Etähuomioita korona-ajasta

Kotitoimistolla – päivä 51

Tämä on viimeinen kuuluminen kotitoimistolta. Etätyö jatkuu vielä ainakin kesäloman alkuun asti. Kohtaan jossain vaiheessa toimistolla työkaverini ja se on takuuvarmasti riemukas hetki. Kesä on täällä ja rajoituksia höllennetään, niinpä aion seuraavina kuukausina käydä uimahallissa, taidenäyttelyissä, elokuvissa, nauttimassa ravintolaruokaa ja istuskella aurinkoisella terassilla. Teen pieniä lomareissuja kotimaassa ja yhden matkan ihan Tallinnaan asti. Kutsun ystäviäni kylään. Nämä kaikki asiat teen harkiten ja viruksen olemassaolon ja riskit tarkasti huomioiden. En halua vaarantaa omaani enkä muiden terveyttä. Kesän koodisana on turvaväli, turvaväli ja vielä kerran turvaväli. Joka tapauksessa: nautin elämästä, kesästä, valosta ja lämmöstä. Teen pyörä- ja kävelyretkiä pääkaupunkiseudulla. Näen toivon mukaan usein rakkaita lapsiani. Näinä erityisinä aikoina arvostan entistäkin enemmän toimivaa hyvinvointivaltiota, tiedettä, sivistystä, yhteisön voimaa, auttamista ja solidaarisuutta muita ihmisiä kohtaan. Maapallomme on yhteinen. Ympäristö ja luonto ovat meille korvaamattomia, tämä on kriisissä korostunut entisestään. Kaunista kesää kaikille lukijoilleni ja toiveikkuutta uuden edessä!

Kotitoimistolla – päivä 50

Sosiaalinen ja perinteinen media on menneinä kuukausina kertonut ihmisistä, jotka ovat eristäytymisen aikana siivonneet kaappinsa, kellarikomeronsa, järjestäneet vanhat valokuvansa ja ehkä jopa kiillottaneet pöytähopeansa. Itseäni ei vaan kaappien siivoaminen tai oikein mikaan muukaan askare tempaa mukaansa. Aikaa kyllä olisi ja toivoisin, että kiinnostaisi. Vaan ei. Olen kateellisena lukenut ja kuullut kaikista heistä, jotka ovat järjestäneet koko asuntonsa uusiksi tai saaneet jonkun ison rästihomman pois päiväjärjestyksestä. Minä sen sijaan avasin yhtenä päivänä olohuoneen sohvapöydän laatikon, silmäilin sen kaoottista sisältöä hetkisen ja suljin laatikon äkkiä. Jotain pientä olen sentään saanut aikaiseksi. Huolsin talvivaatteet ja vein ne kellariin. Siivosin parvekkeen. Kirkkaiden parvekelasien läpi näkyy ihanasti kevään koko vihreä komeus. Asunnon ikkunat odottavat seuraavaa inspiraation hetkeä. En kyllä yhtään ymmärrä mihin tämä kaikki ylimääräinen kotona vietetty korona-aika on valunut, kaikesta päätellen ei mihinkään kovin hyödylliseen.

Kotitoimistolla – päivä 49

Kesä kurkkii jo ovella ja ajatukseni suuntautuvat lomaan. Kesääni on jo pitkään kuulunut matka ulkomaille. Matkalla pääsen irti työstä ja arkisista askareista. Nyt tilanne on tietysti toinen. Peruttu ulkomaanmatka vaihtui pariin pienempään matkaan kotimaassa. Olen oikeastaan niistä ihan innoissani alun pettymyksestä toivuttuani. Kierrämme kesällä Suomessa monia hienoja kohteita, joissa riittää kulttuuria, upeaa luontoa ja paikallista tunnelmaa. Muistutan itseäni siitä, että matkustaminen ulkomaille on koko maailman mittakaavassa harvojen ja valittujen ylellisyyttä. Olen itse saanut matkustaa aika lailla ja siksi olenkin niistä kaikista elämyksistä kiitollinen. Nyt mietin tulevaa. Ilmastonmuutoksen etenemisen ja koronakriisin myötä herää kysymys, miten käy lentämisen ja massaturismin. Junalla matkustaminen ja lähimatkailu ovat erinomaisia vaihtoehtoja. Teen mielelläni junalla reissuja sekä kotimaassa että muualla Euroopassa. Yhtä lailla kivaa matkailua on tutustua omaan kotikaupunkiini, jossa teimme viime kesänä ystävieni kanssa monta kaupunginosakierrosta. Tänä vuonna jatkamme ja otamme Itä-Helsingin haltuun.

Kotitoimistolla – päivä 48 

Parin viime kuukauden aikana arkeani ovat ilahduttaneet erityisen paljon monenlaiset palvelut, joita haluan muutenkin kannattaa ja tukea. Työssäkäyvälle tämä on mahdollista. Olen tilannut useamman kerran valmista ruokaa lounaspaikoista. Käytän muutenkin ravintoloiden palveluja, nyt yritän toimia samoin parhaani mukaan. Erityisesti pienet yritykset ovat lähellä sydäntäni. Kulttuurin tekijöitä olemme myös puolisoni kanssa halunneet tukea. Olemme tilanneet verkosta levyjä, kirjoja ja lahjakortteja teatteriin. Peruuntuneista musiikkifestivaaleista emme ole pyytäneet rahoja takaisin. Musiikintekijät ja esittävän taiteen tekijät ovat nyt pulassa, joten meidänkin pieni apumme on tärkeää. Teetä olen hankkinut pari kertaa postilähetyksenä keskustan kivijalkakaupasta. Kukkalähetyspalvelua olemme myös hyödyntäneet, näin onnittelut ovat saavuttaneet kaukana olevat rakkaat perheenjäsenet. Paikallisen jalkapalloseuran kausikortti ei onneksi jäänyt vain kannatukseksi, vaan pelit alkavat kesällä. Silloin laitan seuran huivin kaulaani ja poljen pyörällä kannustamaan joukkuetta.

Kotitoimistolla – päivä 47

Jos saisin valita vain yhden taidemuodon loppuelämäkseni, minun ei tarvitsisi valintaani kauaa miettiä. Musiikki menee syvemmälle kehoon ja sieluun kuin mikään muu taidekokemus. Minua harmitti kovin, kun useampi konsertti ja keikka peruuntui, mutta uskoisin, että pääsemme kesäkuukausina nauttimaan pienimuotoisista konserteista, ainakin ulkona. Tein koronakriisin alussa sekalaisen musiikin soittolistan lähinnä työkavereilleni, mutta olen sitä itsekin paljon kuunnellut. Siihen on kertynyt kymmeniä tunteja erityylistä musiikkia eri aikakausilta ja se toimii hyvin etätyönteon taustalla. Huomasin poikkeusajan alkaessa kuuntelevani paljon tietynlaista, viiltävän kaunista ja tunteikasta musiikkia. Pikkuhiljaa löytyivät taas reippaammat rytmit ja nopeampi tempo. Lapsuuteni lohdullinen musiikki eli ikisuosikkini Beatles on soinut myös usein. Se tuo pysyvyyttä elämääni. Mutta hiljaisuuden merkitys yhtä lailla korostuu näinä aikoina. Työnteon taustalla nautin välillä asunnon äänettömyydestä. Vapaa-ajalla ajatukset ja keho tarvitsevat myös hiljaisuutta ja rauhaa.

Kotitoimistolla – päivä 46 

Moni on kriisin aikana löytänyt itselleen uusia tapoja ja tekemistä. Mitä minä olen tehnyt selvästi enemmän kuin ennen: olen saunonut todella paljon. Liittyykö se yleiseen kotoilun ja turvallisuuden tunteen tarpeeseen vai yksinkertaisesti siihen, että vietän luultavasti enemmän aikaa kotona kuin koskaan aiemmin elämässäni? En tiedä, mutta istun ihan tyytyväisenä heittämässä löylyä pienessä ja kuivassa sähkösaunassamme. Tiirailen sen ikkunasta kauas Viikin pelloille. En ole koskaan ollut mikään innokas saunoja, mutta lapsena tunnelmalliset, puulämmitteiset saunat meren rannalla tulivat tutuiksi ja uimahallissa käyn aina löylyissä. Lisäksi lempeät hamamit ovat mieleeni. Kun elämä kesäkuussa helpottuu, mietin pitäisikö alkaa kiertää Helsingin yleisiä saunoja tämän ”innostumiseni” myötä. Ihastuttava Kulttuurisauna Hakaniemessä ja Lonnan saaren sauna ovat jo tuttuja. Kesällä on tiedossa pienellä kotimaan kiertomatkalla saunomista meren ja järven rannalla, jos vain koronatilanne sen sallii.

Kotitoimistolla – päivä 45

Muutos. Olen miettinyt sen merkitystä paljon tänä korona-aikana. Tarvitaanko esimerkiksi jatkossa kaikkia kansainvälisiä bisneslentoja, jos suuren osan tapaamisista voisi hoitaa videoyhteyksillä? Entä lentämisen tulevaisuus, itse toivoisin, että junamatkustaminen kokisi renessanssin ja raideliikennettä kehitettäisiin. Kuluttaminen, ruuan tuotanto ja niihin molempiin vahvasti liittyvä ilmastonmuutos ja muut ympäristöasiat mietityttävät. Tarvitsemmeko todellakin niin paljon kulutushyödykkeitä? Voisiko vähemmän olla enemmän? Miten huolehdimme yhteisestä ympäristöstämme ja luonnosta? Kun talous pitää nopeasti saada kuntoon ja ihmisille löytää työtä ja ylipäätään mielekästä tekemistä, myös näitä kaikkia asioita ja prosesseja voi ja pitää mielestäni kriittisesti arvioida. Talous kun ei ole mikään erillinen saareke, vaan osa ihmisten päivittäistä elämää, hyvinvointia ja tulevaisuutta. Eikä se ole sitä vain kansallisella tasolla, vaan meidän pitäisi muistaa ajatella koko maailmaa tässä muutoksessa.

Kotitoimistolla – päivä 44

Todella monet tekevät etätyötä edelleen, niin minäkin. Olen jo tottunut tilanteeseen. Videopalavereita on paljon. Ne ovat intensiivisiä ja ehkä tavallaan tehokkaampia kuin perinteiset työkokoukset, mutta imevät myös paljon energiaa. Joinain päivinä, kun niitä on ollut monta peräkkäin ja työpäivä on vihdoin ohi, tuntuu oudon voimattomalta. Ja koska minulla ei ole kunnollista työpöytää ja työtuolia kotona, ergonomia on mitä on. Vanhoja niveliä pitää välillä verrytellä. Tauoilla kävelen ympäri asuntoa ja yritän muistaa juoda paljon vettä. Silmät myös väsyvät, kun koko työpäivä on koneella tekemistä. Ylipäätään yksin kotona työskennellessä omien tunnetilojen vaihtelu on suurempaa kuin toimistolla. Välillä työt sujuvat kuin leikki ja välillä kaikki takkuaa. Isoja, moneen suuntaan aukeavia projekteja pystyy mielestäni hoitamaan paremmin kasvokkain, koska toimistolla voi yhdessä pyöritellä asioita eri tavalla kuin virtuaalisilla yhteyksillä. Voi olla, että kun palaamme taas takaisin työpaikalle, olen aluksi kuin luolasta juuri ulos kaivautunut arka karhu. Eläväinen ja iloinen meno on sitä työarkea, jota olen kaivannut.

Kotitoimistolla – päivä 43

Olen nyt pari kuukautta lukenut ja katsonut uutisia suomalaisten ulkoilusta ja ihmetellyt sitä, miksi niin monet haluavat liikkumaan juuri täsmälleen samaan paikkaan, tungokseen asti. Vieläpä niin, että näihin suosikkikohteisiin pitää matkustaa aina autolla. Pääkaupunkiseutu ainakin on täynnä ulkoilumahdollisuuksia ja todella monipuolisia luontokohteita. Aika moni meistä pääsee puistoon, metsään, pellon reunaan tai meren rannalle pienellä vaivalla, ihan vain kävellen, polkupyörällä tai tarvittaessa julkisilla. Itse ohitan lenkeilläni ruuhkaiset paikat nopeasti ja etsin väljempiä vesiä. Eivät nämä omat lähialueeni aina ole niin chic kohteita, mutta lähiöiden uumenissa voin hortoilla rauhassa ja ihan minkä näköisenä vaan. Oma reippailukohteeni on useimmiten kyllä läheinen prisma. Poikkeusaika on joka tapauksessa saanut kaikenikäiset liikkeelle ja nauttimaan luonnosta, Suomessa meillä on siihen hyvät mahdollisuudet.

Kotitoimistolla – päivä 42

Minusta tuntuu siltä kuin kohtaamani ihmiset olisivat jotenkin erityisen ystävällisiä. Kaupoissa, lääkärissä, ihan missä vaan olen parin kuukauden ajan asioinut ja tavannut ihmisiä, kanssakäymisessä on ekstra-annos lämpöä mukana. Etätöissäkin kannustamme ja tsemppaamme toisiamme. Ystävien kanssa viestitellään paljon ja jos jonkun mieltä painaa jokin murhe, empatiaa ja ymmärrystä riittää. Lasten kanssa jaetaan kuulumisia usein ja viestit ovat täynnä huolenpitoa ja rakkautta. Jopa somessa on mielestäni ollut vähemmän rähinää kuin aikaisemmin. Keskustelu mediassa on ollut rauhallisempaa ja tyynempää kuin yleensä. No, ainakin kriisin alkupuolella oli näin, toivottavasti maltti säilyisi pidemmälle. Vaikka tässä  mullistuksessa moni menettää paljon ja tiukat ajat ovat varmaan vielä edessä, on meillä yksilöinä ja yhteisönä edelleen toisemme. Se on voima, joka auttaa jaksamaan.

Kotitoimistolla – päivä 41

Etätöissä syön tietysti lounaan kotona. Toisillehan tämä on normiarkea, mutta kun on itse saanut lapset aikuiseksi, ei jatkuva ruuanlaitto ole ehkä juuri se asia, jota päiviinsä kaipaisi. Olen jo vuosia ollut viikonloppukokki ja arkiruuan on hoitanut työpaikan ruokala. Vaikka yritän syödä monipuolisesti, lautaselle on alkanut yhä useammin ilmestyä ruokalaji nimeltä ”mössö”. Se on ruoka, joka valmistuu nopeasti puolivalmiista aineksista ja sen tärkein funktio on pitää nälkä loitolla. Onneksi keväällä on tarjolla ihania kasviksia, joista pystyy loihtimaan töiden lomassa hyvää syötävää. Viime aikoina olen grillannut uunissa varhaiskaalia ja muita vihanneksia, lisukkeena toimii oliiviöljy ja fetajuusto. Välillä olen tilannut ruokaa kotiin, se on tuonut kivaa vaihtelua omiin kokkailuihin. Suomessa on upeita juttuja, kuten koulu- ja työpaikkaruokailu, arvostukseni niille on vain kasvanut. Jonain päivänä pääsen taas istumaan valmiiseen pöytään työyhteisöni kanssa. Silloin jutellaan, nauretaan ja nautitaan hyvästä ruuasta.

Kotitoimistolla – päivä 40

Ah loma! Minulla on nyt toukokuussa joitain lomapäiviä ja juhannuksesta lähtien vietän kesälomaa. Mitä siis aion tehdä? Tämän kuun loppuun asti on vielä paljon rajoituksia voimassa, joten ainakaan kahviloissa ei voi käydä istuskelemassa tai kiertämässä taidenäyttelyissä. Kesälomamatkani Brysseliin on peruuntunut, samoin odottamani musiikkifestivaalit. Nyt pitää siis löytää toisenlaisia tapoja viettää lomaa. Pääkaupunkiseutu on täynnä hienoja pyöräretkikohteita, pelkästään omassa kotikaupungissani Helsingissä riittää vielä tutkittavaa, onneksi, sillä kodin lähitienoot ovat alkaneet jo vähän kyllästyttää. Kesällä panostan kotimaan matkailuun niin kuin varmasti kaikki muutkin. Suomi on täynnä kiinnostavia kohteita, joihin pääsee julkisilla kulkuvälineillä, mutta myös auton vuokraaminen saattaa olla tämän kesän juttu. Kesäloman viimeiseksi viikoksi olin jo aiemmin varannut huoneiston Tallinnasta. Jos sinne silloin pääsen, se tuntuisi jo ihan luksuslomailulta näinä poikkeusaikoina. 

Kotitoimistolla – päivä 39

Alussa, kriisin alkaessa, seurasin jatkuvasti päivittyvää uutisvirtaa varmaankin aamusta yöhön. Sitten onneksi tähän tuli joku tolkku mukaan. Toki seuraan koronavirukseen liittyviä uutisia edelleenkin päivittäin, mutta pyrin siihen, että kohtuudella, korkeintaan kahdesti päivässä. Uutiset ja yhteiskunnalliset asiat ovat kuitenkin juuri nyt erityisen tärkeitä, koska tällä hetkellä tehdään paljon isoja päätöksiä ja vedetään suuntaviivoja meitä kaikkia koskevaan tulevaisuuteen. Mielestäni pitää ja kannattaa seurata, mihin maailmaa viedään ja millä strategialla. Politiikka on yhtä kuin meidän kaikkien arki. Uutisvyöryssä yritän pitää mielessä medialukutaidon ja mediakriittisyyden tärkeyden. Tälläkin hetkellä koronaviruksen ympärillä pyörivät valeuutiset ja monessa maailman kolkassa sananvapautta yritetään rajoittaa.

Kotitoimistolla – päivä 38

Parin kuukauden ajan kaikkialla on leijunut jonkinlainen apeuden harso. Tuntuu siltä kuin koko maailma olisi kiedottu vaimentavaan pumpuliin, jonka lävitse kuultaa normaali elämä. Busseissa on todella vähän hiljaisia ihmisiä, vain yksi ainoa lentokone on ylittänyt kotitaloni, ja kaupoissakin olen huomannut vaisun tunnelman. Mediat ovat näyttäneet maailmalta kuvia autioituneista turistikohteista. Sitä huomaa miettivänsä, että tuolla minäkin olen joskus seissyt väenpaljoudessa. Moni asia näyttää ja tuntuu oudolta ja epätodelliselta. Mutta nyt, pikkuhiljaa, elämä palaa näkyville ja kuuluville, varovaisesti ja vähitellen. Ei samana, mutta palaa kuitenkin.  Kävin Helsingin keskustassa kahden kuukauden tauon jälkeen ja elämisen merkkejä oli jo vahvasti ilmassa. Istuin puistossa syömässä eväitä ja nautin aurinkoisesta kevätsäästä. Toivon todellakin, että ihmiset jaksavat edelleen sinnitellä sääntöjen ja rajoitusten kanssa, vaikka kesä ja sen riemut kolkuttavatkin jo ovella.

Kotitoimistolla – päivä 37

Maaliskuussa minä ja moni muukin varmaan ajatteli, että selvä homma, nyt on vakava kriisi meneillään, mutta virus selätetään nopeasti ja sen jälkeen palataan takaisin normaaliin päiväjärjestykseen. Tämä osoittautui hyvin pian täydelliseksi harhaluuloksi. Virus, sen liikkeet ja vaikutukset, tuo kokonaisuus onkin asia, jolla ei ole mitään tarkkaan määriteltyä loppua. Sen hyväksyminen, että paluuta entiseen ei ole, vaati aika paljon työstämistä omassa mielessäni. Jonain päivänä, kun aurinko paistaa ja kevät antaa parastaan, saatan erehtyä kuvittelemaan, että kaikki on parin kuukauden päästä kuin ennen, normaalia, mitä se normaali sitten kenellekin merkitsee. Sitten luen uutisia ja asiantuntijoiden analyyseja tilanteesta ja totean mielessäni, että näin ei todellakaan ole. Sanotaan, että olemme alkaneet elää uutta normaalia. Mitä se käytännössä tarkoittaa, sitä ei kukaan pysty vielä määrittelemään. Puhumattakaan siitä, että pystyisimme ennustamaan tulevaa. Keskityn siis elämään päivä kerrallaan ja samalla valmistaudun muutokseen.

Kotitoimistolla – päivä 36

Luokanopettajaksi opiskeleva tyttäremme pääsi heti myrskyn ytimeen opinnoissaan, kun hänen pitkään odottamansa harjoittelujakso koulussa muuttuikin etäharjoitteluksi tietokoneen äärellä. Ensin häntä harmitti todella paljon, mutta pikkuhiljaa uusi tapa tehdä alkoi sujua. Liikunnan ja musiikin tunnitkin onnistuivat pienten koululaisten kanssa mainiosti. Harjoittelu loppui juuri ja loppusaldona hän sanoi olevansa todella tyytyväinen. Tytär tietää nyt mitä työelämä voi myöhemmin tuoda tullessaan. Silloin on hyvä, että digimaailma on hallussa jo opiskeluvaiheessa. Näin hän ja muut luokanopettajaksi opiskelevat nuoret valmistautuvat tulevaan ammattiinsa, jonka haasteet ja yhtä lailla mahdollisuudet voivat tulevaisuudessa olla hyvinkin moninaisia.

Kotitoimistolla – päivä 35

Digitaalinen aikamme auttaa kulttuurinnälkäistä nyt, kun kotona vietetään erityisen paljon aikaa emmekä pääse katsomaan konsertteja, esityksiä, elokuvia ja taidetta paikan päälle. Elokuvia, tv-sarjoja, dokumentteja ja konserttitaltiointeja löytyy loputtomia määriä Yle Areenasta. Lisäksi maksulliset suoratoistopalvelut ovat monien laadukkaiden tv-sarjojen aarreaitta. Tarjolla on kirjallisuuden ystävälle e-kirjoja ja äänikirjoja, jos kotona eivät perinteiset kirjat enää riitä. Podcastien suosio jatkaa huimaa kasvuaan. Itse kuuntelen niitä, kun olen ulkona liikkeellä.  Musiikkikin kulkee nykyään kätevästi mukana kuulokkeissa. Kulttuurialan toimijat lähettävät maksutta esityksiä verkossa, ja esimerkiksi museot pitävät virtuaalikierroksia. Juuri eilen katsoin Tallinnan Fotografiskan asiantuntevan esittelyn ennen koronakriisiä avatusta valokuvanäyttelystä. Innostavaa ja kiinnostavaa on tarjolla niin paljon, että edes pitkään jatkuva eristysaika ei riittäisi sen kaiken nauttimiseen. Digitaalisuudella on todellakin paikkansa, itselläni sen perinteisemmän tekemisen rinnalla.

Kotitoimistolla – päivä 34

Ystäväpiirissäni on varhaiskasvatuksen, opetuksen ja lastensuojelun ammattilaisia. Tiedän, että ystävilläni on ollut monin tavoin haastavaa työkuvioissa. Heistä jokainen on myös joutunut tekemään työtään perinteisesti paikan päällä, eihän vaikkapa päiväkotia pyöritetä etänä. En hae tässä mitään sankaristatusta heille, mutta iloitsen siitä, miten paljon meillä on päteviä ammattilaisia hoitamassa ja kasvattamassa lapsia ja nuoria näinä hankalina aikoina. Olen heistä kaikista ylpeä. Arvostukseni on suuri myös terveydenhuollon ja vanhustenhoidon työntekijöitä kohtaan. Logistiikan, siivousalan ja kaupan alan ammattilaiset pitävät nyt pyörät pyörimässä minunkin arjessani. Täältä sisätyöstä eli etätyöpöydän äärestä toivotan kaikille näille ammattiryhmille jaksamista ja myös sitä, että heidän tärkeä työpanoksensa huomioidaan muutenkin kuin kauniina sanoina.

Kotitoimistolla – päivä 33 

Miettivätköhän nuo kissat, että mitä tuo ihminen tekee nykyisin täällä kaikki päivät? Miksi se häiritsee meidän rauhallista kissaelämäämme? Kotona on kyllä ihan mukavaa, kun eläimet tuovat liikettä ja pieniä mikrotapahtumia hyvin staattisiin etätyöpäiviin. Välillä toisen kissan kevätmouruaminen ärsyttää, kun olen tekemässä jotain keskittymistä vaativaa tehtävää, mutta se on kuitenkin kissan puhetta, jota ihmisen pitää vain sietää. En sentään ole alkanut käydä eläinten kanssa lounaskeskusteluja, höperöitymiseni ehkä saavuttaa vielä senkin tason. Lemmikit tuottavat näinä poikkeusaikoina paljon iloa ja pysyvyyttä minulle, kuten muillekin eläinten ystäville. Aivan varmasti erityisen iso merkitys niillä on yksin eläville ja kaikille niille, joilla on tiukka karanteeni päällä.  

Kotitoimistolla – päivä 32

Vappuaatto ja vappupäivä, siinä on vuoden suosikkijuhlapäiväni. Tämä meille suomalaisille harvinaisen duurivoittoinen karnevaali on minulle valon, kevään, nuoruuden, ylioppilaiden, opiskelijoiden ja työväen juhla. Ja totta kai meidän kaikkien juhla. Miten näissä oloissa voin toteuttaa kaupunkielämään perinteisesti liittyvät juhlarutiinit? Piknikit ja monenlaiset juhlat ovat pitkään kuuluneet omiin traditioihini. Tänä vuonna vappua taidetaan viettää lähinnä sisätiloissa läheisten kanssa. Ehkäpä jokusen ystävän voi kohdata kävelyllä tai pyörälenkillä. Kotiin on hankittu serpentiinit, ilmapalloja,  kuohuvaa, munkkeja ja simaa. Pizzataikina on nousemassa. Siitä se juhla syntyy. Jossain kohtaa pidetään ystävien kanssa virtuaaliset maljan kohotukset. Ihana toukokuu, kasvun ja uuden aika odottaa meitä kaikkia.

Kotitoimistolla – päivä 31

Kuningas jalkapallo. Kevät ja jalkapallo. Tyhjät kentät huutavat pelaajiaan. Ostin Ykkösessä pelaavan IF Gnistanin kausikortin. Toiveena on tietysti päästä katsomaan joukkueen matseja. Jos se ei koko kautena onnistu, ostolla tuen sentään seuran toimintaa. Toivottavasti kaikkien nuorten ja innokkaiden futaajien into säilyy, vaikka seurojen harrastustoiminta onkin katkolla. Englannin Valioliigan ottelut loppuivat juuri, kun Liverpool pitkästä aikaa oli matkalla voittoon. Ja entä miesten jalkapallon EM-kisat, niitä odotin tänä vuonna erityisesti, sillä olinhan minä ja tuhannet muut olleet mukana kannustamassa Huuhkajia kisoihin. Karsinnoissa huusin, ja kun vuosikymmeniä odotettu kisapaikka lopulta varmistui, muutama kyynel vierähti poskelle. Juhannuksen jälkeen oli tarkoitus katsoa Suomi-Belgia ottelu Brysselissä tyttären kanssa. Koronan myötä jalkapallointoilijan unelma siirtyi vuodella eteenpäin. Jaksan odottaa.

Kotitoimistolla – päivä 30

Nuorempi tytär iloitsi, kun sai opintoihinsa liittyvän kiinnostavan puolen vuoden harjoittelupaikan Brysselistä. Hän ehti suorittaa maaliskuun alussa vain pari viikkoa harjoitteluaan kansainvälisessä organisaatiossa, sitten korona sotki kaiken. Ensin tytär teki asunnoltaan töitä paikan päällä eristyksissä, mutta kun virustilanne paheni, hän palasi takaisin Suomeen. Harjoittelu jatkuu nyt etänä Turusta käsin, mutta se ei tietenkään ole sama kuin kansainvälinen työyhteisö, iso metropoli ja uudet kokemukset. Lohdutamme häntä: elämää on vasta 22 vuotta takana, niin paljon on edessä ja kaikki on vielä mahdollista. Nuorilla, joilla on opiskelut reilusti kesken, on ehkä se hyvä puoli tässä kaikessa, että he voivat keskittyä opintoihinsa. Silloin ei toivon mukaan tarvitse murehtia niin paljon työelämästä ja tulevasta.

Kotitoimistolla – päivä 29

Tänään se sitten tapahtuu. Nimittäin ensimmäinen varsinainen kodin ulkopuolinen lähikontaktini yli kuuteen viikkoon. Näinä viikkoina olen ollut tekemisissä vain puolisoni kanssa, jos kauppojen ja apteekin henkilökuntaa ei lasketa. Uskomatonta, mutta näin tämä aika on kulunut. Olen menossa töiden jälkeen hammaslääkäriin. Siinäpä on aika vahva lähikontakti tiedossa. Tutkin huolella sopivaa kävelyreittiä, ettei tarvitsisi mennä bussilla. Taidan olla vähän niin kuin oman elämäni sissi ja matka kotoa kohteeseen ja takaisin on minun viidakkoni, josta pitää selvitä. Aamulla tervehdin naapurin parvekkeen alla asuvaa pikkuista rusakonpoikasta. Meillä on tavallaan yhteinen selviytymisen agenda, poikasen pitää pysyä hengissä suurten lintujen vaaniessa ja minun yrittää tehdä hammaslääkärireissuni saamatta tartuntaa.

Kotitoimistolla – päivä 28

Auttamisesta puhuminen on hankalaa. Vaarana on saada moraalisen ylemmyyden leima otsaansa. Uskallan sen verran sanoa kuitenkin, että pidän velvollisuutenani antaa jonkinlaista apua tässä vakavassa koronatilanteessa niille, jotka apua kipeästi tarvitsevat. Omalla kohdallani se tarkoittaa taloudellista tukea erilaisille järjestöille, joiden kautta apu löytää perille kotimaassa tai muualla maailmassa. Pyrin myös siihen, etten unohda muita maailman kriisejä, jotka eivät ikävä kyllä ole kadonneet minnekään. Minulle tällainen apu on luontevinta ja tämänhetkinen elämäntilanteeni mahdollistaa sen. Muistutan samalla itseäni siitä, että kaikilla ei ole jaksamista ja mahdollisuuksia auttaa. Siksi iloitsen, kun luen ja kuulen juttuja arjen solidaarisuudesta, ihmiset auttavat monin eri tavoin toisiaan ja monella rintamalla tehdään nyt upeaa, aineetonta vapaaehtoistyötä.

Kotitoimistolla – päivä 27

Tiedättekö sen tunteen, kun tekee mieli alkaa huutaa ulkona liian suurille tai liian tiiviisti seurusteleville ryhmille: Hajaantukaa! No, toistaiseksi olen tehnyt sen ihan vain mielessäni. Entä tilanne kaupassa, kun joku käpälöi äskettäin kaikki perunalajikkeet yksitellen, paljain sormin. Meninkö ärisemään hänelle: Irti niistä perunoista ja heti! En sentään. Globaalilla tasolla raivokäyrä nousee monta astetta rajummin esimerkiksi Brasilian presidentti Bolsonaron asenteesta koronavirukseen. Ja entä kaikkitietävä presidentti Trump, joka syyttää milloin ketäkin kaikkia meitä koskettavasta ongelmasta! Tunteet käyvät nyt kuumina. Sitten havahdun: Hei, koko maailma ei ole juuri sinun vastuullasi. Jospa keskittyisit tekemään ihan vain oman osasi näissä talkoissa.

Kotitoimistolla – päivä 26

Mitäs kivaa sitä laittaisi tänään päällensä? Tärkeintä itselleni etäpäivän vaatteissa on se, että niissä on mukava olla. Kun katson vaatekaappiin, suurin osa vaatteistani on alkanut näyttää omituisesti juhlavilta, vaikka eivät sitä olekaan. Johtuu siitä, että rotaatiossa pyörivät koko ajan samat muutamat, hiukka jo kauhtuneet t-paidat ja ei niin kauniit olohousut. Kaiken kruunaa kauhea marjapuuron värinen fleecetakki. Hiuksista ei kannata edes aloittaa. Meikkaaminen, mitä se on? Välillä, lue: hyvin harvakseltaan, ryhdistäydyn. Laitan silloin värikästä kynsilakkaa, jopa sipauksen parfyymia. Arkea ei erota viikonlopuista. Ystävien videopuheluihin olen ehostautunut kerran huulipunalla. Ulkoiluun pätevät samat säännöt, ei ole mitään tarvetta laittautua kävelylenkille lähiympäristöön. Kun joskus pääsen ihmisten ilmoille, taidan pukeutua kaikkiin maailman väreihin ja koristautua niin, että joulukuusikin kalpenee.

Kotitoimistolla – päivä 25

Elän kahden aikuisen taloudessa. Lapsemme ovat jo pitkään asuneet muualla. Puolisollani on työhuone, jossa hän työskentelee. Saamme tehdä töitä kumpikin eri paikoissa. Työkaveri samassa huoneessa toimistolla toimii itselleni vallan hyvin, mutta läheisen kanssa kotona voisi olla toinen juttu. Ainakin omalla kohdallani. Kotona ei ole tarjolla mitään erillistä työhuonetta, jossa olisi kunnolliset työvälineet. Eikä sellaista varmaan ole monella muullakaan. Voimia ja jaksamista kaikille, joilla on tällä hetkellä pieniä lapsia kaikki arkipäivät kotona, koululaisia etäopetuksessa tai murrosikäisiä kiehumassa omissa tunnemyrskyissään tai jopa nämä kaikki yhdessä paketissa. Sellaisessa yhtälössä kun yksi tai kaksi aikuista yrittää tehdä töitä, tulee varmasti törmäyksiä. Minulla on siis luksusolosuhteet tehdä hommia etänä omassa rauhassani, vain kissat seuranani.

Kotitoimistolla – päivä 24

Minulla, kuten monella muullakin, oman harrastusryhmän kokoontumiset loppuivat maaliskuussa. Vaihtoehtoina oli joko etäharrastaminen tai koko toiminnan loppuminen tältä keväältä. Totta kai me innokkaat kurssilaiset valitsimme etämahdollisuuden. Työväenopiston kurssin opettaja organisoi kurssin loppuun verkkotoimintana. Harrastukseni on sellainen, että tämä oli onneksi mahdollista. Tämäkin tapa harrastaa on ollut ihana henkireikä. Ei se tietenkään koskaan korvaa samassa tilassa keskustelua ja kohtaamista. Digitaalinen aika mahdollistaa kuitenkin paljon. Monia ilahduttavat nyt erilaiset verkon kautta toteutettavat liikuntaharrastukset. Kuulin, että jopa kuoroharkat onnistuvat videon kautta. Yrittäjiltä vaaditaan valtava määrä venymistä ja kekseliäisyyttä, että edes osa toiminnasta voisi jatkua jossain muodossa. Kaikki kannustus heille.

Kotitoimistolla – päivä 23

Kurkkua kuristaa. Itkettää. Olen itkenyt viimeisen kuukauden aikana useasti. En kuitenkaan itke omasta puolestani, vaan niiden ihmisten takia, joista jatkuva uutisvirta kertoo. Itken uutisia, joissa kerrotaan perheväkivallan kasvusta eristäytymisen seurauksena. Luen kuinka isolla joukolla nuoria virustilanne aiheuttaa ahdistusta ja tunnen avuttomuutta heidän puolestaan. Itken sitä, kuinka epäoikeudenmukaisesti virustilanne kohtelee osaa meistä omassa maassani ja muualla maailmassa. Tunteet nousevat pintaan nyt helposti. Mikä tahansa saattaa liikuttaa, uutiset, kuvat, lukemani tekstit ja kuuntelemani laulut. Poikkeusolot nostavat esiin myös kauniita asioita, jotka kirvoittavat lämpimiä toivon kyyneliä.

Kotitoimistolla – päivä 22

Tänään ikkunasta näkyvä säätila ei innosta, sataa märkää lunta ja tuulee. Maisema on kylmänharmaa eikä varsinaisesti houkuttele ulkoilemaan. Kevät tuntuu olevan vielä kovin kaukana. Kuinka nyt kaipaankaan uimahalliin. Uinti on minun juttuni. Ulkona voi olla vuosisadan hirvein säätila, mutta sisällä hallissa on aina lämmintä ja valoisaa. Veden lämpötila on juuri sopiva ja altaissa iloisen kesäinen tunnelma vuodenajasta riippumatta. Uintireissuuni liittyy ihana rentoutuminen höyrysaunan lempeässä lämmössä. Liikunnan ja puhdistautumisen jälkeen lähden joka kerta hyvillä mielin kotiin. Hallit ovat nyt toistaiseksi suljettu, mutta tiedän kyllä, mihin suuntaan, kun nämä rajoitukset puretaan.

Kotitoimistolla – päivä 21

Mitäs jos itse sairastuisin? Tai mitä jos läheiseni sairastuu? En varmasti ole ainoa ihminen, joka asiaa on miettinyt. Muutaman puolitutun sairaskertomusta seurattuani tulee selväksi, että tämä ei ole mikään tavallinen kausi-influenssa. Siksikin teen kaikkeni välttääkseni tartunnan. En kauheasti asiasta huolehdi, mutta aina välillä se putkahtaa mieleeni. Käsittääkseni en kuulu riskiryhmään, mutta minulla saattaa taitaa olla muutamia tekijöitä, jotka eivät ainakaan taudin kulkua helpottaisi. Yksi niistä on tupakointi, siis entinen tupakointi. Keuhkojeni hapenottokyky ei ole muutaman vuosikymmenen röyhyttelen jälkeen kummoinen, se on testeissäkin tullut selväksi. Koronavirus iskee kovaa juuri hengitysteihin ja keuhkoihin. Viimeisen kuukauden aikana olen monta kertaa kiittänyt itseäni siitä, että sanoin tupakalle hyvästit jo hyvän aikaa sitten.

Kotitoimistolla – päivä 20

Pääsiäisenä olen tottunut olemaan hissukseen kotona, joten siinä suhteessa ei mitään uutta. Kaivoimme perinteiset pääsiäiskoristeet esiin, istutimme rairuohon, joka pääsi kukoistukseensa vasta maanantaina, pääsiäisen viime metreillä. Tilasimme juhlavan brunssin ravintolasta kotiovelle vaihteluksi jatkuvaan kokkailuun. Halusin ilahduttaa etäystäviäni jollain tapaa, joten leivoin ison suklaakakun ja jaoin sen paloihin. Puoliso ajeli polkupyörällä kierroksen kakkulähettinä. Vaikka meillä on aikuiset lapset, joka vuosi pääsiäispupu on silti piilottanut suklaamunia. Tänä vuonna lapset olivat rajan toisella puolen, joten tämä traditio piti taukoa. Videopuhelussa heidän kanssaan oli erityisen liikuttava hetki, kun esikoinen soitti ukulelella juuri opettelemansa kappaleen. Ensimmäinen etäjuhlapyhä takana, saa nähdä miten tulevia juhlia vietetään.

Kotitoimistolla – päivä 19

Kovina aikoina huumorin merkitys vain kasvaa, ainakin itselläni. Se on keino keventää taakkaa ja helpottaa, kun ahdistavat tunteet nousevat pintaan. Ihan arkinenkin huumori pitää yllä omaa jaksamista. Nauratti ääneen tässä yhtenä iltana, kun apteekkiin lähtö tuntui siltä kuin olisin menossa jonnekin suuriin juhliin. Ja kyllä myös hetken huvitti huomata, että kalenteriin ainoa jäljelle jäänyt tapahtuma seuraaville kuukausille on käynti silmälääkärillä. Absurdi nauru on parasta. Some on näyttänyt huumorin saralla tässä menneinä viikkoina parastaan. Meemit kukoistavat joka kanavassa. Yhteen meemiin saa kiteytettyä aikamme kuvan. Itse en niitä osaa tehdä, mutta jaan kyllä parhaat eteenpäin. Meemikulttuuri ei ehkä ole koskaan ollut oman ikäluokkani se juttu. Mutta hei, kyllä boomerillakin on huumorintaju!

Kotitoimistolla – päivä 18

Olen sellainen kulttuuri-ihminen. Tiedättekö, juuri se keski-ikäinen nainen, joka käy teatterissa, elokuvissa, konserteissa ja taidenäyttelyissä. Osallistun monenlaisiin tapahtumiin, elokuva- ja musiikkifestivaaleihin ja kaupunkikulttuuri on elämäni eliksiiri. Nyt, kun kaikki mahdollinen on peruttu, kulttuurin tärkeys vain korostuu. Minulla on ikävä taidenäyttelyssä kuljeskelua, jazzkeikalla fiilistelyä ja ylipäätään yhteisiä, jaettuja kokemuksia. Huoli on kova pienten elokuvateattereiden pärjäämisestä kriisissä. Miten sinnittelevät kotimaiset elokuvatuotannot, pienlehdet ja entä pienet, kokeellisemmat teatterit? Ja niin monet upeat tapahtumajärjestäjät. Minulla on onneksi monenlaisia lippuja odottamassa syksyyn siirrettyjä esityksiä ja tapahtumia. Ja lisää hankin. Siellä nähdään taas!

Kotitoimistolla – päivä 17

Ärsyttää. Ketään ei voi tavata, etätyössä on välillä ankeaa ja uimahalliin ei pääse. Ihan kaikki kivat kulttuurimenot on peruttu. En kaipaa tämän ärsytyksen selättämiseen mitään self helpiä. Tiedän, minun murheeni ovat pienen pieniä pisaroita tässä koronamyrskyssä. Ärtymys ei liene riittävän vahva sana kuvaamaan sitä, minkälainen tunnelma on jossain perheessä, jossa molemmat vanhemmat on lomautettu. Tai miten tuoreen yrittäjän yrittäminen loppui kuin seinään. Jonkun läheinen on paraikaa tehohoidossa. Ja ne kaikki muut, joilla on isoja haasteita tällä hetkellä elämässään jo ilman koronaakin. Olen edelleen varsin etuoikeutettu monin tavoin, minulla on töitä ja olen toistaiseksi terve. Sallinette silti minulle pienen ja pikkumaisen ärtymyksen hetken.

