Puoli litraa verta ja hyvä omatunto
Minun vertani tarvitaan ja se tuntuu hyvältä.
Minä selviän kyllä, ajattelin 80-luvulla. Rustasin nimeni seinälle ilmestyneeseen osallistujalistaan. Seuraavalla viikolla Suomen punaisen ristin Veripalvelun pikkubussi kaartoi työpaikan pihaan ja nappasi vapaaehtoiset kyytiin. Matkalla kohti Helsingin Kivihakaa oltiin kuin vasikat kesälaitumella, matkalla ihan kuin pidemmällekin. Vähän jännitti ensikertalaista, myönnän.
Vereni kelpasi. Maksapihvi ja pinaattikeitto olivat tehneet tehtävänsä, ja hemoglobiini ylsi yli kriittisen pisteen. Helpotus valui varpaisiin asti.
Sitten makoilemaan.
Mukavaahan se oli: työnantaja maksoi palkkaa, vaikka lepäilin Veripalvelun lavitsalla. Työnantaja suorastaan kannusti vapaaehtoisuuteen. Se tuntui hyvältä silloin ja tuntuu hyvältä vieläkin.
Neulaa suoneen – osuikin vielä – ja pumppausta. Sideharsorulla sai kyytiä. Muutama minuutti vain ja homma oli pussissa. Letku poikki ja puolen litran veripaketin matka alkoi. Vereni pääsi tarkkaan tutkimukseen. Perästä ei kuulunut, vereni läpäisi terveystarkastuksen.
Kahvi ja pulla vielä palkaksi.
Tuona päivänä sain olla yksi noin 800 verenluovuttajasta. Vuosittain luovuttajien määrä hipoo 120 000 eri henkilöä. Noin 15 000 heistä on kuten minä 80-luvulla, ensikertalaisia.
Vuosien mittaan kutsuja tuli tasaiseen tahtiin ja minähän menin. Kesällä polkaisin fillarilla Lassilasta Kivihakaan. Muuten bussi kuljetti. Harrastus jäi vuosiksi, kun 80-luvun lopulla muutin maalaismaisemiin.
Kuitenkaan en unohtanut pientä tekoa, johon kuluu vain hetki aikaa. Läheisiä sairastuu, maailmalla soditaan. Sairastuminen tai onnettomuus ei katso päivää. Luovutettua verta tarvitaan joka päivä.
Voimakkain syy verenluovutukselle on halu auttaa. Joillekin sysäyksen antaa läheisen sairastuminen. Joku innostuu armeijassa. Myös he, jotka ovat saaneet joskus verta, tuntevat tarvetta vastapalvelukseen. Syntynyttä verivelkaa halutaan maksaa pois.
Minut sysäsi liikkeelle läheiset työkaverit ja auttamisen halu. Kiitos teille siitä.
Tiina Eloranta
Sydän-median toimittaja
Lue myös Anne Kuusiston blogi Toisen auttamisesta hyvää mieltä