Joululahja, jonka muistan aina

Joulu on edelleen kovin tavarantäyteinen juhla. Tässä viimeiset kuukaudet tavaroita järjestelleenä ja kierrättäneenä mietin, minkälainen olisi paras joululahja.

Eeva Hietalahti, markkinointi- ja viestintäjohtaja
Julkaistu 25.11.2019
Kuva Anna Kara

Mitä antaa teini-ikäisille nuorille, joilla kaikkea on paljon, ja silti heillä tuntuu olevan tarpeita koko ajan johonkin uuteen? Aikuisille olen päätynyt antamaan paljon käsitöitä ja ruokalahjoja. Mutta entä nuorille? Mikä olisi sellainen joululahja, jonka he muistaisivat vielä pitkään?

Mietin, minkä lahjan itse muistan nuoruudestani parhaiten. Mikä oli se ihanin ja upein lahja, joka jäi minulle mieleen? Oliko se jotakin suurta ja kalliimpaa?

Mutta sellainen se ei ollut. Parhaiten muistamani lahja oli hyvinkin yksinkertainen ja edullinen. Tuossa lahjassa oli monta erityistä piirrettä. Sain kyseisen lahjan monena vuonna peräkkäin, aivan samanlaisena, mutta aina yhtä odotettuna. Myös sisarukseni saivat aivan samanlaisen lahjan samoina vuosina – joten lahja ei ollut mitenkään erityisesti juuri minulle suunniteltu. Tuohon lahjaan liittyi kuitenkin jouluun olennaisesti kuuluva minulle tärkeä hetki.

Lahjan antaja oli isäni äiti, jota pikkumummiksi kutsuimme. Hän kun oli pienempi mummeistamme. Pikkumummilla oli lähes kaksikymmentä lapsenlasta. Hänelle aiheutti varmasti päänvaivaa se, mikä olisi kiva ja edullinen lahja, joka sopisi jokaiselle meistä.

Mikä tuo lahja sitten oli? Niinkin yksinkertainen kuin levy Maraboun maitosuklaata ja 20 markkaa. Mitä kummallista siinä nyt sitten oli, että muistan sen yhä edelleen? Palaan hetkeen, kun kaikki lahjat oli avattu, vanhempani ehkä siirtyivät istumaan toiselle sohvaryhmälle ja minä jäin meidän ihanan rakkaan superpehmoisen keltaisen sohvan kulmaan. Nojasin käsinojaan, polvet koukussa sohvalla ja luin lahjaksi saamaani kirjaa, söin tuota herkullista suklaata ja join maitoa. Tuo yhdistelmä oli mielestäni parasta. Oli rauhallista, taustalla soi joulumusiikki ja nautin hetkestä.

Asetan tämän joulun ainoaksi tavoitteekseni luoda jonkun vastaavan hetken omien nuorteni mieleen. Sen, jonka he muistavat joulusta lopun ikäänsä.

 

Lue myös Helpot ruokalahjat ilahduttavat

Lue seuraavaksi