Kotitoimistolla – päivä 16

Ystäviä on ikävä, nimittäin niitä livekohtaamista on ikävä. Siellähän ne ystävät ovat edelleen, olemassa ja tavoitettavissa. Nyt vain sähköisten välineiden kautta. Haluan pitää kiinni ystävistäni poikkeusoloissakin. Onneksi on nämä chatit, puhelut ja videohöpinät. Nyt kun kokoonnumme ryhmässä tietokoneen ruudun ääreen, saamme sen tärkeän kontaktin toisiimme. Kuulumisia on kaikilla ehkä vähemmän, koska jokaisen arki on rajoitusten myötä kaventunut merkittävästi. Lohdullista on kuulla ja nähdä tärkeät ihmiset edes näin. Kun tämä eristäytyminen joskus loppuu, lupaan kutsua ystäväni illanviettoon. Odotan sitä puheensorinaa, maljojen kilistelyä ja naurua. Siihen asti: ”Hei miksei sun ääni kuulu? Kuva katosi nyt kokonaan. Huhuu, oottekste siellä”.

Kotitoimistolla – päivä 15

Tänään vietän vapaapäivää töistä. Paikka on täsmälleen sama kuin etätöissä. Läppäri ja keittiön pöytä on vain vaihtunut sohvalla makoiluksi. Mitä kaikkea jännittävää voisin tänään tehdä, minne mennä? No, taidanpa näin alkajaiseksi pohtia sitä tässä sohvalla. Onko tylsyys kokenut jonkinlaisen arvonnousun korona-aikana, kun olemme eristyksissä ja mahdollisuudet tehdä asioita ovat rajalliset? Jos harrastaisin itämaisia taitoja ja viisauksia, voisin sanoa, että ehkä minä opin tästä ajasta jonkinlaista zeniä. Mutta koska en ole niinkään kultivoitunut ihminen, enkä taatusti valaistu tästä kokemuksesta, yritän vain olla sinut tämän tylsyyden kanssa. Tylsyys, siedän sinua.

Kotitoimistolla – päivä 14

En ole juoksija, olen kävelijä. No, en varsinaisesti ole kävelijäkään, mutta nykyään olen. Liikuntalajit, jotka tuottavat minulle eniten iloa, ovat nyt mahdottomia harrastaa. Siksi kävelen. Lähiympäristössäni olen huomannut, että poikkeusolot ovat saaneet ihmiset juoksemaan tai ainakin hölkkäämään. Joukossa on heitäkin, joiden lempilaji juoksu ei selvästikään ole. Sen näkee juoksijan sympaattisen varovaisesta askelluksesta ja ehkä kaapin pohjalta kaivetuista vanhoista tamineista. Tärkeintä heille ja yhtä lailla minulle on päästä edes jollain tapaa liikkeelle, jotta aivot ja mieli rauhoittuvat kaikessa kaaoksessa.

Kotitoimistolla – päivä 13

Uusimaa on nyt suljettu ja aikuiset lapsemme ovat rajan toisella puolella, läntisessä Suomessa. Heillä ei ole mitään hätää, kumpikin ovat pysyneet terveinä, on opinnot, katto pään päällä ja oma kumppani turvana. Silti ikävä kalvaa välillä meitä vanhempia. Tänä vuonna ei nautita yhteistä pääsiäisateriaa. Onneksi on modernin maailman etäyhteydet. Tärkeintä omassa pienyksikössämme on nyt pitää yllä toivoa ja luottamusta siihen, että kaikki järjestyy loppujen lopuksi, ennemmin tai myöhemmin.

Kotitoimistolla – päivä 12

Tasapainottelu terveellisen ja epäterveellisen ruuan kanssa on aikamoista taistelua näinä aikoina. Kun istun kotitoimiston “vankina” kaikki työpäivät, kiusaus lohduttaa itseäni kasvaa helposti suureksi. Tai kun työpäivä on ohi, mitäs, jos kävelylenkilläni hakisin herkkuja lähikaupasta. Alun hämmennyksen jälkeen olen onneksi saanut kiinni siitä, että kunnollinen aamupala ja lounas auttavat jaksamaan yksin puurtamisen. Lohtusyöminen vaanii kuitenkin koko ajan nurkan takana, enkä varmasti ole ainoa, jota irtokarkkihyllyt kutsuvat.

Kotitoimistolla – päivä 11

“Älä sano minä. Sano me”, oppi presidentti Tarja Halonen jo lapsuudenkodissaan. Luin uusimmasta Yhteishyvä-lehdestä tämän viisaan lainauksen ja mietin, että miten erityisen hyvin se sopii tähän koronaviruksen kurittamaan maailmaan. Pari viikkoa sitten vielä mietin, kuinka harmillista on, että enpä taida päästä viettämään syntymäpäiviäni Tallinnaan tai miten tylsää on, että kovasti odottamani teatteriesitys peruuntui. Ensiharmituksen jälkeen käänsin nopeasti ajatusteni kurssia. Entä sen pienen teatterin työntekijöiden taloustilanne? Tai vaikkapa ne, joiden toimeentulo on kiinni matkailusta. En siis minä, vaan me.

Kotitoimistolla – päivä 10

Istun naputtelemassa läppäriäni ja katselen keittiön ikkunasta näkymää kalliolle. Tänään siellä ei näy harakoita. Vielä pari päivää sitten ne kuopivat kaikki sammalet ylösalaisin. Etsivät varmaan pikkueliöitä murkinaksi. Tai enhän minä linnuista mitään tiedä, mutta voihan olla, että kaikki öttiäiset eivät ole kylmyyden takia lähteneet vielä liikkeelle. Onhan vielä varhainen kevät. Maisema kotityöpisteelläni on joka päivä sama. Siinä on tässä tilanteessa jotain rauhoittavaa, että mikään ei oikeastaan muutu, vaan suurin jännitysnäytelmä päivässä on se, että osuvatko varikset ja harakat yhtä aikaa paikalle.