Siirry sisältöön

Vesi kannattelee liikettä antaen ajatuksille tilaa

Olin viisivuotias, kun opin uimaan. Se tapahtui aurinkoisena kesäpäivänä Suomenlahden saaristossa. Räpiköin ensimmäiset oikeat vetoni ilman pelastusliivejä ja asia oli sillä selvä: vedestä tuli kertaheitolla minun elementtini.

Kirsi Airos, tuottaja
Julkaistu 19.10.2018
Päivitetty 5.6.2019
Allas odottaa uimaria ja pian veden pinta rikkoutuu.

Olen Helsingin lähiön kasvatti ja sitä kautta uimahallit ovat aina olleet luonteva osa liikkumistani. Ensimmäinen oli 1968 valmistunut Pirkkolan uimahalli keskellä vehreää Keskuspuistoa. Sen koko seinän levyisistä ikkunoista ihailen edelleen luonnon omaa näytelmää ja katson vuodenaikojen vaihtumista.

Pirkkolan jälkeen olen käynyt uimassa monessa hallissa ja jokaisessa on oma tunnelmansa ja yleisönsä. Se on rikkaus ja tuo erilaiset kaupunginosat ja niiden asukkaat tutuksi. Itäkeskuksen uimahallissa iloitsen monikulttuurisesta kotikaupungistani. Espoon Tapiolassa suoritin kouluaikoina uimakandidaatin merkin. Töölön uimahallissa osuin radallani vahingossa Paavo Lipposen jalkaan. Malmilla nautin uimisen lisäksi lempeästä höyrysaunasta. Lapsena ja yhtä lailla aikuisena olen iloinnut kuumista kesäpäivistä olympialaisia varten rakennetuissa maauimaloissa.

Uimahallit sopivat arvoihini. Hallissa uinti on edullista, se ei ole muodikasta, se ei ole eliitin laji eikä se myöskään ole välineurheilua. Uimahalliin mennään jalan, pyörällä tai julkisilla. Mukavuudenhaluisena minua ilahduttaa sekin, että uintia voi harrastaa säästä riippumatta lämpimissä sisätiloissa.

Uiminen on minulle liikuntaa, jota en suorita. Se ei ole urheilua, vaan kuntoilua, jossa vesi pehmentää liikkeen. Lopetin monta vuotta sitten kilometrien mittaamisen, uin nykyään tietyn ajan ja tiedän, että se riittää. Elämä ei ole mitattavissa. Kun ei ole pakkomielteistä tarvetta päästä altaan päähän, ei tarvitse myöskään jonottaa hitaampien uimareiden kannoilla, vaan voi kääntyä keskellä allasta ja jatkaa omaa matkaansa.

Uidessa ajatukset ajelehtivat vapaasti

Uinti ei vaadi keskittymistä, kuten jotkut lajit, joissa ajatus kiinnittyy tarkkoihin liikekuvioihin. Uinnissa ajatukset ajelehtivat vapaasti, joskus jämähtäen pahastikin samalle radalle, mutta välillä flow saa ratkomaan arjen ongelmia ja pohtimaan luovasti.

Niskalle olisi parempi uida pää pinnan alla, mutta silloin menettäisin tärkeän osan, ympäristön havainnoinnin. Katselen altaasta ihmisiä. Näen erilaisia vartaloita, näen lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhoja. Vanhat ihmiset kävelevät rauhallisesti ja solahtavat hitaasti altaaseen. Lapset tekevät villejä pellehyppyjä ja intoutuvat välillä kiljumaan. Katselen tatuointeja. Katselen monenlaisia, tavallisia kaupunkilaisia ja viihdyn.

Luonnonvesistä ilmeinen valintani on meri. Parin kilometrin päässä kotitalostani on merenranta. Ajatus siitä, että voisin lähteä rannasta uimaan ja saavuttaa ennen pitkää isot valtameret, on kaunis ja ihmeellinen. Mariaanien haudan kohdalla pysähtyisin ja miettisin, minkälaista elämää on pinnan alapuolella, aina 11 kilometrin syvyydessä asti.

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset