Hyppää sisältöön
Etusivu / Ruoka & Ravitsemus / Vinkkejä suolan vähentämiseen

Vinkkejä suolan vähentämiseen

Suolan saantia on hyvä vähentää, kun haluaa huolehtia terveydestään. Makuaisti tottuu muutamassa viikossa vähempään suolaan. Pääset helposti alkuun oheisten vinkkien avulla.

Tuija Pusa, Asiantuntija, ravitsemus ja elintapamuutoksen tuki
Julkaistu 13.8.2018
Päivitetty 12.8.2020
Kuva: Shutterstock

Suolan vähentäminen ruokavaliossa alentaa kohonnutta verenpainetta, vähentää turvotusta ja suojaa monilta terveyshaitoilta.

1. Valitse leipä ja leivänpäälliset vähäsuolaisempina.

Sydänmerkki helpottaa niiden löytämisessä. Jos leipää syö useamman viipaleen päivässä, sen suolapitoisuus on tärkeässä roolissa kokonaissuolan saannissa.

2. Valitse valmisruokahyllyltä Sydänmerkki-tuote.

Ruoassa on tällöin normaalia vähemmän suolaa. Sydänmerkki kertoo vähäisemmästä suolasta myös esimerkiksi muroissa, mysleissä, leivonnaisissa ja puolivalmisteissa.

3. Jätä runsassuolaiset ruoat harvempiin juhlahetkiin.

Suolatut ruoat, kuten suolakeksit, -kalat, -sienet, meetvurstit, sipsit, pizzat, home- ja fetajuustot, sisältävät usein runsaasti suolaa tai ne maistuvat voimakkaan suolaisille. Se opettaa valitettavasti makuaistiakin mieltymään suolaiseen ruokaan.

4. Vähennä ruokaohjeessa olevan suolan, liemikuution tai soijakastikkeen määrää aluksi neljänneksellä.

Käytä ruokaa maustaessa 1 ml:n (pikkusormen pään kokoista) mittalusikkaa, niin pystyt hallitsemaan ja pikku hiljaa vähentämään suolan määrää.

5. Valitse lihoista ja kaloista mieluiten suolaamattomat vaihtoehdot.

Valmisruokahyllyjen marinoiduissa ja maustetuissa liha- ja kalapakkauksissa on usein runsaasti suolaa. Valitse maustamaton vaihtoehto ja mausta itse yrteillä, pippureilla ja vähemmällä suolalla. Tuoretiskeiltä voi saada marinoituja tuotteita, joihin ei ole lisätty suolaa.

6. Tarkista mausteseosten, -tahnojen ja –kastikkeiden suolapitoisuudet.

Korvaa ne muilla suolattomilla mausteilla ja yrteillä. Hapokkuus ja makeus korostavat suolan makua, joten esimerkiksi sitruuna, tomaatti ja makeat kasvikset auttavat vähentämään suolan tarvetta.

7. Vaihda säilötyt ruoat tuoreisiin.

Säilötyissä ruoissa (esimerkiksi kasvikset, tonnikalat) on usein runsaasti suolaa. Vaihda mieluiten käsittelemättömiin tai vertaile tuotteita ja valitse vähiten suolaa sisältävä tuote.

8. Älä haksahda trendisuoloihin.

Niiden suolapitoisuus on lähes sama kuin tavallisessa suolassa. Niiden sisältämillä kivennäisaineilla ei ole käytännössä merkitystä, koska käyttömäärä on niin pieni. Samat kivennäisaineet saat tavallisista ruoka-aineista huomattavasti helpommin. Mineraalisuolaa voi kokeilla, mutta sitäkin kannattaa käyttää kohtuudella.

9. Ripottele kevyesti suolaa valmiin ruoan pinnalle.

Jätä siis suola ja suolaa sisältävät mausteet pois ruokaa valmistaessa. Suola maistuu ruoan pinnalle ripoteltuna voimakkaammin kuin sekoitettuna ruokaan. Näin pärjää kokonaisuudessaan vähemmällä suolan lisäämisellä.

10. Tilaa ravintolassa ruoka vain kevyesti suolattuna tai suolaamattomana.

Ravintolaruoka voi olla joskus voimakkaan suolaista. Jos ruoka maistuu suolaiselle, anna siitä rohkeasti palautetta tarjoilijalle.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi