Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Liikuntavinkit / Lapset ovat erilaisia liikkujia

Lapset ovat erilaisia liikkujia

Lapsi singahtelee paikasta toiseen ja takaisin, hyppii ja kiipeilee, roikkuu pää alaspäin sekä ryömii ja kieriskelee maassa. Toinen liikkuu varovaisesti ja harkiten, toimii rauhallisesti ja osallistuu muiden leikkeihin katselemalla.

Anne Kuusisto
Julkaistu 31.8.2018
Päivitetty 2.5.2019
Kuva: Johannes Romppanen

Lapsen temperamentti ja vauhti näkyvät hänen tavassaan toimia ja liikkua samalla tavalla kuten aikuisillakin. Toinen motivoituu laitteista ja tekniikasta, toinen kilpailullisista lajeista ja joku taas rauhallisesta tarkkuutta vaativasta liikkumisesta.

Joskus vanhemmilta vaaditaan kärsivällisyyttä ja luovuutta, että lapselle löytyisi mieluisa liikuntamuoto. Jos lapsi on luontaisesti rauhallinen ja ei innostu liikkumisesta, aikuiselta vaaditaan vielä enemmän luovuutta.

Harrasteliikkumisen lisäksi on muitakin keinoja saada liikettä lapsen arkeen. Luonto, kotityöt ja perheen yhteiset hetket ulkona mahdollistavat arjen liikkumisen. Tärkeää on kannustaminen sekä pyrkiä löytämään arkeen pieniä liikunnallisia elementtejä. Lyhyenkin matkan kulkeminen päivittäin – esimerkiksi koulumatka – kävellen, tekee kuukausitasolla monia kilometrejä.

Uusia lajikokemuksia voi kokeilla yhdessä

Liikuntamuotojen kirjo on nykyään monipuolinen ja asuinpaikasta riippuen lähiympäristön tarjoamiin mahdollisuuksiin kannattaa tutustua rohkeasti. Perheen kannattaa kokeilla uusia lajeja yhdessä, jos mahdollisuuksia löytyy:

  • jousiammunta
  • skeittailu
  • geokätköily
  • vesipeuhu
  • erilaiset tanssilajit
  • parkour
  • frisbeegolf
  • futsal
  • paintball

Omasta kunnasta saattaa löytyä myös perheliikuntaryhmiä ja liikuntaseuroja, joihin voi tutustua muutaman kerran.

Lapset tarvitsevat yleensä onnistumisen kokemuksia innostuakseen. Jotta onnistumisia syntyy, aikuisen kannustus ja matalat tavoitteet ovat tärkeitä. Yhdessä tekeminen ja asioihin heittäytyminen ovat yleensä parasta, se että aikuinen näyttää mallia uuden lajin kokeilemisesta ja itselleen nauramisesta.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi