Keinomakeutusaineet terveellisempien elintapojen apuna

Liiallinen sokerin saanti on puhuttanut pitkään ja etenkin väestön keskimääräisen painonnousun myötä entistä enemmän. Maailman terveysjärjestö (WHO) suosittelee, että ruokavalion kokonaisenergiasta korkeintaan kymmenen prosenttia tulisi vapaista sokereista eli lisätystä sokerista sekä hunajan, siirappien, kasvijuomien ja marja- ja hedelmämehujen sekä mehutiivisteiden luonnollisesti sisältämästä sokerista, mutta tavoitteena olisi saada pudotettua saanti viiteen prosenttiin. Myös suomalaisissa ravitsemussuosituksissa vapaan sokerin saantisuositus kokonaisenergiasta on korkeintaan kymmenen prosenttia.

Makean suosiminen on ihmisille luontaista. Nykyaikana erilaiset makeat juomat ja ruoat ovat hyvin suosittuja ja valtaavat ruokavaliosta yhä enemmän tilaa. Näistä kertyy päivän aikana huomaamattomasti paljon piilosokeria, jolloin ruokavaliosta kertyvä energiamäärä kasvaa helposti salakavalasti yli tarpeen. Piilosokerilla tarkoitetaan elintarvikkeisiin lisättyä sokeria, jota niissä ei luontaisesti ole. Esimerkiksi sokeroiduissa jogurteissa, mysleissä, muroissa ja leivonnaisissa oleva sokeri on piilosokeria. Ylimääräinen päivittäinen energiamäärä taas johtaa lihomiseen pidemmän ajan kuluessa.

Tämän vuoksi monissa tuotteissa käytetäänkin makeuttajina sokerin sijaan erilaisia keinotekoisia makeutusaineita, jotta tuotteen energiapitoisuus saadaan matalammaksi. Makeutusaineet onkin kehitetty pääsääntöisesti painonhallinnan tueksi ja etenkin diabeetikoiden verensokeripitoisuuden hallintaan.

Makeutusaineiden turvallisuus

Makeutusaineita on monia erilaisia ja myös niiden kulkeutuminen ja hajoaminen elimistössä vaihtelee. Yhteistä kaikille makeutusaineille kuitenkin on, että ne ovat monisatakertaisesti sokeria makeampia. Tällöin niiden käyttömäärät ovat myös hyvin pieniä sokeriin verrattuna. Tunnetuimpia makeutusaineita ovat aspartaami, asesulfaami K ja sukraloosi.

Makeutusaineet, kuten muutkin lisäaineet, täytyy merkitä tuotteen pakkausselosteeseen joko E-koodilla tai tarkalla nimellä. Lisäksi täytyy kertoa lisäaineen käyttötarkoitus. Lisää tietoa eri makeutusaineista ja niiden saantisuosituksista löytyy Ruokaviraston verkkosivuilta.

Koska makeutusaineet ovat usein keinotekoisia, niiden turvallisuutta arvioidaan tarkasti jo ennen tuotteiden pääsyä markkinoille, minkä lisäksi turvallisuutta arvioidaan säännöllisin väliajoin tuotteen markkinoille pääsyn jälkeenkin. Tutkimusta tuottavat erilaiset tahot. Maailmanlaajuisesti lisäaineet, sisältäen makeutusaineet, saavat hyväksynnän Maailman terveysjärjestön (WHO) ja YK:n Elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) yhteisen elintarvikkeiden lisäaineiden asiantuntijakomitean (JECFA) kautta.  Eri mailla ja alueilla on vielä omat asiantuntijaorganisaationsa. Euroopan unionin alueella elintarvikkeiden turvallisuutta arvioi Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA).

Lisäaineiden turvallisuusarvioinnissa käytetään erilaisia raja-arvoja.

NOAEL-arvo (Non-observed adverse effect level) = suurin lisäaineelle altistumisen määrä, jossa ei havaita toksisuustutkimuksissa haitallisia vaikutuksia eläinkokeissa

ADI-arvo (Acceptable Daily Intake) = aineen päivittäinen ylin hyväksyttävä saantiraja (milligrammoissa) painokiloa kohden

• lasketaan NOAEL-arvon perusteella: ADI-arvo on 100 kertaa pienempi kuin saatu NOAEL-arvo
• kertoo kuinka paljon tiettyä yhdistettä voi nauttia päivittäin ilman terveydellisiä haittoja
• esimerkki: Aspartaamin ADI-arvo on 40 mg/kg/vrk, jolloin 65 kg painava henkilö voisi kuluttaa 2 600 mg aspartaamia päivässä. Tällaisen määrän henkilö voisi saada esimerkiksi juomalla yli 10 litraa Coca Cola light -juomaa.

Makeutusaineiden raja-arvot muodostetaan siis eläinkokeiden perusteella, sillä tällaisia kokeita ei voida suorittaa ihmisillä. Ihmisillä voidaan tehdä kuitenkin erilaisia seurantatutkimuksia sekä myös erilaisia koeasetelmakokeita, kunhan annetut makeutusainemäärät pysyvät yleisesti hyväksyttyjen raja-arvojen sisällä.

Makeutusaineet ja terveys

Tarkoista turvallisuusarvioista huolimatta makeutusaineisiin on liittynyt paljon kritiikkiä, etenkin niiden keinotekoisuuden vuoksi. Niiden on epäilty pahentavan useiden sairauksien riskiä. Makeutusaineiden on myös epäilty lisäävän syömistä ja siten lihottavan päinvastoin kuin niiden tarkoituksena on ollut. Tämänhetkisen tutkimusnäytön perusteella tällaisesta ei kuitenkaan ole huolta. Makeutusaineet ovat turvallisia kohtuullisissa määrin.

Maltillisen makeutusaineiden kulutuksen ja erilaisten sairaustilojen, kuten aivoinfarktin, dementian ja erilaisten syöpien tai migreenin, yhteydestä ei nykytietämyksen mukaan ole näyttöä.

Elintavoilla sokerin saanti haltuun

Huolimatta siitä, että makeutusaineiden ylimmät käyttörajat ovat melko suuria, niiden käyttöön suositellaan kohtuutta. Makeutusaineita ei edes pysty tai kannata käyttää kaikissa makeiksi luokitelluiksi tuotteissa. Esimerkiksi leivonnassa sokerin korvaaminen makeutusaineilla saattaa vaikuttaa leivonnaisten rakenteeseen. Sokeri lisää leivonnaisen kuohkeutta, joten sen pois jättäminen usein tiivistää lopputuotetta. Tällöin sokeriton kakkupala voikin sisältää enemmän energiaa kuin sokerilla leivottu.

Sen sijaan esimerkiksi juomissa tai marjakeitoissa sokerin korvaaminen keinomakeutusaineella vähentää tehokkaasti tuotteen energiapitoisuutta. Koska juomat ovat yksi ruokavalion suurimmista sokerin lähteistä, on juomien makeuttaminen makeutusaineilla hyvä keino vähentää sokerin saantia.  

Avaintekijä liiallisen sokerin saannin vähentämiseksi on kuitenkin tasapainoinen ruokavalio. Herkkuhetket kuuluvat myös hyvään ruokavalioon, makeutusaineella tai sokerilla höystettynä.