Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydän.fi  / Ajankohtaista / Anna-Mari Hekkala: Tupakkalain ongelmat on korjattava – nuoret ovat erityisessä vaarassa

Suomen voimassa olevan tupakkalain tavoite on tupakkatuotteiden ja muiden nikotiinipitoisten tuotteiden käytön loppuminen vuoteen 2030 mennessä.

Eduskunnan käsittelyssä parhaillaan olevalla hallituksen esityksellä lakia ollaan uudistamassa. Sillä pyritään muun muassa ehkäisemään nikotiinipussien nuorisokäyttöä.

Valitettavasti lakiin jääneet valuviat uhkaavat vesittää tätä tavoitetta.

Lakiesityksen suurimmat ongelmat ovat nikotiinipusseissa sallittavat makuvaihtoehdot ja aivan liian korkea nikotiinipitoisuus.

Nikotiinipussien sallittuja makuja tulisivat olemaan mentoli, minttu, tee, inkivääri, rosmariini ja puu.

Savuttomien nikotiinituotteiden nikotiinirajaksi esitetään enintään 16,6 mg/g. Vertailun vuoksi Hollannissa kiellettyjä ovat tuotteet, joiden nikotiinipitoisuus on yli 0,035 mg/g. Nikotiinipussien myynti on kokonaan kielletty muun muassa Belgiassa, Saksassa ja Italiassa.

Erityisessä vaarassa ovat nuoret, koska tässä ikäryhmässä nikotiinipussien ja sähkösavukkeiden käyttö lisääntyy tällä hetkellä selvästi.

Makuaineet ovat keskeisenä tekijänä nuorten houkuttelemisessa käyttöön. Lisäksi käytettävät aromiaineet todennäköisesti lisäävät nikotiinipussien myrkyllisyyttä.

Nikotiini aiheuttaa erittäin voimakkaan riippuvuuden ja on vaarallinen aine sydän- ja verenkiertoelimistölle.

Edellä mainittujen toimien lisäksi ostoikäraja olisi saatava mahdollisimman pikaisesti 20 vuoteen.

Yksikin nikotiiniin koukkuun jäävä nuori on liikaa. Eduskunnalta edellytetään nyt vastuullisia päätöksiä.

 

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 27.5.2024.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi