoneensa koulussa, ettei meidän äiti kuitenkaan pääse, kun se on aina töissä.

Voiman lähteet

Sirkku arveleekin 28-vuotiaan neljän lapsen isän pysyttelevän visusti toisten töissä. Joskin jonkinlaista yrittäjäasennetta täytynee olla pojassakin, joka opiskelun ohella teki kahta työtä ja perusti perhettä.

Sirkku vilkaisee Antin perhekuvaa ompelukoneen vieressä: – Saan tuosta valtavasti energiaa!

Mummi yrittää antaa mahdollisimman paljon aikaansa 1–8-vuotiaille lapsenlapsille, vaikka sitten työn kustannuksella. Onneksi perhe asuu lähellä Valkealassa.

Sirkku sanoo aina iloinneensa sekä lapsestaan että työstään. Yrittäjäksi ryhtymisessä onkin hänen mielestään olennaista se, että tekee sitä, mitä rakastaa.

– En lähtenyt rikastumaan tai menestymään. Minulle yrittäminen ei ole glamouria, vaan jokapäiväisen leivän tienaamista. Ihmisen perustarve on tehdä työtä.

Yksin hän muistaa olevansa viimeistään yrityksen laskuja maksaessaan. Yrittäjähän kustantaa itselleen niin työpaikan kuin työkalut: sähköstä vuokraan, eläkkeestä lomaan, vessapaperista silmäneulaan. Ompeluala on myös arvonlisäveron alainen.

Jakamisen lahja

– Aamulla ei voi koskaan tietää, millainen päivä on tulossa. Tai onko seuraavalla viikolla edes töitä. Toisaalta tiedän, mitä tämä työ on, ja mitä haluan. Olen tullut vuosien mittaan rohkeammaksi, mutta uskon myös säilyttäneeni nöyryyden oppia koko ajan uutta.

Yksinyrittäjä jaksaa, jos saa tukea kotoa ja ystäviltä. Sirkku ammentaa voimaa muun muassa ystävän kanssa tehdyiltä lenkeiltä, vaikka joskus työkiireissä niistä joutuukin harmikseen luopumaan. Luonto ja siellä liikkuminen ovat hänelle kuin vitamiiniruiske.

Suurin ilo ja tärkein tuki on puoliso, jonka kanssa voi jakaa kaiken.

Antin isästä 90-luvulla eronnut Sirkku tottui yksinhuoltajana selviytymään omillaan. Yrittäjyyskin saattoi vaikuttaa siihen, että hän eli pitkään yksin. ”Kunhan on joku” ei riittänyt.

Yksi halaus muutti kaiken. Tuttu asiakas, läheisen kultasepänliikkeen Jussi Suninen tuli korjauttamaan paitaansa. Leskeksi jäänyt yrittäjä sai Sirkulta osanottohalauksen. Tuli uudelleen. Ja kolmisen vuotta sitten mentiin naimisiin.

Elämään tulvi valtavasti lisää lämpöä, yhdessäoloa, keskustelua ja kuuntelua.

Sirkulle valkeni, mikä lahja on jakaa asioita toisen kanssa.

– En varmaan jaksaisi ilman Jussin henkistä ja konkreettista tukea. Hän teki tänne täysremontinkin, onnellinen yrittäjä viittaa tuliteriin hyllyihin.